Tule meille Tuomas kulta, tuopa joulu tullessasi

Nostin laatikosta sorvatun visakoivun palan eli joulukuusen pöydälle ja joulutähden Agri-Marketista, tuli tehtyä joulu. Maksaruohon taimet voivat pulskasti kahdessa ruukussa.

Tänään onkin Tuomaanpäivä. Vanhojen sananlaskujen mukaan siitä alkaa joulu aika ja päättyy Nuutinpäivään lähellä tammikuun puolta väliä. Alkamassa siis on jonkinlainen pimeän katkaisuhoidon aika...

Vanhin tiedetty esiäitimme (äitini äidin linjassa) Espoosta on 1700-luvun puolivälissä syntynyt Riitta Tuomaantytär, ja kun Mikko oli tutkinut asiakirjoja, selvisi, että sillä alueella oli kaksi Tuomasta, molemmat olivat tulleet Virosta. Toinen rengiksi (31 v), Matinkylän kartanoon, toinen (20 v.) kalastajaksi. Milloin olivat tulleet ja oliko esiäitikin tullut mukana, ei ole vielä selvillä. Nämä Tuomaat, olipa heistä sitten kumpi tahansa esi-isä, eivät tuoneet joulua vaan geeninsä tänne jakoon. Vietetään siis tätä päivää heidänkin muistokseen.

Auringonnoususta on jo melkein tunti, taivas melkein valkeana, mutta hämärä vielä viipyy maanpinnassa. Eikä aurinko keskipäivälläkään ole juuri puunlatvoja korkeammalla. Kuva on otettu 10.00, siis äsken.

Googlen mukaan tänään on talvipäivänseisaus, mutta almanakassa se on merkitty vasta huomiseksi. Olipa nyt kumpi tahansa näistä, niin tilanne on sama, keskellä synkintä pimeää aikaa. Google katsoo asiaa varmaan jonkun muun pituuspiirin mukaan kuin meidän, eli H-hetki sijoittuu yön ajalle. Molempina päivinä on kalenterin mukaan yhtä pitkä pimeän aika, se on klo 15.15. - 9.24 välillä, eli siis valoisaa aikaa on tänään ja huomenna vajaat 6 tuntia.

On sentään juuri tänään ollut ihan selkeätä aamuyöstä, tuulee ja ollaan 1,5 astetta pakkasen puolella. Nähtiin Tellan kanssa aamulenkillä Venus-tähtikin. Jalkaan piti panna jarrunastat, ettei käy yllätyksiä. Tellan mielestä oli just sopivaa lähteä aamulenkille klo 7.40 maissa, ja yhtä autoa lukuunottamatta olimmekin ainoat aamukulkijat kylällä. Koira on tullut jo vanhemmaksi, sitä ei kiinnosta mennä kovinkaan pitkälle ja se rupeaa katselemaan taakseen, josko minut kenkäni kääntyisivät kohta paluusuuntaan.

Idän puolen suuntaan ja tänään samaan kellonaikaan...

Eilenkin oli niin vähän pilviä, että päästiin ennen iltaa katselemaan auringonvaloa puiden latvojen tasalta. Olikin melko harvinaisia vieraita aurinkoa katselemassa, kun suvun nuorin, Ben 2 v. tuli isomummilaan joulua tuomaan. Oli siinä sitten monta syliä pojalle tarjona, kun meitä aikuisia oli neljä yhteensä! Mutta vain Tella sai Beniltä pusumoiskaukset....  Ja kamera asui tietysti koko vierailun ajan piilossa.

Pulkkakeliä ei kylällä ollut, joten päivälenkki mentiin jalan, eikä pikkumies pitkiä matkoja liukkaalla tiellä varsinkaan jaksa. Hangessa olisikin Benin mielestä ollut mukavampi mennä, mutta noin pienelle saappaalle jo kymmenen sentin hankikin vie paljon energiaa.
Yhden vajaan vuorokauden reisu kesti, sillä takaisinpaluu oli jo eilen. Keli oli onneksi kuivempi eilen kuin edellisiltana tullessa.

Kun poislähtevien auto oli pimeän tultua lähtenyt ja jäimme koiran kanssa kaksin, oli tällä paljon asiaa koko illan. Tietysti namipaloja piti olla useampia, kun kerran just oltiin tavattu! Erityisen ilahtunut se oli tilanteesta, että laitoin puhtaan lakanan vierashuoneen leveään sänkyyn ja vein sinne omat vuodetarpeeni, tyynyn ja peiton. Sehän tiesi koiralle ihanaa autuutta sängyssä minkään estämättä, ja ilta kuluikin sen tullessa vähän päästä katsomaan, josko olisin jo aikeissa tulla hänen kanssaan köllöttelemään... Hieman sain koiran ajatuksia muualle aloittamalla parin koneellisen verran pyykkikierrosta, siinä riitti seurailemista pohjakerroksen ja asuinkerroksen väliä. Tänäänkin sitä hommaa jatketaan.

Joulun viihdykkeeksi oli Novita keksinyt Polkka-langasta uuden iloisen väriyhdistelmän, jota piti eilen illalla tietysti kokeilla sukaksi. Toisena on hyvin vaaleanharmaata Impivaara-lankaa.

Kuvassa Wilma äiti-Helenan sylissä 2010. Kuva on talletettu Raijan ja Ronin syysvierailun aikaan.

Tasan kolme vuotta sitten oli meillä murheen päivä, kun vanhimman koiran Wilman päivät tulivat loppuun. Silloin oli vielä lumeton ja sula maa, joten koiran nukkumasija tuli puutarhaan, mustaherukkapensaan antamaan paikkaan. Olin sinä syksynä ottanut alapuutarhalta pois koko rivin Elsan ja Tatun aikoinaan (ehkä 1950-luvulla) istuttamia pensaita, joista ei enää millään nuorennuskonsteilla tullut satoa tuottavia. Tilalle olin hankkinut kuusi kuusentainta, jotka oli istutettu samoin syksyllä.

Koko koirakunta vielä koossa, kuva on talletettu 14 01 2011. Odotellaan ulosmenoa... Vuoden päästä oli vain yksi koira jäljellä.

Wilman hauta otti paikan lähellä maantietä ja ajaninkuusta, joka on nyt jo yli metrin korkuinen.
Paria viikkoa myöhemmin, juuri uuden vuoden vaihduttua arkeen tuoni kutsui myös toiseksi vanhimman Tiitun, jonka haudan lähellä kasvaa okakuusi. Se on hidaskasvuisempi, kaikki kolme sen lajin puuta ovat alle puolimetrisiä vielä.

Kävin viikolla verryttelemässä vanhoja muistoja Lahdessa, jossa kävin lukion 1952-1955. Kuljin jopa samoja katujakin kuin noina kouluvuosina, Kaupungintalolta alas kohti keskustaa, kaksi tai kolme kertaa päivässä, sillä lukujärjestyksessä oli paljon aukkoja eli hyppytunteja. Osa niistä selittyi sillä, että ruokailua ei ollut koulussa, vaan käytiin kotona välipalalla, mutta tiloja ja opettajia oli vähemmän sen aikaiseen oppilasmäärään nähden. Melkein kaikista maalaiskunnista Lahden ympäristössä tultiin oppikouluun kaupunkiin, viimeistään lukiota varten. Koulupäivät olivat yleensä klo 8-17 välissä, ja silloinhan koulupäivä oli myös lauantai.

Tämän reisun pääasia oli kyllä proosallisempi, sillä kohteena oli ihotautilääkärin vastaanotto... Hoitotoimenpiteitä on luvassa, kaikki muutokset naamalla eivät menneet ikääntymisen piikkiin.