Loppukesän askareet

Aamukahviseurani on ollut jo pari kuukautta tämä begonia. Puolet kukista on jo karissut..

Vuosi on edennyt kesän finaalipäiviin, sillä pian ollaan jo syyskuussa. Koulua on käyty viikko, ja ilmat ovat muuttuneet kymmentä astetta viileämmiksi ja sadepilvien täyttämiksi. Pilvien korkeus on alentunut, ja niiden alapuoli on selvärajainen. Onneksi ei ole tarvinnut mennä vaatekauppaan, kun ei enää ole työelämässä. Puutarhahommiin ja koiralenkille voi mennä vanhoilla kamppeilla.

Isommat ripsuttelija-pilvet tulevat taivaalle keskipäivän tienoille, johon on hyvä ajoittaa ruokalepohetki, ai kun Tella tykkää! Kuva on tältä päivältä.

Mattokangas on pantu puulle märkiä päiviä viihdyttämään, ja sinne kipaisemmekin Tellan kanssa muutaman kerran päivässä, kun siltä tuntuu. Päädyin yleisilmeeltään vaaleanruskean kirjavaan työhön, siihen uppoaa murujen ja koirankarvojen massa helposti eikä häiritse silmää. Päivässä ehtii, kun Tellan mielestä noustaan menemään aamulenkille jo kuuden maissa, ja vanhan jalat pitää ensin verrytellä reippaaseen kävelyyn Verkkovuoren mäelle, kappelin sivumetsään.

Keltaisten ja vaaleanruskeiden työvarasto mahtuu just tälle pöydälle, eihän tämä mikään sotkukasa ole, vaikka siltä ehkä näyttää!

Pihalla riittää nyt ihailemista, sillä etelätuulet ovat pyörittäneet paljon perhosvieraita syyskukkijoiden mettä haeskelemaan. Eilinen vieraamme oli amiraali, mutta yleisin on neitoperho. Nokkos- ja ohdakeperhonen on myös nähty perusperhosten ohella. Kun kallionauhus on kukalla, niin siinä riittää aina joku lepattamaan. Rudbeckiat ovat myös suosittuja.

Tänään eivät kuvaan ehtineet perhoset, kun oli mehiläisten ja kimalaisen tunti menollaan.

Omenapudokkaita saa keräillä kompostiin, sillä ainokaisessa omenapuussani on riesana muumiotautia, sen torjumiseksi tautiset omput pitää hoitaa niin, että itiöpölyä ei pääse lentämään. Tellasta on kivaa löytää pudokkaita, se viihtyy siinä ihmeen hyvin! Mutta miten torjut niitä muumioita, jotka eivät putoa ja pöllyttelevät siellä yläilmoissa.... Kuivan kesän takia jättimalikkaa tai lehtikuusentatteja ei ole näkynyt, sen sijaan muunlaisia sieniä rusokaslinjalta.

Sieniseurakuntaa raparperipenkin liepeiltä.

Mietin aina elokuussa mielessäni, millaisella aikataululla elää se, jolla on elokuussa aikaa jakaa perennoja. Oma aikani antaa myöten vasta syyskuulla. Kasvin juuretkin ovat vielä hyvin tiukassa, ja kaikki naatisto pitäisi leikata, jotta siirtyminen uuteen kohtaan kävisi kasvin kannalta edullisesti.

Parturoinnin löytö oli vesisaavin hyysäämä jasmikkeentaimi, terhakka kuin mikä. Mistä lie tullut? Etsii kotia.

Seppelvarpu tarvitsee parturoinnin kerran kesässä, muuten se valtaa tasanteen kokonaan.

Nythän on sitä paitsi puutarhamarjojen aika parhaimmillaan, ja se projekti on päällimmäinen, varsinkin tänä kesänä, kun kuivuuden takia sekä linnut että ampiaiset ovat olleet osingoilla. Ennen ei ole karhunvattupuskassa niin monenlaista ötökkää ollutkaan, kun on pistiäisten lisäksi kukkakärpäsiä ja klassisia vattumatoja. Joka karviainenkin on syytä tarkastaa, vaikka vuoristolaiskarviainen tuskin houkuttelee, kun se on vielä kovin hapan.

Muutama pakastepullo vielä tahtoo sisukset....

Nyt kun ilmat ovat vielä lämpimät, saisi tehdä myös ikkunanpesua, varsinkin jos se homma pääsi keväällä lipsahtamaan ohi. Kunhan sadekuurokaudesta päästäisiin, ehkei sitäkään ennen syyskuuta?

On monta kukkapenkkiä, joita pitäisi kunnostaa, varsinkin tänä vuonna, kun kuivakausi näytti, mitkä kasvit ovat väärässä paikassa. Esimerkiksi punalatva. Mutta minne ne sitten sijoittaisi, kun tontti on kauttaaltaan melko kuiva, ja se noro, joka on hieman kosteampi, kasvaa valmiiksi paksua heinää ja puita. Ja olisi se kaapeliprojektin jälkikin vielä korjaamatta, mutta kun toiminta-ajatus ei ole vielä selkiintynyt.

Älä turhia pohdiskele, minä olen tässä ja ulkona ei sada, mennään!

Perennan jakaminen ei koskaan niin mene, että tuosta vaan otetaan talikko ja nostetaan paakku maasta. Pitäähän paakun jälki sitten täyttää, joka merkitsee vähintäänkin puolen päivän projektia rikkajuurien poistossa, uuden istutusmateriaalin etsimistä, mullan kärräystä. Saadulle uudelle taimelle pitää myös hakea koti, joko omalta tontilta tai muualta, ja sielläkin sen pitää vähintään päästä valeistutukseen kohta. Jotenkin tuntuu ajatuksena jo niin isolta työmäärältä, että sekin panee väsyttämään. Ehkä ongelmaa pitäisi lähestyä toiselta kannalta, jos jossakin on seinä vastassa, niin kulman takana voi olla ovi...