sunnuntai 4. elokuuta 2013

Hullunmylläys jatkuu...

Tänään on ollut avointen puutarhojen päivä, johon en kylläkään osallistunut, vaikka mieli olisi tehnyt. Ilmat ovat olleet sopivan kuivat, joten ruoho ei ole kasvanut, puutarhassa olisi ollut kiva kävellä. Mutta sienet kasvavat sensijaan kyllä, kun jättimalikan esiintulo on elokuussa, muumio-omenien putoamisen aikaan.
Kuinka isoksi esiintymä tänä vuonna kehkeytyy, on vain tulevaisuuden tiedossa, mutta toistaiseksi lautasen kokoisia sieniä on kahdessa kohdin yhteensä noin metrin mitalla rivissään.
Harmittaa tämä sienijuttu, sillä en uskalla kutsua vieraita kulkemaan puutarhaani, ennenkuin sientä ei ole, koska se on tullut omaan puutarhaani kenkien tai saappaiden mukana toisesta puutarhasta. Ja paikassaan ollessaan se melkeinpä tuhoaa kaikki perennat edeltään ja jättää jälkeensä pelkkää vuohenputkea puskevat penkit. Vaikka kerään ja poistan tontilta kaikki esiin nousevat itiöemät, se ei auta. Toistaiseksi en ole keksinyt muuta pätevää konstia sen ehkäisemiseen kuin nuotion, joka polttaa kaiken humuksen kohdastaan. Mutta joka paikassa ei sitä voi tehdä!

Pitkä alatien varren penkki saakoon kokea sienen mentyä täyden mullistuksen, ehkä istutan sinne keiju- ja ruusuangervon massan, sillä yläpihalla on alkanut kehittyä kovasti taimia. Siellä sientä ei ole eikä rihmastojakaan toistaiseksi, ja taimia on koulittavaksi jo kymmeniä, varsinkin laattojen vieressä ja raoissa olevalla soralla.

Toistaiseksi mylläysinto on keskittynyt sisäoloihin, sillä näin kuivalla ja kuumalla ei kannata alkaa taimia nostamaan. Kun tulisi pidempi sadejakso, nythän ei ole saatu kuin yksi reipas kymmenen minuutin kuuro tihkujen lisäksi.
Intaannuin alkuviikosta ensin selvittelemään, mitä liikaa on ulko-oven viereisessä vaatehuoneessa eli isäni entisessä verstaassa, joka sai toistakymmentä vuotta sitten kummallekin seinälleen hyllyjä laatikoiden ja vaatepinojen säilytykseen, kun talossa ei oikeastaan ole huoneistokomeroita. Eteen (kattoon) pantiin silloin I-kiskoa verhoja varten, jotta hyllyköt olisivat jonkinlaisen "oven" takana, kun huone on niin matala, että mitään liukuovea ei niihin olisi löytynyt, ja lattiatila taas niin kapea, ettei aukeavia ovia voinut ajatellakaan.

Sainkin sieltä poistettua noin kuution verran materiaalia, jotka olisi pitänyt jo aikaa sitten korjata, kun olin tuonut matonkuteen leikkuuseen sopivia massoja vintin kätköistä 2010. Leikkuuinto laantui silloin sadekauteen, ja syksyn ja Wilma-koiran saapuessa asia unohtui. Tein uudet verhotkin, ja seinien verhoilua piti hieman korjata, kun ikkunoiden vaihdon yhteydessä entiset viritelmäni olivat repsahdelleet hieman.
Kangas on käsityökerhon "hamstrausreisulta" Luhdan tehtaalta mukaan tarttunutta super-edullista ulkoilukangasta, mutta panin sen nurja puoli päälle päin, kun huvitti tuo sälekaihdinta muistuttava look... Huone on ihan valoisa, kun siinä on peräti 2 ikkunaa.
Muutama kassi käyttökelpoisia mutta liikoja liinavaatteita meni UFF:n laatikkoon. Loput olivat energiajätettä. Jatkoin aikaisin tänä aamuna projektia muiden alakerran kaappien osalta ja sain taas ison kasan poistoihin, nyt kaikkiaan viisi kassillista UFF:n keruuseen ja vähemmän mustien jätesäkkien kekoon. Osa asuinhuoneiden kaappien tavaroista siirtyi vaatehuoneen tyhjentyneisiin hyllyväleihin. Kohta tiedän, mitä kaapeissani on!

Edellisviikolla kunnostukseen ylävintiltä matkustaneet pienet nojatuolit palasivat alkuviikosta kotiin. Ne olivat saaneet jälleen punaista kangasta pintaansa, sellaiset ne olivat alun perinkin olleet. Puuosat on hiottu ja uudelleen lakattu ja kaikki pehmikkeet ym. vaihdettu. Se materiaali, jota niistä varisi murusina, olikin 1960-luvulla niihin laitettu vaahtokumi, silloin vanhempani tekivät kunnostusverhoilun ja lisäsivät täytettä istuimiin.

Vanhat vaatehuoneen verhot saivat tulla pestyinä sohvien peitoksi. Ne ovat paksua painettua satiinia ja hankittiin alunperin 1980-luvulla sängynpeitteiksi. Ovat ihan hyvälaatuista kangasta edelleen.

Joka välissä pitää nyt käydä puutarhalla marjapensaita verottamassa, sillä herukat ovat kypsiä. Ainoa aikainen karviaispensaani Lepaan punainen on tuottanut tänä vuonna yli kaksi litraa marjoja, ennätyssato sille. Vuoristokarviaisten aika on vielä viikon-kahden päässä, ne ovat ihan happamia vielä, vaikka ovatkin jo alkaneet punertaa nekin. Yleensä niitä syödään vasta elo-syyskuun vaihteessa, mutta varmaan pari viikkoa ovat tänä vuona etuajassa.

Tellan kesäloma päättyi riemukkaisiin jälleennäkemisiin Helenan kanssa. Kyllä se on tunteikas koira! Pianhan taas tavataan, jo syyskuun alkupuolella jälleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti