Talviaikaa ja muisteluita, mitäs muuta tammikuussa?

Tämän aamun kuva klo 10 20. Kaikki muutkin postaukset kuvat on otettu tänään.

Vuoden kylmin kuukausi meneillään, rapiat viikon päivät enää jäljellä. Arktinen polaaripyörre hajosi, jonka seurauksena meille on tullut toistuvasti Grönlannin päällä jäähtynyttä ilmaa. Matalapaineet kyllä yrittävät parhaansa lämpimien tuomiseksi, mutta tuloksena on ollut vain pakkaslumen sateita, joista lumipeite on kovasti paksuuntunut, nyt jo lähellä 60 cm meilläkin. Lumi on kuohkeata ja hyvä kylmäneriste, joten routa ei syvene. Paitsi tietysti kolatuilta kohdilta, poluilla, joiden reunat ovat kohonneet kanjoneita muistuttaviksi törmiksi.

Hevoskastanjan oksat kannattelevat nekin lunta, kun ei ole pariin päivään tuullut.

Maanantaina oli täysikuu, ja sattui harvinainen täydellinen kuunpimennys, jota päästiin Suomessa laajalti ihailemaan varhaisina aamun tunteina, kun taivas vetäytyi selkeäksi viime viikonlopulle sattuneiden mahtisateiden jäljiltä. Eilenkin illasta oli pilvipeite niin ohut, että kuutamolla oltiin, mutta ilma oli jo taas kääntymässä lämpimämpään suuntaan, sillä kuussa oli hyvä kehä. Tänä aamuna on mittarissa vain -6C. Plussalle ei sisämaassa päästä, se on korkeintaan ihan lounaisen rannikon asia.

Tuijat ovat kovin koristeellisia talvisin

Tulipalopakkasia, yli -25C ei meidän kylällä ole noteerattu toistaiseksi, mutta pari kertaa on mittari käynyt -20C rajan alapuolella. Kuukauden pakkasennätykset on mitattu pohjoisessa, sieltä on löytynyt jo lähelle -40C yltäviä kylmyyksiä!

Lumipenkka ikkunan alla on kasvanut kohisten ja on jo metrissä, kuten ajotien toisella puolen oleva aurausvallikin pensaiden varassa.

Tänään on taas tiedossa sadepäivä. Itse asiassa koko yönkin satoi jo, mutta sateen eteläreuna pysytteli hieman pohjoisempana, vasta päivän puolella syklonin toisen siiven ennustetaan kunnolla osuvan tälle kohdalle. Lapiokeikkaa siis pukkaa! Edellisen sateen jäljiltä kanjonien pohjalla oli paikoin jopa 35 cm:n nietokset, niitä olen selvitellyt muutamana päivänä ja alapihalta kaksi huoltopolkua on vielä avaamattakin puutarhalle.

Urpiaisparvi, parisenkymmentä yksilöä, pöllähti tänään lintulaudan antimille. Niillä on etappipaikka tässä pohjoisikkunan alla olevassa syreenipensaassa, josta puikahdetaan hakemaan makupala siilosta, ja sitten palataan tähän tai muuhun latvaan syömään.

Eipä paremmin ole asiat USA:n ja Kanadan rajalla Niagaran putouksillakaan, tämän päivän uutisissa on kerrottu sieltäkin löytyvän -25C ilmamassaa, josta on seurannut runsaasti upeita kuvia jäätyneistä virtauspaikoista. Niagara Falls:lla on oma Face Book-sivu, josta pääsee näkemään reaaliaikaisia kuvia.

Tämä päivä muistuttaa viime vuonna näihin aikoihin alkaneesta pesuhuoneen teon alkamisesta, kun vanhan purku osui sen vuoden kylmimmälle viikolle. Viime vuonna olen tehnyt aiheesta postauksen juuri 23 01! (Postauksen otsikko on Kurkistus menneeseen) Ulko-ovea piti pitää ahkerasti auki, suurin osa materiaalista piti siirtää sen kautta "paremmille markkinoille", mutta oven auki pitoon oli syynä myös ilman vaihto, että purkajat saivat puhtaampaa ilmaa keuhkoihinsa. Vanha ulkoseinän eriste oli ollut littaan painunutta ja osin kovin hienojakoista sahanpurua, ja se piti korvata nykyaikaisella villalla. Eipä käynyt kateeksi Villen ja oppipoika Tuukan hommat siinä pikkukomerossa, jota työstettiin. Mutta aika pian se vaihe oli ohitettu, päästiin etenemään vähemmän pölyäviin vaiheisiin.

Noihin aikoihin osuivat myös myös ongelmat auton kanssa, kun moottorin esilämmitys ei toiminutkaan odotetulla tavalla, ja varsinkaan ei sisälämpöpuhallin. Sitä lohkolämmitintä olikin vaikeampi todeta, tässä autossa nimittäin etukonepelti ei lämpiä moottorinlämmityksen yhteydessä, siitä ei siis voi päätellä, koska pääsee starttaamaan. Vasta sitten tiesi, ettei se saanut virtaa, kun startatessa kuului vain oijoijoi. Lopulta niistäkin harmeista selvittiin!

Viime vuonna pakkaskausi koetteli helmikuun alkupuolellakin näitä seutuja, ja pesuhuoneeni viimeistely jäi seisomaan, kun putkimiehellä riitti työsarkaa jäätyneiden vesijohtojen kanssa lukuisissa asutuissa kodeissa. Meidän remontilla ei ollut kiire, kun taloudessa oli ennestään kunnossa oleva vesiputkisto. Selviteltiin ensin ne, joissa ei ollut vaihtoehtoa, mutta pianhan se aika helmikuusta kului! Meni ihan maaliskuun puoliväliin, ennenkuin päästiin uuden tilan vesihuolto hoitelemaan.

Mutta eipä ole tullut murheita sen jälkeen, kun putki-Pasi mietti tehdessään, eikä vesiputkia sijoitettu ihan ulkoseinän rajaan, jossa oli tuuletusventtiilin paikka. Pasi arveli, että vaikka olikin tehty lattialämmitys, niin aina on otettava huomioon mahdollinen pidempi sähkökatko, jolloin liian lähellä tuuletusreikää ei passaisi olla vesiputkea. Nyt olen tyytyväinen! Kun lattialämmitys on säädetty jalalle sopivaksi, ei lämpötila huoneessa ole kuitenkaan pään tasolla noussut kuin +16C asteeseen, jos ovi on kiinni. Jos haluan peseytyä, tilan saa ovea auki pitäen kyllä hetkessä asuinlämpöiseksi ja suihkutteluun sopivaksi.

Pesuhuoneen lämmössä viihtyvät myös kukat. Molemmat vanhemmat lehtikaktukset ovat taas alkaneet tehdä nuppuja, viimeksi kukkivat syyspuolella, kun olivat kotiutuneet ulkoilmasta sisätiloihin.

Kuten kaikki muistamme, viime kesä oli ennätyslämmin. Siitä olen saanut iloita nyt monta kuukautta jälkeenpäin, kun kevätkesällä katkotut oksanrangat ehtivät ihan superkuiviksi lämmityspuiksi. Kohta on tämän päivän tulentekoaika. Ja oksaklapeja riittää vieläkin useammaksi viikoksi. Ilmaista puuta, kuten niitä itse nimitän, vaikka toki niissä oli paljon hommaa, ensin puista irrotettaessa, raahattaessa tontilta kekoihin ja karsittaessa pilkkomispaikallaan. Ja sitten vielä katkomiset moottorisahalla. Loppuoksien haketukseen taas tarvittiin haketinta ja sähkövirtaa. Mutta kuivaamisen hoiti kyllä aurinko!

Muuten aika on edellisvuosien toisintoa: Elän Tella kainalossa sukkakutimien sävyttämää sohvankulma-aikaa, jossa ajankulu mitataan loppuun kulutettujen kerien määrästä. Talvea vastaan tämä Hamsteri varautuu parilla kassillisella lankaa, toiset ohuempaa, toiset paksumpaa lankaa. Varsinkin sellaisissa huusholleissa, joissa on kylmä lattia, vetoisuus vaatii tiiviin paksulankaisen sukan, että jotenkin selviää! Lopputuloksena saan aikaan keskimäärin 20-30 paria sukkia. Viime talvena määrä kyllä oli yli 40, kun pirttiaikaa oli remontin takia enemmän eikä voinut touhuta juuri muuta, kun ovi eteiseen oli kiinni vedon ja pölyn takia. Taitaa mennä tänäkin vuonna yli tuon keskimäärän.

Tein tässä kerran laskelmia, että jokaista valmistunutta sukkaa varten joutuu neulomaan tuhansittain silmukoita, kun kerroksellaan on n. 60 silmukkaa, ja varren sekä terän kohdalle pitää kerroksia saada minimissään 60-70. Lisäksi vielä kantapää ja terän kärkikavennusosa. Voidaan mennä 5-numeroisiin lopputuloksiin, varsinkin jos käyttää ohuempaa lankaa, joka tarkoittaa enemmän silmukoita puikoilla ja useampia kerroksia. On tosi hyvä, että koira vaatii tuon tuosta ulkoilua, ettei ihan hyydy istuma-asentoon paikkaansa!

Tellan kolmannet aamutorkut, nyt petissä, kun minulla kirjoittelu vei liikaa aikaa...

Yläkerran puolella on nyt liian vilpoista kudontatöille, vaikkei sielläkään pakkasen puolelle mennä. Loimiakaan ei nyt tarkene autotallissa tehdä. Kun lämmittää pohjakerrosta, lämpiää palomuuri, joka yläkerrassa on pinnastaan esillä hallissa. Lisäksi lämmin ilma nousee raoista rappujen kohdalla alhaalta uuneista suoraan yläkertaan.
Kun olen asioilla, järjestän niin, että edellispäivänä on alakertaa lämmitetty. Tella haluaa mennä yläkerran sänkyyn odottelemaan, jolloin jätän asuinkerroksen oven auki ja lämmintä siirtyy matkani ajan koiran hyväksi siihen yläkerrokseen. Mutta muuten sitä kerrosta ei lämmitetä. Huhtikuu on jo eri asia, sillä iltapäivän aurinko tuottaa istumiseen sopivaa lämpöä ikkunoiden läpi.

Suomen kouluruokailu täyttää kuulemma 70 vuotta. Se tarkoittaa, että käytäntö aloitettiin 1949. Tuo tieto koskee vain ns. kansakoululaitosta. Oma opintaipaleeni siinä koulumuodossa oli tuolloin jo ohi, olin siirtynyt oppikoululaiseksi syksystä 1947. Kuitenkin meidän kylän koulussa oli ollut jo kouluruokailu aikaisemmin, koskapa minulla on siitä monia muistoja.

Kun kävin supistettua koulua, niin varsinainen talviajan koulu tuli koettua vain lukuvuonna 1946-47. Alemmilla luokilla käytiin päiväoppimista hakemassa vain syys- ja kevätaikaan, ja muuna aikana lauantaisin. Koulun oppituntien aikana alakoululaiset kulkivat korjatuilla viljapelloilla keräämässä jääneet tähkät, joista sitten tehtiin kouluruokailun ainesta, ja vanhempiensa kanssa keräämässä puolukoita marjapuuron aineksiksi koulukeittolaan. Luultavaa on, että alkuun toimittiin lahjoitusvaroilla muutenkin, ja vasta 1949 kouluruokailu siirtyi kunnan kustannettavaksi (tietysti valtionapujen turvin) muun koulutoimen tavoin.

Ainakin tuolta omalta ajalta muistan ruis-, kaura- ja marjapuurot, vellit, herne- ja perunakeiton. Perunakeitossa oli joskus mukana myös jonkinlaisia lihankappaleita, mutta itse en saattanut niitä syödä, joten piilotin vaivihkaa essuntaskuun... Koululaisilla oli yleensä omina eväinä kotoa voileivät.

Oppikouluissa oltiin kokonaan omien eväiden varassa, joten kuulun ruisleivällä kasvatettuun polveen. Jos kotona ei ollut kanoja, ei yleensä ollut mitään leivänpäällistä, paitsi suolakurkut, joita piisasi joka taloudessa ainakin syysaikaan. Muistan kadehtineeni ekaluokkalaisena jotain luokkatoveriani, jolla oli kokonainen keitetty kanamuna eväänä. Meille tuli aika pian, ehkä jo seuraavana vuonna myös piskuinen kanaparvi ruoka-ainesta lisäämään. Aku Ankka-lehti oli alkanut niihin aikoihin ilmestyä, niinpä Marja-Leena-sisareni nimikkokana oli nimeltään Minni.

Ei olisi ollut voitakaan leivän päälle, mutta olimme niihin aikoihin myös alkaneet hoitaa lehmää, jonka maidon rasva erotettiin ja tehtiin kerran viikossa voiksi, jolloin sitä tuli vajaa kilo jaettavaksi 7-8-henkiselle perheellemme. Se tarkoittaa, että noin 100g/henkilö/viikko. Margariineja ei vielä ollut kaupoissa, ruoanvalmistuksen rasva oli yleensä siankylkeä. Aamiaisleivän päällä käytettiin omatekoista siirappia, mutta sitä ei kouluun saattanut viedä, kun se valui ja olisi sotannut koulukirjat ja vihkot. Muovia ei niihin aikoihin vielä Suomessa ollut. Kun muoveja sitten tuli, kaikki pestiin ja käytettiin moneen kertaan.

Kouluruokailu tuli oppikouluihin vasta paljon myöhemmin, ja sekin ensin kannatusyhdistysten aloitteesta ja talkoovaroin. Lukiolaisten ruokailu kulki siitäkin kauempana jälkijunassa. Olisipa ollut niihin aikoihin jo lihaliemi tms. kuutioita mausteeksi! Keittojen maustamiseen kuului vain tavallinen keltasipuli suolan ohella. Lukiolainen joutui ostamaan pitkään ruokalipukkeita koulun kansliasta, kun peruskoulun tulo tuotti kouluruoan oppivelvollisille.

Kun 1950-luvulla olin kansakoulun opettajana etelä-Pohjanmaalla, Lehtimäen Länsikylässä, niin siellä tuntui suola olevan vielä suositumpi, sitä oli rutkasti myös marjapuurossa ja jopa kahvin kanssa nautituissa kuivakakkuviipaleissa. Lihan käsittely keittoa varten oli jo erilaista, koska keittäjällä oli käytössään myös paistinuuni. Siellä keittoon tarkoitettu liha hautui kypsäksi jo edellispäivänä, joten perunakeitto oli aivan eri makuista ja maittavaa sillä lailla tehtynä. Luultavasti oma elimistöni jo niihin aikoihin ( olin täyttänyt jo 20v) halusi luopua maidosta, muistelen, että varsinkin maitovellit, joita oli joka toinen päivä, olivat vaikeita ruokia ja saivat aikaan mahakipua.