Pakkasessa kärvistelyä

Kuva on 21 01 eli torstain iltapäivältä, jolloin vielä taivas oli selkeä ja päivälläkin pakkasta yli -20. Maata peittää ohuehko pakkaslumikerros, se ei paljon eristä.

Jo on äitynyt ilman haltija kiukkuiseksi, kun arktisia pakkaslukemia on ollut tarjolla loppiaisesta lähtien! Eipä ole tullut ulkoilusta mitään, vaikka koiran kanssa on puettukin tavallisimmin 6x päivässä pihalle menoa varten. Jos viisi minuuttia tarjetaan, niin jo on ollut kiire takaisin huoneiden mikro-ilmastoon, jossa lämpötila on vähintään 40 astetta enemmän kuin ulkona!

Auringon laskiessa torstaina taivaalle alkoi tulla ohutta pilviharsoa etelän suunnalta, ja sehän merkitsi, ettei perjantain aamulla pakkasta ollut enempää kuin -11. Vaikka ilma lämpeni, niin maa oli edelleen kovin kylmä.

Lauhtuminen alkoi onneksi perjantain vastaisena yönä 21-22 01, ja päätyi lauantaina noin  -5 asteen tienoisiin. Tänä aamuna olikin odottamassa vielä mukavampaa, kun edelleen oli lauhtunut parilla-kolmella asteella, se tuntui ihan kevään tulolta. Ei se kuitenkaan vielä saavu. Jos nyt viikon jaksaisi olla lämpimämpää, niin saisi nostettua päänsä hieman ylemmäksi, kun se on uponnut ihan hartioiden alimpaan syvänköön, ja niskalihakset ihan kireinä. Pitäisi käydä jopa plus-asteiden puolella? On ennustettu, että kylmät taas palaavat helmikuun puolella, mutta kuinka kylmät, no varmaan niitä helmikuun helistysaikoja on tulossa.

Kyllä meillä tarjetaan, vaikka lämmittämätön ja vähä-eristeinen tuulikaappi saakin erikoiskohtelua. Lattialla on kolme mattokerrosta, ovien edessä paksu viltti ja oven alareuna vielä vuorattu lisäeristeillä, että Tella tarkenee tässäkin välillä makoilla... Jos menet ulos, niin ensin pitää etsiä oviaukko vuorauksien takaa, ja sisääntullessa taas kaikki paikoilleen.

Mahtavan kauniita pimeitä aikoja on kyllä vietetty, kun taivaalla on ollut kuu kasvussa ja jo alkuillasta on ollut sen takia hyvin valoisaa, ei ole pihavaloja tarvinnut koiran kanssa reisatessa. Noin komeita kuutamoita onkin varmaan juuri silloin, kun vesihöyryn määrä ilmassa on minimissään.

Mummonlämmittäjä-koira työpisteessään tässä kahden istuttavassa sohvassa, johon tulee ikkunasta hyvin työvaloa keskipäivällä. Jo kymmeneltä saa sammuttaa lampun ja lähes kolmeen iltapäivällä näkee sukkapuikko paikkansa.

Sen minkä ulkoilma kylmentää, pitää sisälämmityksillä korvata. Aamulla aikaisin käyn panemassa kiukaalle ensimmäiset tulet, jotta huoneilma nousee jotenkuten tarjettavaan tilaan. Iltapäivällä sitten tulet myös leivinuuniin ja ehkä toiset tulet kiukaan uuniin. Kyllä siinä puuta kuluu ja aikaa hupenee, kun kulkee rappuja edestakaisin. Ja samalla saa hyötyliikuntaa, tulee omaakin lämmintä ilmatteeks.

Sormet pysyvät hyvin lämpiminä, kun sukkapuikkoilee ja väliin siemaisee kahvikupista. Kaulahuivi on tarpeen hartioille, jos pidempään istuu, kun ilmat liikkuvat huoneissa patterien suuntaan. Auto on lähtenyt pyydettäessä hyvin liikkeelle sukkapaketteja postittamaan, jos on muistanut panna lämmityspiuhan töihin vähintään tuntia ennen. Pitkälti toistakymmentä paria on jo matkannut maailmalle, mutta urakkaa vielä on.

Ennen joulua alettu miestensukkien aherrus oli asiaa, sillä niiden teko vie enemmän aikaa kuin naissukkien. Olen onnistunut tekemään noita viimemainittuja yhden sukan/päivä, en tosin sillä viikolla, kun oli sitä sairastelua. Lankavarastoakin on pitänyt täydentää punaisen langan suhteen, kun tänä vuonna ajattelin, että ylitän kaikki punaisten sukkien valmistusluvut, ettei kenenkään niitä toivovan tarvitse ilman jäädä.

Tuvassa oleilu pakkasella saa lisää äänielämyksiä, sillä roudanmuodostuksen takia pitää hieman juoksuttaa vettä herkimmin jäätyvästä hanasta. Ei siitä paljon hukkavedeksi jouda, kun ottaa sen tuloksen talteen muutamaan astiaan, vain yön tunnit saa mennä suoraan alas. Tiskaamisessa taas pitää hieman liioitella lämpimän veden lotrausta, ettei viemäriin jää kertymiä. Hyvin on pärjätty toistaiseksi.
Vuosi 1987 alkoi vielä rajummin, se on kylmimpiä tunnettuja. Olenkin aiemmassa blogissani 13 12 2010 kirjoittanut niistä monista seurauksista, joita tälle talolle koitui vesilämmitysputkien jäätymisen takia, kun talossa ei silloin ollut asukkaita kuin korkeintaan viikonloppuisin. Olin kyllä sopinut kylässä asuvan Anjan kanssa tilan seuraamisesta, mutta hänkään ei tiennyt, mitä viikonloppuisin tapahtui meidän täällä ollessa. Olisi minunkin pitänyt ymmärtää suojata ja lisätä lämpöä paremmin, mutta kun ei ollut kokemusta ja tuli sellainen ennätyskylmä jakso, niin oli vain sopeuduttava ja otettava opiksi.

Kuva on jouluaatolta 2010, Helena, Tiitu ja Tella tulossa sisään hautausmaan kynttiläreisusta tulipalopakkasessa. Wilma oli jo päässyt lämpimään, sitä piti kantaa, kun oli niin kylmää sille.

Vuonna 2010 oli viimeksi pitkiä kovan pakkasen jaksoja edellisen kerran, silloin kylmyys alkoi jo joulukuun puolella, kuten 1987, ja kaikkiaan kylmää aikaa on tässä kylässä ollut yhteen mittaan silloin jopa melkein kuusi viikkoa.
Nyt kun olen asunut taloa joka minuutti, yli kymmenen vuotta, luulen ymmärtäväni talon erikoisen mallisen anatomian käyttäytymistä paremmin kuin aikaisemmin. Olen myös huomannut, että ihanteellisin sisälämpötila talvisaikaan on selvästi alle 20 asteen, silloin vedon tunne on vähäisempää. Tai toinen vaihtoehto olisi pukeutua tuulikankaisiin urheiluvaatteisiin, joissa vetoa ei tunnu.

Ennen kaikkea kuitenkin talvisaikaan pitää lisätä sisäliikuntaa kaikin tavoin, vaikka samanmukaisesti tikusta asiaa-tekniikalla, jotta oma verenierto pysyy vilkkaana ja samalla myös huoneilmat sekoittuvat tasaisemmin. En kuitenkaan harkitse kattoon asennettavaa viipperää, kun huonekorkeus on näinkin matala, 230 cm. Huoneilmathan kaasuina ovat hyvin keveitä, minulle on aikoinaan Kaaos-teoriasta jäänyt mieleen ns. perhosefekti-termi, jolla tarkoitetaan sitä voimaa, joka saattaa saada suurtenkin ilmamassojen liikkeen suuntaan tai toiseen, jos ollaan tasalämpöisessä tilassa. Eli siis mitätön energia.

Joulusypressit ovat jaksaneet tämän lämmityskauden toistaiseksi hyvin, kun on muistanut käyttää sumutinpulloa hyppysissään pari kertaa viikossa. Maksaruohon taimetkin kehuvat oloaan...

Vuosi 1987 oli sikäli merkityksellinen oman terveyteni kannalta, että pitkällinen arvuuttelu siitä, mistä ihottumani johtui ja mikä sen tilaa aina kulloinkin heikensi, selvisi viimein, kun Hämeenlinnassa testein saatiin selville pesuaineiden ym. hajusteiden olevan sen myyrän, joka terveyttäni nakersi. Siitä lähtien osasin vältellä kauppaostoksilla tuomasta kotiin tuohon pommiryhmään kuuluvia tuotteita. Mutta meni toki pitkään, ennenkuin tilanne sillä lailla rauhoittui, että voi sanoa päässeensä voitolle. Useampi vuosi kaikkia pesuja hajusteettomilla tuotteilla, monet tuuletukset ja ulkokuivatukset ja ties mitä.

Talvista huvia on myös huonekalujen siirtely: Elsan ompelupöytä palasi taas takaisin kamariin, kun sitä voi tässä huoneessa pitää juuri näin päin, joka ei estä lämmityspatterin vapaata ilmankiertoa, ja kukat saavat valoa. Tuvan patterin tienoo jäi nyt ilman pöytää, kun huonekasveja ei ole niin paljoa, että sen takia tarvitsisi.

Vuosi 1987 oli merkityksellinen myös vedensaannin kannalta, silloin seurakunta oli juuri edellisvuonna nimittäin myynyt kirkonkylän vesijohtoverkoston kunnalle ja se oli liitetty Mullikkamäelle vettä tuovaan verkostoon. Hyvin oli liitetty ja tehty, ei ole ollut mitään ongelmia pääputkien jäätymisten tai toiminnan suhteen.

Aamupäivää etelään päin katsellen parkkipaikalta, kuva on keskiviikolta 20 01.