Huhtikuuta tontilla

Mattotelineen takainen rinne on tihein pöpelikkö tontilla, koska siellä kasvaa tuomia. Ne tekevät alaskaartuvista oksistaan uudet juuret, ja yhden tuomen tilalla onkin kohta kokonainen puskikko uusia, jos ei pidä varaansa. 

On meneillään ns. normaalikevät, routa sulaa hitaasti, kun ei ole ollut lämpimiä sateita vielä. Tänä aamuna ei ollut enää lumikasoja lipputangon penkissä. Vähitellen ruskea maa voittaa alaa alapuutarhaltakin, enää valkoista on niukalti.

Raparperi on jo lähettänyt tiedustelijanaamoja maan pinnalle.

Ruoho ei vielä viherrä, maanpinnan katteena oleva vihreä on muutamien kosteiden kesien aikana tullutta sammalta, jota olen rautaharavalla kuokkinut irti paikoista, joista se on hyvin irronnut, niinkuin yläpihalta Elsa-salista eli kuusen tienoilta ja etupihan penkin reunuskiviltä. Ihme kyllä, alta paljastuu kivisoraa, jonka ei luulisi olevan mikään kummoinen kasvualusta. Sammal on vaatimaton. Sain eilen kyydittyä pulkalla sammalet kompostien koristeeksi. Luultavasti kohta pesivät linnut käyttävät tätä erikoistarjousta myös hyväksi.

Jokakeväinen viihdyke puutarhalla ovat myös myyrien aikaansaannokset, ne pitää haravalla tasailla, muuten ei ole asiaa leikkurilla. Ja aika usein noihin kekoihin alkaa kasaantua muurahaisten tuomaa lisämaatakin, oikeita torneja.

Toissapäivänä pantiin auton perälle pari 20 kg kalkkisäkkiä, jotka aion ripotella sammalen poiston jälkeen sopiviin kohtiin. Säkki lastenpulkkaan, ja sillä matkataan sitten ympäri tonttia. Tella on ollut muutamana päivänä kuokkimatalkoissa mukana, ei se juuri kauas etene, kun ei tiedä, mitä kivaa aion löytää sieltä sammalikosta...

Kaikki tämä on siis viime talven tulosta noista kaivokopin vieren muutamasta kriikunasta, koottuna haketuspaikalle.

Eilen päädyin kriikunapuusavottaan, siitähän oli talvella katkennut monta isoa oksaa, ja yksi runko oli mennyt ihan latvattomaksi. Sen paksu tyvi jäi vielä sahaamatta, katsotaan, olisiko sillä vaikutusta juurivesojen hillitsemiseksi. Muutamasta muustakin rungosta löytyy suuria oksan repeämisen jättämiä kaarnan aukkoja. Jääkööt nekin silleen, samasta syystä.

Sain eteläpuolelta irrotettua 10-15 cm:n paksulti nokkosen juurten tiuhaksi kutomaa paakkua kuivumaan, sitten tuli kovaa vastaan.

Mieli tekee aina kurkistaa, joko ammoin kaadetun puun kanto olisi hajotettavissa. Tätä talon alapuolella olevaa jättikantoa olen jo pitkään mielinyt kopaista, eilen innostuin siihenkin. Sisus tuntuu olevan vieläkin kovaa, voi olla tietysti routaakin, mutta katsotaan viikon päästä uudestaan. Pohjoisen puolella oli isoja kantokääpiä. Sain ne nyt irti, mutta varsinainen kanto oli kyllä kovaa siinä vieressä. Kääpiä näytti olevan myös juuriston alueella parin metrin päässä puusta.

Samalla kun riehuin siinä vieressä olevan kannon kimpussa, otin viimevuotiset heinät rinnerapuistakin. Niidenkin lomissa oli kääpiä. Eihän se ihme, sillä kun näitä rappuja tein, niin juurien väleistä sai paikkoja kiville, jos hyvin sattui. Puussa oli jalan paksuisia isoja juuria. Sehän oli kasvanut vain viitisenkymmentä vuotta, mutta kun osa juurista oli entisellä avokompostilla, niin hyvinhän siinä sopi paisua.

Kevätkellot ovat kukalla. Näyttää siltä, että kiven toisellekin puolelle, raparperien penkkiin on tullut jokunen uusi. Myös lipputangon penkistä löytyy yksi pikkuruinen alku.

On parina kertana jo tehty Tellan kanssa tonttipolku-kierros ylämäellä, kun lumet ovat häipyneet. Näyttää siltä, että oksasaksien ja -sahan kanssa pitää mennä sinnekin, koska monessa kohdin piti oikein katsoa, mistä pääsisi menemään, kun alaoksat olivat kasvaneet niin paljon. Kun ensi viikolle on luvattu viileitä ja sateisia ilmoja, ei ole kiirettä haketuksella.