Suomenkielen päivänä

Tellan kanssa puhutaan osin suomenkieltä, mutta Tella vastailee yleensä asennolla tai eleellä. Tämän tuloksen saa, kun sanoo:Otetaanpa nyt kuva.

Tänään liput liehuvat Mikael Agricolan ja suomen kielen kunniaksi. Liehuvat sananmukaisesti, koska eilinen myrskyilma ei ihan ole lopettanut vierailuaan. Toki oksien lentäminen puista näyttää jo pysähtyneen. Koiran kanssa aamulenkillä tuli tienvarressa eteen jopa irronnut tuore katajanoksakin, ihmettelin sitä kovasti.
Tiet ovat nyt mitä puhtaimmat, kun hiekoitushiekkojen suurimmat tähteet ehdittiin lakaista, ja nyt tuuli puhalsi loputkin ulommas tiestä. Kuivahkoa säätä on odotettavissa koko loppuviikon ja seuraavankin, vain maanantain ja tiistain sääennuste on erilainen, ukkostakin mahdollisesti?

Suomenkieli on meille täällä asuville se paras mahdollinen, ja sen avulla saa ilmaistua monin eri tavoin herkullisesti pidempiä tai lyhempiä tuntemuksiaan. Tuoreessa muistissani on eilisiltainen Hyvät ja huonot uutiset, jossa varsinkin kirjailija Tuomas Kyrö ilahdutti loistavalla kielitaidollaan. Murteilla kirjoitettavat kirjat (Heli Laaksonen!) tai Aku Ankan tai Asterixin seikkailut saavat suuret ostajakunnat liikkeelle. Toisaalta sähköisen viestinnän on huomattu kaventavan ilmaisuja, varsinkin hymiö-merkit ovat silloin epäsuosiossa.

Oma lukunsa on kielen ja sosiaalisen aseman yhteenliittäminen. Parhaiten kuulemma puhuvat stadinmurretta ne, jotka ovat ensi tai toisen polven pääkaupungissa asujia, koska puhuja haluaa kieltä käyttämällä kertoa arvostavansa saavutettua asemaansa. Maalainen taas voi landella asuessaan osoittaa tätä kieltä käyttämällä olevansa ylemmässä sidosryhmässä kuin siinä junttilassa, jossa on sattunut syntymään.

Ihan hiljattain saatiin naureskella suomalaisilla yhdyssanojen mammuttimaisilla versioilla, joita varsinkin virastokielestä löytää. Sehän on selvää, että pitää pyrkiä täsmälliseen ilmaisuun, mutta Kansanterveystyönkuntayhteenliittymä? Toisaalta ei se juuri ongelmaa muuta, kun keksitään alkukirjaimista joku muka napakka lyhenne kuten Kela tai Sotu. Kelahan on ympyränmallinen kapine, johon kääritään kaapelia, narua tms, ja sotu (sotku) viittaa sottaisuuteen.

Ennen sanottiin sairaala, sitten keksittiin terveyskeskus, kun haluttiin korostaa lääkärien hoitavan vastaanotoillaan muitakin kuin sairaita. Liekö niitä enemmistö? Kun sain äsken vuosittaislääkkeiden reseptini uusittua, kävi ilmi tekstiviestistä, että sen oli lähettänyt Vuolenkosken neuvola/Iitti, Peruspalvelukeskus Aava. En tiedä, kuka henkilö reseptin oli uusinut, sillä asioin Kausalan apteekin tarjoamassa palvelussa, ja minulla on aiempien vuosien tietämyksellä nimettynä omalääkärikin, mutta tuosta ei käynyt ilmi lainkaan, millaisen seulan läpi asioitani oli katsottu. Sen toki ymmärrän, että neuvola ei enää kuulu lapsille ja heidän äideilleen, vaan koskee myös muuta kansaa, kun joskus käytetään ilmaisua aikuisneuvola, josta saa mm. influenssarokotuksia.

Kansa on ilakoinut, kun Itella muuttui takaisin Postiksi. Lailla pitäisi kieltää kaksi sanaa ylittävät yhdyssanat, mikäli niillä ei ole historiataustaa, kuten esim. Pohjanmaalla asumisen aikoihin esiintyviin sukunimiin, kuten Yli-Puoliväli, jossa nimi on annettu tien- tai jokivarren taloille sijainnin mukaan.

Lunta ja routaa on vielä maassa meidän kulmilla, joten puuhailut ovat etupäässä pirttihommia ja koiran ulkoilutuksia.

Suomenkieltä pidetään senkin takia vaikeana oppia, kun sen tärkeät ilmaisut perustuvat sijojen taivutuspäätteisiin eikä prepositioihin kuten skandinaavisissa kielissä. Sijamuotojakin on ihan ylimmät määrät. Suomeen muuttaneet jättävät taivuttamatta, näin varsinkin oli aiemmin, ja nykyiset yrittävät korvata osan puheestaan käsimerkein tai sanomalla kohta: -ja näin -, jolloin suomenkielinen saa alkaa arvata, mitä tuohon pitäisi kuvitella. Joskus osuu sinne päin, mutta tavallista on sekin, että menee hyvää päivää-kirvesvartta vertauksen tapaan.

Kävin joskus 1980-luvulla Kausalassa lääkärin pakeilla, joka osoittautui iranilaiseksi ja hyvin heikosti suomea taitavaksi. Kun valittelin jalkaani, joka oli turvonnut pistiäislauman hyökättyä niittohommissa, tohtorin ainoat sanat potilaalle olivat: Minu pisti kans. Onneksi ei tullut mitään lääkkeitä. Hoitajien kanssa kansliassa selviteltiin sitten asiaa eteenpäin. Liekö tohtorilla ollut tietoa suomalaisten allergia-asioista?

Siitäkin huolimatta ongelmia riittää, vaikka nykykielemme on ottanut suuresti vaikutteita englannista. Melkein jokaisen lauseessa, murteentaitajat poislukien on liudoittain englanninkielistä rekvisiittaa. Se helpottaa, jos molemmilla puhujilla on taustatietoa englanninkielestä. Mutta ainahan ei ole siten. Kirjoitustapakin voi olla aivan käsittämätön, kun maahan muuttajan oma kirjainmerkistö muistuttaa suomalaisen mielestä tekstiilien koristekoukeroita.

Meille saapuu jatkuvasti muualta maailmasta pakolaisia, joiden kasvutausta on aivan erilainen kuin täällä alunperin asuvilla. Kun kielikin on vaikeimmasta päästä, on ymmärrettävää, että tulokkaat keskustelevat mielellään vain omankielistensä kanssa, vaikkapa sähköisten viestien avulla, ja täällä käytettävä kieli koetaan yhä vaikeammaksi. No totta kai niin on, kun sitä ei harjoiteta.

Yhteistä kieltä löytyykin entistä enemmän juuri perussanastosta, esim. ruoanvalmistukseen liittyvästä. Ei olisi voinut kymmenen vuotta sitten kuvitella, millaiseksi keittiöksi tiedotusvälineistä ylin eli televisio on muodostunut. On kokkaus-leivonta-mauste- ym. ohjelmia, joko kilpailuina tai ilman. Kokkaajina on tavallisia tai julkkiksia, syöjinä erilaisia tunnettuja henkilöitä tai peräti sokkoja, ruokia laitetaan muuten vaan ja pelastetaan sekä koteja että hotelleja. Tällä hetkellä ruokakieli vallitsee!

Naamansa esittämistä pidetään nykyisin myös varmana viestinä jostain(?) Kun katselee lehtien digimaailmaa, saa tänään samaan aukeamaan hyvässä tapauksessa sekä deittiohjelman tarjokkaiden kuvastot ja eduskuntaan pyrkivät tavikset ja puheenjohtajat. Välillä pitää ihan tarkistaa otsikosta, mistä kollaasista taas onkaan kyse. En kyllä usko, että tässä tapauksessa vanha sanonta: Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa -aina pitää paikkaansa.

Ajattelin juuri aamulla kielen kehitystä omista lapsuusajoistani. Ei vain ihmisten kieli, vaan lintujenkin kieli muuttuu ympäristön mukaan. Vaikkapa tiaisten varhempi titityy on korvautunut kuulemma ympäristömelun paineessa ti-ty- tikitykseksi. Facebook-palstalla nähty todiste sai ihmettelemään vuoden -96 "lempi"-ilmaisua, kun joku ilmaisi asian termillä nakki ja muusi. Jostain muistin lokeroista tuli viimein mieleen, että tuo alunperin kaksimielinen ilmaisu, joka liitettiin Saab-96:n titteliksi, näyttää siis vieläkin elävän.

Minulle parhainta nuoruuttani muistellessa ei olisi moinen ilmaisu voinut tulla kyseeseen, kun nakkeja ei myyty vielä 1940-luvulla, eikä ihan 1950-luvun alussakaan. Stipendimatka Saksaan, Kieliin 1958 oli kyllä viritetty mahdollisuuteen tutustua makkaroihin, mutta senaikainen saksalaisylioppilas eli maan sotavelkojen takia tosi niukasti, mitään lihan tapaistakaan ei nähty opiskelijaruokalassa. Peruna ja enimmästä suolasta liotettu silli olivat tavallinen ateria-aines.

Kaikki kuvat ovat talletettu äskettäin tänään. Lumi hävisi tästä näkymästä eilisen tuulen aikana.

Päivä alkaa jo aikaisin, aurinko on ylhäällä jo ennen puolta seitsemää, ja illasta jatketaan melkein puoli yhdeksään. Haketuskelit alkavat olla lähellä, ehkä ensi viikolla. Parin viime päivän aikana lumipeite on kovasti alentunut pihapiiristä, joten harava-askarteluunkin alkaa olla mahdollisuuksia. Routaa vielä kuitenkin on.