Vesikesä?

Tulee mieleen, onko tässä toisintoa muutamalta edelliskesältä, jotka ovat olleet aika kosteita, varsinkin loppuosastaan. Muuta ei ole koko heinäkuulle näköpiirissä kuin pyöriviä pilvimassoja ja sadekuuro tuolloin tällöin. Tänään näyttää ihme kyllä olevan vain poutapilvien päivä. Pariin edelliskesään ei ollut mattopyykille juuri asiaa juhannuksen jälkeen, ja siltä se nytkin vaikuttaa.
Ja millaisia ovat olleet viime aikojen talvet? Runsaslumisia kuin ennen vanhaan lapsena, joten jos nyt rupeaisi ennustajaksi, niin samaa lumitalvea pitäisi luvata. Mitä lämpimämpiä ovat meret, sitä enemmän niistä vettä haihtuu, ja sitä reippaampia ovat vesi- ja lumisateet sisämaassakin.
Jos tuosta pitäisi sitten ennustaa edelleen, päädyttäisiin pian jäätiköiden kasvuun. Jos se tapahtuisi, talvista tulisi kylmempiä, ja sitten meret taas jäähtyisivät. Kuka tietää, miten säät etenevät, mutta nykyistä paljon lämpimämpää on Suomessa ollut viimeisen jääkauden jälkeen, ja eri pituisia jääkausia tiedetään olleen useita, vaihtelevan pituisten aikojen välein.

Oli miten oli, tuvan lämpimässä on mukava askarrella päivittäisrutiinejaan, tällä kertaa on vuorossa keltaisen saaliloimen saattamista kutomiskuntoon. Loimesta tuli 105 cm leveä, sen juuri ja juuri saa näillä puilla tehtyä, kun pystypuiden väli on 110 cm. Homma on edennyt niin, että seuraavaksi on polkusten vuoro, ja sitten päästäänkin itse asiaan. Mattoloimikin on tukilla, tein siitä 80 cm leveän ja laitan senkin kutomakuntoon samaan syssyyn, jotta pääsee etsimään vaihtelua, jos märkiä päiviä piisaa enemmälti.

Kesäkurpitsan juhlaa, homeet eivät vielä ole kiusana.

Kun on kosteaa, kasvit kasvavat vimmattua vauhtia. Leimukukatkin ovat venyneet paljon viimevuotista korkeammiksi. Itsestään tulleet koristekurpitsat koirien muistopenkissä alkavat juuri pukata vartta, siirtyäkseen kukkapenkin laidasta luikertelemaan nurmikolle. Säkkeihin istutetut kesäkurpitsat ovat jo kukkineet viikon ja tulossa on puolenkymmentä hedelmää lähiaikoina. Kukinnan alkaessa oli vielä kuivia päiviä, ja pölyttäjiä näyttää käyneen, kuinka sitten lieneekin jatkossa.
Nämä muutamat sadepäivät ovat saaneet vadelmain ja mustaherukkain marjat muuttamaan väriä, vattujen poimintaa täytyy harrastaa jo ensi viikon alusta joka toinen päivä, sillä kypsä marja ei kauan pysy homehtumatta.Herukoita saa maistella jo viikon päästä.
Vesiheinät ja muut yksivuotiset rikat ovat kasvattaneet 30 cm:iin yltäviä muihin kasveihin nojaavia versoja, ja kitkemisen saa toistaa viikon välein viimeistään. Koirien muistopenkissä on runsaasti myös itänyttä nokkosta, joten siellä kitkeminen tuottaa ei-toivottuja yllätyksiä.
Leikkasin ruohoakin viime viikolla, joten nyt ollaan vielä siedettävissä korkeuksissa, mutta ensi viikon puolella pitäisi taas käydä bensakaupassa.

Pationsyrjän penkissä on ruusuangervon kukinta meneillään. Kuva on otettu tänä aamuna, ja ihmeekseni huomasin juuri,  että sinnehän oli mukaan tullut kappale osittain sinistä taivasta!

Tuvan lämmön ja kuivahkon huoneilman takaavat alakerran uunit, jossa tuolloin tällöin poltan risutähdettä, joka mukavasti kuivi alkukesällä. Osa siitä, nimittäin tikkupuut oli tehty viime syksynä, ja tänään niiden viimeinen annos meni kiukaan ruoaksi. Vaahteran oksia voi polttaa vain leivinuunissa, kun ne ovat niin mutkaisia. Kiukaalle on varattu vielä ulkona oleva tämänkeväinen pino.
Viimeksi eli noin viikko sitten tehty hake taitaa osata vain kastua, koska sateensuojapressun saa päältä pois ani harvoin. No jos ei kuiva, niin menköön sitten kompostoitumaan puutarhajätteen sekaan.

Vierailin Tampereella alkuviikosta, kun kahvilakiireet hellittivät, sillä siellä odotti viisi ihanan terhakkaa kissalasta, jotka eivät totisesti vierastaneet! Kuvassa pennut päättävät kiivetä porukalla syliin, mikäs onkaan tullessa, kun kynnet hyvin pitävät housunlahkeessa. Niillä on ikää nyt 12 viikkoa, ja ovat kasvaneet jo puolen kissan kokoon. Silti pitää muistaa päivittäin käydä emon "maitobaarissa", joten äiti, Tara-ressu oli kyljet aika lommollaan, kun lapset vievät paljon sen syömästä ruoasta. Lisää kissakuvia on heidän kotisivuillaan Northalla.

Toki pennut syövät jo aikuisten kissojen kanssa samantapaista ruokaa, silputtua lihaa ja kissanraksuja, joita jaetaan muutaman kerran päivässä, pennuille ensin. Tara-emo on niin nälkäinen, että sen annos on puolta isompi kuin muiden kissojen, mutta silti se seuraa koko ajan liikennettä keittiössä. Jos joku lähestyisi sitä kaappia, jossa raksuja pidetään, Tara kiirehtisi heti paikalle kaapinoven tienoille ilmoittaen äänellään hyväksyvänsä suunnitelman.
Samalla reisulla olin käynyt Hiidenkarin mansikkamaalla hakemassa mansikkatuliaisia, sieltä löytyi kovin makea Valotar-niminen uutuusmarja, jonka makuun yksi näistä nelijalkaisista piiperoista kovin mieltyi ja tuli yhteiseen riemuun heti, kun rasia oli pöydällä. Muut kissat tyytyivät leikkimään vihreällä kantaosalla, ja pyydystelivät sitä kuin jotakin outoa kovakuoriaista.

Kävin  myös hautausmaalla vaihtamassa kukkia, multa oli kuin olisi kaadettu vettä muutamia päiviä ämpärillä. Kuinkahan sitkeä kesäbegonia jaksaa? Alkukesän lumihiutaleistutus ei juuri erottunut vesiheinän seasta, joten koko astia piti istuttaa uudelleen. Isompikukkaiset begoniat olisivat toki kauniimpia, mutta niitä pitää huoltaa muutaman päivän välein.

Kävin Tampereella ollessa Ullan opastamana elämäni ensi kerran myös Ikeassa, kaipa se kuuluu jo yleissivistykseen. Tuotteet näyttivät laadukkailta ja melko edullisen hintaisilta. Todellinen tavarataivas, kaikkea ne keksivätkin keittiö- ja muun asumisen mukavoittamiseksi. Aiemmin Ikea-tuttu hyödyke oli pussinsulkija, muovinen hieman hakaneulan tapaan toimiva laite. Nyt löytyi hyväksi osoittautunut tyyny.

Timanttituijain väliin istutetuista valkoisista ukonkello on juuri lopettamassa, malva alkamassa. Kirjohanhikki on lakannut kukkimasta jo kuun alussa. Saas nähdä, onko patiolla kuivaa istuksia vieraiden kanssa, vai kurkitaanko vain ikkunasta...

Vieraitakin on odotettavissa lähiaikoina, ensin tulee Tella viikonlopulle, sitten piipahtaa alkuviikosta Savonlinnan kälyni miehineen, ja vielä Kristiinankaupungista rakas ainoa veljeni vaimoineen noin viikon päästä. Onkin mukavaa vaihteeksi tehdä ihan tavallisia kotihuushollihommia! Kesäkaaleista tehtävä kaalilaatikko on jo kerran tehty, mutta kaupassa käydessä kaalit lähettävät edelleen terveisiä. Eipä se laatikko paljon tila pakkasessa vie, ja varsinkin sitten se on ihanaa, kun ei enää muista tehneensä ja löytää aarteen pakkasen uumenista...