tiistai 24. heinäkuuta 2012

Laatuaikaa

Tella päivystää tarkasti, myös liikennöivät autot. Kun viimeiset vieraat liikkuivat sinisellä autolla, koiran piti joka kerta ulkoreisulla käydä toteamassa, kuinka hyvänvärinen auto?
Tekemättömät työt eivät nyt onnistu rasittamaan! Nimittäin kaikki sellaiset, joilla on ollut olevinaan kiire, on saatu "pulkkaan", mm. hakkeet lähes kuivina sisään ja loimien sitominen kutomiskuntoon. Nyt sen kun ajattelemaan sinisiä ajatuksia, mitä niistä loimista saisi tehtyä. Ensimmäinen ajattelutyö tuli tehtyä niisimisen aikana, panin mukaan eri keriltä juoksemaan vielä 8 punaista lisälankaa, että ruskeat raidat tulivat eloisammiksi.
Lämpötilat ovat kesäiset, olivatpa ne nyt mitä tahansa, ja ulkona tuoksuu kivasti kunnon kesälle. Jos sataa ripsii, kuten juuri tällä hetkellä, saa haistella parempia hajuja, kun tuoksuaineet liukenevat vesimolekyylien pinnasta helpommin hajujen aistimisosastolle.
Vattuja löytyy päivittäin, onpa tehty jo kunnon kesäkiisselikin.  Ja melkein se on jo syötykin! Onneksi sokeri on olemassa, minun vattuni ovat tosi happamia maultaan, ne kun ovat mesivadelmia. Säilömiseen en ole vielä alkanut, sen ehtii myöhemmin.
Tellan kanssa tehdään urakalla kävelylenkkejä ylähautausmaan ohi mäelle, kuulemaan lauluharjoituksissa olevia kuhankeittäjälapsukaisia. En kyllä tiedä, montako jälkeläistä pesueeseen on saatu, mutta mielestäni on useampi kuin yksi tai kaksi äänessä aamuisin. Kuvassa Tella hamuilee päivän salaattiannosta heinikosta, kun ensin oli etsinyt mustikoita alkupaloikseen.
Tänä aamuna hyvästeltiin ensimmäinen heinäkuun kesävieraspariskunta, sukulaiset Savonlinnasta, joiden tulo kovasti ilahdutti Tellaa, kun olivat tavanneet joku aika sitten oopperareisulla. Niinpä ilta ja aamu kuluivat paijauksia hakiessa, oli oikein makoisaa Tellan elämä. Ei ole ollut edes huonoja ruokapäiviäkään yhtään.
Suuri Liikkasten sukutapaaminen etelärannikolla oli ollut vieraillani viikonlopun ohjelmana, ja he saapuivat sitten meitäkin moikkailemaan.
Huomenna odottelemme vieraita länsi-Suomesta. Veli vaimoineen on tulossa muutamaksi päiväksi, ja onkin mukava nähdä, kun pariin vuoteen ei ole oltu nokakkain. Jos ilmat ja öttiäiset sallivat, voidaan olla patiollakin, mutta sisälle aina mahtuu, varsinkin nyt, kun koiraa ei voi pitää kuitenkaan vapaana pihalla.
Naapurin perhe vietti keskimmäisen lapsen rippijuhlia sunnuntaina, paljon onnea! Ei tunnu olevan kuin vähän aikaa, kun kyseinen minua paljon pidempi juhlan kohde vilisti tuossa tiellä pikku koululaisena, ja nyt on saatu yksi virstanpylväs aikuistumista kohti.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Vesikesä?

Tulee mieleen, onko tässä toisintoa muutamalta edelliskesältä, jotka ovat olleet aika kosteita, varsinkin loppuosastaan. Muuta ei ole koko heinäkuulle näköpiirissä kuin pyöriviä pilvimassoja ja sadekuuro tuolloin tällöin. Tänään näyttää ihme kyllä olevan vain poutapilvien päivä. Pariin edelliskesään ei ollut mattopyykille juuri asiaa juhannuksen jälkeen, ja siltä se nytkin vaikuttaa.
Ja millaisia ovat olleet viime aikojen talvet? Runsaslumisia kuin ennen vanhaan lapsena, joten jos nyt rupeaisi ennustajaksi, niin samaa lumitalvea pitäisi luvata. Mitä lämpimämpiä ovat meret, sitä enemmän niistä vettä haihtuu, ja sitä reippaampia ovat vesi- ja lumisateet sisämaassakin.
Jos tuosta pitäisi sitten ennustaa edelleen, päädyttäisiin pian jäätiköiden kasvuun. Jos se tapahtuisi, talvista tulisi kylmempiä, ja sitten meret taas jäähtyisivät. Kuka tietää, miten säät etenevät, mutta nykyistä paljon lämpimämpää on Suomessa ollut viimeisen jääkauden jälkeen, ja eri pituisia jääkausia tiedetään olleen useita, vaihtelevan pituisten aikojen välein.

Oli miten oli, tuvan lämpimässä on mukava askarrella päivittäisrutiinejaan, tällä kertaa on vuorossa keltaisen saaliloimen saattamista kutomiskuntoon. Loimesta tuli 105 cm leveä, sen juuri ja juuri saa näillä puilla tehtyä, kun pystypuiden väli on 110 cm. Homma on edennyt niin, että seuraavaksi on polkusten vuoro, ja sitten päästäänkin itse asiaan. Mattoloimikin on tukilla, tein siitä 80 cm leveän ja laitan senkin kutomakuntoon samaan syssyyn, jotta pääsee etsimään vaihtelua, jos märkiä päiviä piisaa enemmälti.
Kesäkurpitsan juhlaa, homeet eivät vielä ole kiusana.
Kun on kosteaa, kasvit kasvavat vimmattua vauhtia. Leimukukatkin ovat venyneet paljon viimevuotista korkeammiksi. Itsestään tulleet koristekurpitsat koirien muistopenkissä alkavat juuri pukata vartta, siirtyäkseen kukkapenkin laidasta luikertelemaan nurmikolle. Säkkeihin istutetut kesäkurpitsat ovat jo kukkineet viikon ja tulossa on puolenkymmentä hedelmää lähiaikoina. Kukinnan alkaessa oli vielä kuivia päiviä, ja pölyttäjiä näyttää käyneen, kuinka sitten lieneekin jatkossa.
Nämä muutamat sadepäivät ovat saaneet vadelmain ja mustaherukkain marjat muuttamaan väriä, vattujen poimintaa täytyy harrastaa jo ensi viikon alusta joka toinen päivä, sillä kypsä marja ei kauan pysy homehtumatta.Herukoita saa maistella jo viikon päästä.
Vesiheinät ja muut yksivuotiset rikat ovat kasvattaneet 30 cm:iin yltäviä muihin kasveihin nojaavia versoja, ja kitkemisen saa toistaa viikon välein viimeistään. Koirien muistopenkissä on runsaasti myös itänyttä nokkosta, joten siellä kitkeminen tuottaa ei-toivottuja yllätyksiä.
Leikkasin ruohoakin viime viikolla, joten nyt ollaan vielä siedettävissä korkeuksissa, mutta ensi viikon puolella pitäisi taas käydä bensakaupassa.
Pationsyrjän penkissä on ruusuangervon kukinta meneillään. Kuva on otettu tänä aamuna, ja ihmeekseni huomasin juuri,  että sinnehän oli mukaan tullut kappale osittain sinistä taivasta!
Tuvan lämmön ja kuivahkon huoneilman takaavat alakerran uunit, jossa tuolloin tällöin poltan risutähdettä, joka mukavasti kuivi alkukesällä. Osa siitä, nimittäin tikkupuut oli tehty viime syksynä, ja tänään niiden viimeinen annos meni kiukaan ruoaksi. Vaahteran oksia voi polttaa vain leivinuunissa, kun ne ovat niin mutkaisia. Kiukaalle on varattu vielä ulkona oleva tämänkeväinen pino.
Viimeksi eli noin viikko sitten tehty hake taitaa osata vain kastua, koska sateensuojapressun saa päältä pois ani harvoin. No jos ei kuiva, niin menköön sitten kompostoitumaan puutarhajätteen sekaan.

Vierailin Tampereella alkuviikosta, kun kahvilakiireet hellittivät, sillä siellä odotti viisi ihanan terhakkaa kissalasta, jotka eivät totisesti vierastaneet! Kuvassa pennut päättävät kiivetä porukalla syliin, mikäs onkaan tullessa, kun kynnet hyvin pitävät housunlahkeessa. Niillä on ikää nyt 12 viikkoa, ja ovat kasvaneet jo puolen kissan kokoon. Silti pitää muistaa päivittäin käydä emon "maitobaarissa", joten äiti, Tara-ressu oli kyljet aika lommollaan, kun lapset vievät paljon sen syömästä ruoasta. Lisää kissakuvia on heidän kotisivuillaan Northalla.
Toki pennut syövät jo aikuisten kissojen kanssa samantapaista ruokaa, silputtua lihaa ja kissanraksuja, joita jaetaan muutaman kerran päivässä, pennuille ensin. Tara-emo on niin nälkäinen, että sen annos on puolta isompi kuin muiden kissojen, mutta silti se seuraa koko ajan liikennettä keittiössä. Jos joku lähestyisi sitä kaappia, jossa raksuja pidetään, Tara kiirehtisi heti paikalle kaapinoven tienoille ilmoittaen äänellään hyväksyvänsä suunnitelman.
Samalla reisulla olin käynyt Hiidenkarin mansikkamaalla hakemassa mansikkatuliaisia, sieltä löytyi kovin makea Valotar-niminen uutuusmarja, jonka makuun yksi näistä nelijalkaisista piiperoista kovin mieltyi ja tuli yhteiseen riemuun heti, kun rasia oli pöydällä. Muut kissat tyytyivät leikkimään vihreällä kantaosalla, ja pyydystelivät sitä kuin jotakin outoa kovakuoriaista.
Kävin  myös hautausmaalla vaihtamassa kukkia, multa oli kuin olisi kaadettu vettä muutamia päiviä ämpärillä. Kuinkahan sitkeä kesäbegonia jaksaa? Alkukesän lumihiutaleistutus ei juuri erottunut vesiheinän seasta, joten koko astia piti istuttaa uudelleen. Isompikukkaiset begoniat olisivat toki kauniimpia, mutta niitä pitää huoltaa muutaman päivän välein.
Kävin Tampereella ollessa Ullan opastamana elämäni ensi kerran myös Ikeassa, kaipa se kuuluu jo yleissivistykseen. Tuotteet näyttivät laadukkailta ja melko edullisen hintaisilta. Todellinen tavarataivas, kaikkea ne keksivätkin keittiö- ja muun asumisen mukavoittamiseksi. Aiemmin Ikea-tuttu hyödyke oli pussinsulkija, muovinen hieman hakaneulan tapaan toimiva laite. Nyt löytyi hyväksi osoittautunut tyyny.
Timanttituijain väliin istutetuista valkoisista ukonkello on juuri lopettamassa, malva alkamassa. Kirjohanhikki on lakannut kukkimasta jo kuun alussa. Saas nähdä, onko patiolla kuivaa istuksia vieraiden kanssa, vai kurkitaanko vain ikkunasta...
Vieraitakin on odotettavissa lähiaikoina, ensin tulee Tella viikonlopulle, sitten piipahtaa alkuviikosta Savonlinnan kälyni miehineen, ja vielä Kristiinankaupungista rakas ainoa veljeni vaimoineen noin viikon päästä. Onkin mukavaa vaihteeksi tehdä ihan tavallisia kotihuushollihommia! Kesäkaaleista tehtävä kaalilaatikko on jo kerran tehty, mutta kaupassa käydessä kaalit lähettävät edelleen terveisiä. Eipä se laatikko paljon tila pakkasessa vie, ja varsinkin sitten se on ihanaa, kun ei enää muista tehneensä ja löytää aarteen pakkasen uumenista...

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Keskikesän aikaa ja perjantai 13.....


Reipas viikko on jälleen lopuillaan, ja touhutaivas ropsautti juuri äsken herakan kuuron, harvinaista, sillä vasta viime yön oli tullut vettä. Sadepäiviä ei huolimatta Suomen ennätysuutisista ole meidän kannakselle juuri osunut, kastella on pitänyt jo useaan otteeseen. Siksi nämä yläkertavedet ovat mukava helpotus kasteluhommiin. Nyt ei tarvitse huolehtia useaan päivään vedenkannosta. Ja rännisaavit ovat piripinnassa.
Viime sunnuntain sukulaisvierailu oli kovin tervetullut, ei oltu pitkiin aikoihin nähty. Kolmeen tyttöön tehty reisu Espoosta oli ohjelmassa. Sääkin suosi, että voitiin kulkea hautausmaalla ja jäätelökioskilla ja löytää ahomansikoita pientareilta. Ja muistella menneitä, ihan pihakeinussa istuen! Tervetuliaiseksi tullut auringonkukka pääsi isompaan ruukkuun viikolla, jotta saisi riittävästi kosteutta, samoin tuli tehtyä värililjalle, joka myös putkahti tervehdykseksi naapurista. Siinä lipputangonpenkissä ne ovat lähellä rännisaavia.
Jottei 13.päivän maine ihan menisi, on sanottava, että toissapäivänä tehtailemani viimeisten oksakasojen hake, joka ehti päivän kuivahtaa alapihalla, sai viimeisen sateen pari tuntia sitten päälleen, kun kuuroja ei ollut ennusteissa tälle päivälle.
Polttopuu-projektit ovat edenneet myös niin tällä viikolla, että vain tämä pohjoisseinän pino enää odottaa kuljetusta, tällä kohtaa ei voi olla mitään lumien tullessa. Lämpöpumpusta nimittäin tulee kondensaatiovettä alle, ja se jäätyy torniksi talvella, auralumien lisäksi. Näille on varattu paikka tuossa seinän takana, mutta antaa nyt ajan vielä mennä, ei kai sadetta sentään koko loppukesää ole, vaikka aika pessimistisiä ovat olleet ennusteet. Ihaillaan nyt vielä pystyssä pysyneitä palavarakkaus-kasveja!
Viikko on ollut rästitöille pyhitetty, siksi ne oksakasatkin olivat ohjelmassa. Tärkein urakka oli hillokellarin sisuksien tyhjentäminen kompostille ja kellarin pesu ja kuivatus. Se vei kaikkineen melkein 3 päivää. Kaikki kellariin varastoitu säilyke oli käynyt tosi yliaikaiseksi, eikä niitä enää käynyt ajatella ruoaksi. Siispä lasi-ym. astiat matkasivat tyhjentämisen ja huuhtelujen jälkeen lasin/muovin kierrätykseen. Kokonainen auton peräkontillinen meni lasiastiaankin. Mitään pulaa paremmista säilykeastioista ei kyllä tule, niitä on non-foodissa aivan riittävästi.
En ajattele enää tehdä säilykkeitä suuria määriä, niiden pitää mahtua jääkaappiin. Siksi hillokellarin kohtalo on toistaiseksi avoin. Vadelma- ja kirsikkahillo ovat ainoat, joita ajattelen harrastaa. Kun kirsikkapuita on vain yksi ja sekin hieman rämppä, urakka tuntuu realistiselta. Kävin kyllä katsastelemassa lisäpuitakin viikolla Mustilasta, mutta ne olivat aivan liian isoja, tarvitsisi kleinbussia kuljetukseen, jos puun latvat huitelevat lähellä kolmea metriä. Katsotaan nyt sitten ensi keväänä, olisiko missään pienempiä.

Miksi mainitsin kuivatuksen erikseen johtuu siitä, että siihen tarvitaan parin päivän lämpöpuhallintoiminta, koska kellari on talon pohjimmaisessa kerroksessa ja sitä paitsi vielä kahden oven takana. Siksi ilma kiertää siellä tosi heikosti. Samaan aikaan pitää olla puku/porrashuoneessa täysi tuuletus ikkunan ja oven kautta.
Sain tehtyä pitkään hiertäneen rinnekedon sirpittelyn pari päivää sitten. Tuossa olohuoneen ikkunasta näkyvässä pikku kedossa on alkanut kosteiden kesien seurauksena kasvaa pääasiassa vuohenputkea, vaikka se on kovin kivikkoinen ja kuiva luontojaan. Luultavasti yläreunan ruusuaidanne varjostaa rinteen niin, ettei keto ole säilynyt. Entiset ketoneilikat, pukinjuuret ja peurankellot ovat enää vain muisto. Jopa kivikonalvejuuri-saniainen on ottanut siinä sijansa, olkoon. Kuvan oikeassa laidassa oleva vihreä harso on Elsanperuja oleva parsa, joka uskollisesti kasvattaa vuosittain yhden verson. Lisäksi vasemman puolen jättitatar haluaa koko ajan levittäytyä joka suuntaan, ja siksi heinänkorjuu ja liikojen tattarien poisto on tosi tarpeen. Onneksi tein sen ja korjasin kolme isoa kuormaa kasvustoja kompostille, kun ne olivat vielä kuivia. Kuivunut komposti ei kai ole etanoille mieleen, en ainakaan ole vielä löytänyt jalan alla ratisevia kuoria tontilta, vaikka kuulemma naapuriinkin niitä on jo saatu. Toivottavasti rastaat ja harakat ovat lihansyöjiä, jos niitä alkaa ilmaantua.
Eiliselle löytyi mukavaa piristettä, kun kävin lähikaupalla piirakka-ainesten haussa. Mukaan tarttui kaksi karjalanneitoa rapunpielen amppeleiksi. Ne ovat tosi kauniita ja kestäviä sateisinakin kesinä, ja vaikka olen viettänyt tässä kohta kolmekymmentä kesää, ei vielä ole tullut hankituksi!

Tämän päivän onni on ollut taitava hammaslääkäri, joka taikoi viimeiseksi lomaansa edeltäväksi päiväksi aukon, että pääsin hoidettavaksi. Tässä iässä suukalusto on vähän niinkuin aikainen syysjää, näyttää vahvalta, mutta pettää yllättäen. Tosin lienee syyttäminen liian kuumaa grillimakkaraa, sillä yläleuan hymyssä on kymmen vuoden takaa myös posliinia, ja yksi osa halkesi sunnuntaina, ja puolet hampaasta tippui kämmenelle. Hammaslääkärini osasi laittaa irronneen osan takaisin, joten elämä on taas järjestyksessä.
Hymyä pitäisi nimittäin vielä riittää, sillä viikonlopulla on sekä museonmäen viimeiset kahvittelut että kyläyhdistyksen kesäkahvilavuorokin. Alakuvassa kesäkahvilaan tänään "sävellettyjä" leivonnaisia, muropiirakkakuoressa hedelmiä: omenaa, nektariineja tai mansikka-raparperia. Eilen tein klassista rahkatäytettä olevan erän.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Keskikesän päiviä


Aurinko paistaa, ja pihassa riittää vehmautta!
Kesä on ehtinyt jo Eino Leinon päivään, jolloin lisäksi kaikki kynnelle kykenevät voivat alkaa suoltaa kesärunoa, sillä sama päivä on myös nimitetty runolle ja suvelle. Oikeasti kesä on parhaimmillaan, lämmintä piisaa, ja ahomansikoita löytyy kukkapenkeistäkin.
Viikon tavalliset askareet on saatu tehtyä, se tahtoo sanoa kaksi päivää ruohonleikkuun kimpussa ja kolmena muuna taistoa vuohenputkien ja nokkosten kanssa. Niitähän ei kyllä tehdä koko päivää, vaan tietty tovi, ja lopulle päivää keksitään muuta, kuten matonkutomista tai loimentekoa.
Kurpitsasäkeissäkin alkaa jo ison kasvun aika, kun yöt ovat lämpimiä ja valoisia. Ensimmäisessä säkissä on kesäkurpitsaa.
Ja tietysti sitä kesäteatteria, nyt ollaan menossa kolmatta viikkoa, ja kyläyhdistys on ottanut tehtävät taideseuralta näille kahdelle viimeiselle viikolle. Eilen oli ensimmäinen tuoreiden voimien päivä, ja kansaakin oli saapunut hemaisevaan kesäiltaan lähes ennätysmäärä (ennätys on tänä kesänä ollut nim. 168 ja eilen oli 167 katsojaa). Kahvit ja muu juotava kävivät hyvin kaupaksi jo ennen esitystä, samoin meni runsaasti jäätelöä, ja väliajallakin riitti vielä tarpeita runsain määrin, joten saatiin olla tyytyväisiä päivän tuloksiin.

Aamulla tulin siihen tulokseen ensi viikon sääennusteita tutkailtuani, että klapipinoille pitää tehdä jotakin. On luvassa sateita ensi viikolle oikein useana päivänä, ukkosiakin povataan. Kolme mäellä seisovaa pinoa oli peitelty toukokuussa yhteisellä pressulla, ja huomasin, että siihen oli kertynyt vesipusseja sateiden aikana ja etummainen pino oli alkanut hieman antaa periksi. Niinpä tein rohkean ratkaisun, että kyyditsin siitä pinosta pois puolet autotallin varastoihin, ja vaihdoin pressun keveämpään varustukseen eli pinonlevyisiin muovisuikaleisiin, joista sadevesi pääsee pois oitis.
Kun "virtaa" vielä riitti, otin pitkän aikaa kutsuneen homman, eli keinunkatoksen pesun työn alle. Työvälineen haussa sai käyttää mielikuvitusta, ja lopuksi päädyin juuresharjaan, jolla katoksen reunaan ommeltu valkoinen tere muutti väriään mustanharmaasta vaaleammaksi. Pari sateista edelliskesää olivat saanet tereen muuttumaan ihan kamalan näköiseksi. No eihän keinukaan ihan eilen ole ostettu, sehän tuli taloon samaan aikaan kuin autotallikin tehtiin, eli täytti viime vuonna jo 20, niin että onhan sillä jo lupa ollakin kulahtaneen näköinen. Lopuksi virittelin katoksen paikoilleen ja toin vielä aurinkovarjonkin siihen toimittelemaan tehtäväänsä, jos sattuisi olemaan aikaa istuksia joskus. Varjoa ei iltapäivällä tarvitse, sillä talo antaa suojaa.
Kuten pation kuvasta huomaa, kesäsateet ovat antaneet mahtavaa kasvuvoimaa ukonkelloille, jotka ovat toista päivää auki, ne ovat runsaan metrin korkuisia, joten patio paikuttaa aivan trooppiselta. Puiset laatat pation lattiana eivät kyllä elä enää montaa vuotta, asentelen siihen sitten ensi tai seuraavana syksynä betoni-laattoja, joita ei sitten tarvitse syksyisin nostella pois paikoiltaan kuten puulaattoja.
Parkkipaikan puolen näkymiä hallitsevat nyt kukkivat ruusut, varsinkin neidonruusu, joka intoutui viime kesän kosteudessa puskemaan kaksimetrisen verson! Aiemmat versot olivat olleet 60-70 cm korkeintaan. Kun jalosteen nimi on Rosa alba 'Maxima', niin nyt vasta ymmärrän, mitä se Maxima oikein tarkoittaa. Olin aiemmin kuvitellut, että se kertoo maksimaalisesta kauneudesta, mutta taitaa olla proosallisempaa. Lähikuvasta voi tehdä omia johtopäätöksiä. Punalehtiruusut ovat koristautuneet myös kymmenin pienin lilapunaisin kukin. Neilikka-ja hansaruusuillakin on kukka-aika, alakuvassa hansat.
Sain viikolla valmiiksi mattoloimen lopun, josta tuli kaksi noin parimetristä pätkää, ja eilen päädyin tekemään jo seuraavankin loimen samaan puuhun, vaaleasta kalalangasta sekin, koska näyttää olevan melko vaaleaa tuo kudevarastoni yleissävy. Tähän uuteen loimen teen sen suosikkisidontani, jossa palttina ja ripsi tekevät vuorotahtia.
Lopuksi kuva valamonruususta, jolla myös kehkeytyi yli parimetrisiä versoja. Ne päättivät tukikepistä huolimatta ottaa kaarevan muodon. Nyt on meilläkin ruusuportti! Se on nöyrälle, sillä pitää kumartaa noin metriin ennenkuin pääsee alta, tai toinen vaihtoehto on nahkahanska kädessä nostaa portin kohtaa mennessään.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Ainutkertaista

Elämässä pitää olla kohokohtia. Vaikka tänään, pehmeänä sadepäivänä, jolloin hengittäminen on palkitsevinta raikkauden ja monivivahteisten kesäkukkien jakaessa tuoksujaan, astuu vain rapulle ja kuuntelee leppälintua. Siinä on jo kyllin talvella muistettavaksi.
Sellaista pitää olla, sillä geeneissäni on kaikesta huolimatta tieto siitä, että kesä on minulle ominaisin elämänmuoto. En tunne janoa enkä juurikaan väsymystä, jos ilmat ovat otolliset. Se on varmaan sitä kaikille yhteistä afrikkalaisperimää.
Mutta eihän siinä vielä kaikki. Kattilassa kiehui juuri ainutkertainen kasviskeittokin, jollaista en vielä ollut säveltänyt. Sen erikoisuus on lehtiselleri, jota jäi yli juhannuksena tehdystä italialaisesta ruoasta. Se pataan valkosipulisen kasvisliemikuution kanssa. Täydennykseksi pilkoin ison kiinankaalin ja ropsautin yhden pakastekasvispussin sisällön joukkoon. Löytyipä samalla haulla vielä hieman pinaattia pakastimen uumenista. Nyt vielä kolmenjuuston kerman lisääminen, ja jos maku ei ole tarpeeksi tuhti, sekaan vielä hiukan voimakasta Koskenlaskijaa.
Ainutkertainen kastelukannuni, Amerikasta purjehtinut peltipossu.
Juhlat ovat siis täydelliset? Eihän toki, sokeri pohjalla. Kirjoitin tänään viikkokaupalla hautuneen kirjeen. Se että nykyään kirjoittaa paperisen kirjeen, on jo luku sinänsä, sitä ei satu enää edes kerta vuoteen. Mutta tämän kirjeen erikoisuus onkin se, että vastaanottajaa en koskaan ole tavannut, ja kertoo asioista 1800-luvulta alkaen. Kirje lähtee tänään Toijalaan.

Kas näin se kävi:
Sisareni Raija kiinnostui tosissaan sukututkimuksesta noin runsas vuosi sitten, ja paitsi saatavilla olevaa normaalia "dataa" hän tutkitutti myös perimänsä DNA-koodit ja eräiden sukulaistenkin, kuten minun, voidakseen sitä kautta saada enemmän tietoa, sillä vanhoista kirkonkirjoista oli löytynyt runsaasti viitteitä siitä, että osa suvustamme oli siirtynyt jatkamaan elämää Atlantin takana, USA:ssa ja Kanadassa.
Kuin vihjeeksi tulevasta päätti talven koettelemuksista selvinnyt tammi tehdä runsaasti uusia jälkioksia runkoonsa, kun valon määrä roimasti lisääntyi tässä ympäristössä.
Ensin selvisi tuntemattoman iso-isämme, Mikko Vihtorin eli äidinisän tausta. Meille hän oli ollut tähän asti huutolaispoika Tammelasta, joka 1800-luvulla karkasi hoitopaikastaan ja osui Mustialan maatalousoppilaitokselle. Täällä armelias puutarhuri otti 8-vuotiaan pojan hoiviinsa ja opetti puutarhurin ammatin. Raijan tarmokkuus löysi nyt hänen sukunsa Tammelasta, koti oli ollut nykyisen Forssan keskustan tienoilla, ja jopa äidinisän kaikki 8 sisarusta. Itse asiassa siitä perheestä olikin kaksi poikaa lähtenyt matkalle ja päätynyt Mustialaan. Sukua voitiin seurata 1700-luvulle asti kirkonkirjoista.
Samaan aikaan eräs suomalainen tutkija oli ottanut yhteyttä Raijaan, koska hänellä ja Raijalla tuntui olevan niin paljon yhteistä geenistöä, että oli aihetta epäillä sukulaisuutta. Mutta sitä he eivät voineet niillä tiedoin löytää. Löytyi parempaa, koska kyseisen tutkijan äiti oli asunut meidän vaarimme veljen naapurina Tammelassa, ja hän tiesi myös tuon Fredrikin elossa olevista jälkeläisistä jotakin.

Päädyttiin siihen, että lähetetään kirje kyseiselle yli 90-vuotiaalle sukulaiselle, jonka osoite ongittiin Eniron kautta. Olen tämän aamun nyt tehnyt kirjettä, jonka tueksi sisareni lähetti e-mailina kolme lyhyehköä sukutietoa käsittävää sivua, joista meidän sukulaisuutemme käy ilmi. Ehkä vielä tavataan ihan nokakkainkin. Nykyisen salassapitosäännön mukaan ei ole saatavilla tietoja 1900-luvulla tai sen jälkeen syntyneistä, koska raja on 100 vuotta. Nykyisistä sukulaisista voisi keskustelemalla saada tietoa.