Tammikuun tärkeä tapahtuma

Ristiäisreisu Lohjalla on nyt takana, tulin eilen näille kulmille mukavassa muutaman asteen pakkaskelissä. Kotimittari näytti kuutta astetta ja lunta sateli hiljakseen, mutta kun paluumatkan varteen osui jälleen Janakkalan hautausmaan kynttiläreisu, ehdin näkemään jopa pieniä katkelmia sinisestä taivaastakin. Suunnitelmista huolimatta tulin poikkeilematta enempää kotiin, johan täältä oli poissa oltukin ihan viikko. Yläkuvassa on näkymä Helenan uuden kodin ikkunasta takapihalle, jossa Lohjanharjun rinne laskeutuu terasseina Lohjanjärveä kohti, jonne on muutama sata metriä.
Mikäs oli tullessa, sillä päivän pituus oli jo 6, 5 tuntia, ja tänään Suomessa päättyi virallisesti kaamosaika, sillä Utsjoellakin oli jo päivä, kuulemma 50 minuuttia. Väki alkaa virkistyä joulunajasta toisen laiseen talvitoimintaan, esim. Janakkalassa koululaisten mäenlaskun oppitunti oli käynnissä hautausmaan takana, ja latu päättyi aivan ajotiehen, joten sai hieman katsella pois lähtiessä, ettei ketään ollut tulossa rinteessä.

Onneksi Suomessa ei oteta talvea niin raskaasti kuin joku naapuri-Ruotsissa asuva nainen, joka oli päättänyt varastaa junan, mutta se ajomatka päättyi talonseinään, kun jarrutusmatkasta ei ollut käsitystä. Täällä ehkä vain vähän ajetaan kilpaa talvikelillä, joka on aina vaarallista. Siksi otankin kernaasti matkantekoajaksi keskipäivän, jolloin useimmat syövät lounastaan ja liikennettä on vähemmän. Tella jäi Lohjan kotiinsa sohvaa vartioimaan.

Nuoren miehen kastetilaisuus oli lauantaina, ja hän oli puettu tässä talossa 1961 huhtikuun alussa valmistamaani kastemekkoon. Siis puvulla on ikää noin 52 vuotta. Odotin silloin ensimmäistä omaa lastani, jonka piti syntyä maaliskuun lopulla, mutta lapsi päätti tulla maailmaan vasta lähes 3 viikkoa yli ajan. Siinä loppuajassa äitini Elsa yritti keksiä minulle päivittäin jotain mielenkiintoisaa tekemistä. Tässä kuvassa runsaan 2 kk ikäinen vauveli on mummi-Helenan sylissä kastetta odottamassa. Puvun ensimmäinen ja viimeisin käyttäjä!
Puvun helmaröyhelössä kuluikin pari päivää, kun liehuketta oli metrikaupalla ja se piti saada siististi laskostettua tasaisena massana. Myös puvun etuosassa oleva etupistokirjonta vei aikaa. Olisi tuolloin ollut vaihtoehtona käytettäväksi myös Elsan 1930-luvulla valmistama hänen kuuden lapsensa kastemekko, mutta kun aikaa oli, sain oman puvun ilman ongelmia valmiiksi pitseineen ja neppareineen. Siinä puvussa onkin kastettu kaikki kolme omaa lastani ja 1961 syntyneen Helena-esikoiseni kolme lasta, joten nuorimies Ben Erik oli puvun seitsemäs käyttäjä. Juuri ja juuri puku mahtui pojan päälle hihoista. Siniset nauhat olivat nyt vuorossa lisäkoristeiksi.

Vaihtoehtona olisi ollut tuoreen isän oma kastemekko, joka oli tehty neulomalla ja siten oli venymiskelpoinen. Mikäli ristiäiset olisivat syystä tai toisesta siirtyneet edemmäs, olisi pitänyt ottaa se hieno vaihtoehto. Mutta kun yksi kummeista on töissä Kanarialla, niin hänen aikataulunsa mukaan toimittiin. Pappi toi seurakunnan lahjana kauniin kastekynttilän, joka sytytettiin tilaisuuden päätteeksi ja johon lapset tiedot oli merkitty.

Ilma oli kirkas ja aurinko paistoi, joten hienolta näyttää nuorenmiehen elämä jatkossa! Olohuoneen ikkunasta katsottu maisema sisältää myös tiedon kaikesta oleellisesta Lohjalla, siinä nimittäin harjun rinne nousee yläspäin aika pitkään, ja Lohjan seudun omenapuut ovat edustettuina muutaman yksilön voimin. Nuorenparin remontoitu hirsirunkoinen koti on tässä jo vuosia nähneessä lähiössä. Virkkalan teollisuusalueelle on muutama kilometri matkaa lounaaseen, joten siellä päin varmaan on käyty töissä 1930-luvulla, ehkä jo aiemminkin tähän alueeseen on tehty taloja.
Minä, joka vuosikymmeniä asuin harjujen Janakkalassa ja nytkin asun tässä rinteisessä maastossa ja jolle lapsuudesta ovat tuttua monet oman kunnan hyvät suksimäet, en voi olla hämmästymättä Lohjanharjun suurta kokoa. Se näyttää mahtavalta jo kartallakin katsoen, mutta onhan se ihan eri suuruusluokkaa entisiin kokemuksiin verrattuna. Matka Hyvinkäältä tullessa kulkee melkein koko ajan ensimmäisen Salpausselän liepeitä hipoen, joten soraa ja hiekkaa tulee nähtyä kymmeniä kilometrejä, mutta Lohjalla se moninkertaistuu. Ensin sivuutetaan Nummela, joka nimi viittaa Salpausselkien yhteydessä oleviin suuriin hiekkatasankoihin, jonka kaltainen on mm. Utissa. Itse Lohjalla tulee ajatus, että ei voi olla totta! Joskus pitää kirjoitella enemmän tästä aiheesta....

Huonekasvit tervehtivät kotiin palaajaa kukin tavallaan. Orkideassa oli avautuneena yksi nuppu, amaryllis oli läkähtymäisillään ja kaatumaisillaan lampun päälle upeaan kukkarunsauteensa, pinkki kaktus oli tiputtanut jälleen yhden ison kukkivan oksan pöydälle, mutta joulutähdille pitää sanoa hyvästit; no tuo viime mainittu oli jo ennen lähtöäkin tiedossa.