Reipas viikko on jälleen lopuillaan, ja touhutaivas ropsautti juuri äsken herakan kuuron, harvinaista, sillä vasta viime yön oli tullut vettä. Sadepäiviä ei huolimatta Suomen ennätysuutisista ole meidän kannakselle juuri osunut, kastella on pitänyt jo useaan otteeseen. Siksi nämä yläkertavedet ovat mukava helpotus kasteluhommiin. Nyt ei tarvitse huolehtia useaan päivään vedenkannosta. Ja rännisaavit ovat piripinnassa.
Viime sunnuntain sukulaisvierailu oli kovin tervetullut, ei oltu pitkiin aikoihin nähty. Kolmeen tyttöön tehty reisu Espoosta oli ohjelmassa. Sääkin suosi, että voitiin kulkea hautausmaalla ja jäätelökioskilla ja löytää ahomansikoita pientareilta. Ja muistella menneitä, ihan pihakeinussa istuen! Tervetuliaiseksi tullut auringonkukka pääsi isompaan ruukkuun viikolla, jotta saisi riittävästi kosteutta, samoin tuli tehtyä värililjalle, joka myös putkahti tervehdykseksi naapurista. Siinä lipputangonpenkissä ne ovat lähellä rännisaavia.
Jottei 13.päivän maine ihan menisi, on sanottava, että toissapäivänä tehtailemani viimeisten oksakasojen hake, joka ehti päivän kuivahtaa alapihalla, sai viimeisen sateen pari tuntia sitten päälleen, kun kuuroja ei ollut ennusteissa tälle päivälle.
Polttopuu-projektit ovat edenneet myös niin tällä viikolla, että vain tämä pohjoisseinän pino enää odottaa kuljetusta, tällä kohtaa ei voi olla mitään lumien tullessa. Lämpöpumpusta nimittäin tulee kondensaatiovettä alle, ja se jäätyy torniksi talvella, auralumien lisäksi. Näille on varattu paikka tuossa seinän takana, mutta antaa nyt ajan vielä mennä, ei kai sadetta sentään koko loppukesää ole, vaikka aika pessimistisiä ovat olleet ennusteet. Ihaillaan nyt vielä pystyssä pysyneitä palavarakkaus-kasveja!
Viikko on ollut rästitöille pyhitetty, siksi ne oksakasatkin olivat ohjelmassa. Tärkein urakka oli hillokellarin sisuksien tyhjentäminen kompostille ja kellarin pesu ja kuivatus. Se vei kaikkineen melkein 3 päivää. Kaikki kellariin varastoitu säilyke oli käynyt tosi yliaikaiseksi, eikä niitä enää käynyt ajatella ruoaksi. Siispä lasi-ym. astiat matkasivat tyhjentämisen ja huuhtelujen jälkeen lasin/muovin kierrätykseen. Kokonainen auton peräkontillinen meni lasiastiaankin. Mitään pulaa paremmista säilykeastioista ei kyllä tule, niitä on non-foodissa aivan riittävästi.
En ajattele enää tehdä säilykkeitä suuria määriä, niiden pitää mahtua jääkaappiin. Siksi hillokellarin kohtalo on toistaiseksi avoin. Vadelma- ja kirsikkahillo ovat ainoat, joita ajattelen harrastaa. Kun kirsikkapuita on vain yksi ja sekin hieman rämppä, urakka tuntuu realistiselta. Kävin kyllä katsastelemassa lisäpuitakin viikolla Mustilasta, mutta ne olivat aivan liian isoja, tarvitsisi kleinbussia kuljetukseen, jos puun latvat huitelevat lähellä kolmea metriä. Katsotaan nyt sitten ensi keväänä, olisiko missään pienempiä.
Miksi mainitsin kuivatuksen erikseen johtuu siitä, että siihen tarvitaan parin päivän lämpöpuhallintoiminta, koska kellari on talon pohjimmaisessa kerroksessa ja sitä paitsi vielä kahden oven takana. Siksi ilma kiertää siellä tosi heikosti. Samaan aikaan pitää olla puku/porrashuoneessa täysi tuuletus ikkunan ja oven kautta.
Sain tehtyä pitkään hiertäneen rinnekedon sirpittelyn pari päivää sitten. Tuossa olohuoneen ikkunasta näkyvässä pikku kedossa on alkanut kosteiden kesien seurauksena kasvaa pääasiassa vuohenputkea, vaikka se on kovin kivikkoinen ja kuiva luontojaan. Luultavasti yläreunan ruusuaidanne varjostaa rinteen niin, ettei keto ole säilynyt. Entiset ketoneilikat, pukinjuuret ja peurankellot ovat enää vain muisto. Jopa kivikonalvejuuri-saniainen on ottanut siinä sijansa, olkoon. Kuvan oikeassa laidassa oleva vihreä harso on Elsanperuja oleva parsa, joka uskollisesti kasvattaa vuosittain yhden verson. Lisäksi vasemman puolen jättitatar haluaa koko ajan levittäytyä joka suuntaan, ja siksi heinänkorjuu ja liikojen tattarien poisto on tosi tarpeen. Onneksi tein sen ja korjasin kolme isoa kuormaa kasvustoja kompostille, kun ne olivat vielä kuivia. Kuivunut komposti ei kai ole etanoille mieleen, en ainakaan ole vielä löytänyt jalan alla ratisevia kuoria tontilta, vaikka kuulemma naapuriinkin niitä on jo saatu. Toivottavasti rastaat ja harakat ovat lihansyöjiä, jos niitä alkaa ilmaantua.
Eiliselle löytyi mukavaa piristettä, kun kävin lähikaupalla piirakka-ainesten haussa. Mukaan tarttui kaksi karjalanneitoa rapunpielen amppeleiksi. Ne ovat tosi kauniita ja kestäviä sateisinakin kesinä, ja vaikka olen viettänyt tässä kohta kolmekymmentä kesää, ei vielä ole tullut hankituksi!
Tämän päivän onni on ollut taitava hammaslääkäri, joka taikoi viimeiseksi lomaansa edeltäväksi päiväksi aukon, että pääsin hoidettavaksi. Tässä iässä suukalusto on vähän niinkuin aikainen syysjää, näyttää vahvalta, mutta pettää yllättäen. Tosin lienee syyttäminen liian kuumaa grillimakkaraa, sillä yläleuan hymyssä on kymmen vuoden takaa myös posliinia, ja yksi osa halkesi sunnuntaina, ja puolet hampaasta tippui kämmenelle. Hammaslääkärini osasi laittaa irronneen osan takaisin, joten elämä on taas järjestyksessä.
Hymyä pitäisi nimittäin vielä riittää, sillä viikonlopulla on sekä museonmäen viimeiset kahvittelut että kyläyhdistyksen kesäkahvilavuorokin. Alakuvassa kesäkahvilaan tänään "sävellettyjä" leivonnaisia, muropiirakkakuoressa hedelmiä: omenaa, nektariineja tai mansikka-raparperia. Eilen tein klassista rahkatäytettä olevan erän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti