Kipakkaa loppiaispakkasta

Vuosi alkoi komeasti ollessani Lohjalla, kun juhlittiin suvun uuden jäsenen ristiäisiä. Tobias Petter tuli ottamaan paikkansa tässä klaanissa. Harvinaisen arvokkaasti, sillä hän kuunteli aivan hiljaa koko ajan. No syntyä nyt 100 vuotta täyttävään Suomeen, onhan se jotakin, jonka jo pienempikin ymmärtää (?)

Kuva on otettu tänään ennen puolipäivää. Aurinko valaisee korkeimpia puiden latvoja ja vaalentaa taivaan. Mittarissa -20 C.

Vuosi sitten loppiaisaattona oli mittarissa samat lukemat (-19 C), mutta silloin oli vielä vähemmän lunta. Pakkanen alkoi muutamaa päivää aikaisemmin, vanhan vuoden puolella, ja lauhtui vähemmäksi vasta 11 01.  Kuva alla on 05 01 2016. Samanlaiset maisemat sain talteen myös edellisenä vuodenvaihteena 2015, silloin kova pakkaskausi väheni loppiaiseen päästessä, kuten nytkin odotetaan.

Lämmön tuotantoa on siis lisättävä kulkemalla pohjakerroksen uuneja paapomaan. Olin kotiin ehdittyä alkuviikosta tarmokas ja kuskasin kaikki tyhjät klapilaatikot täysiksi autotallin pinoista, joten nyt saa tulla vaikka pidempikin pakkaskausi näillä "käteisvaroilla". On joskus ollutkin jopa lähes 8 viikkoa pitkä kylmä putki alkuvuodesta.

Kiuas on nopea, mutta leivinuuni antaa lämpöä vielä seuraavanakin päivänä.

Lisälämpöä vielä aamuisin vähäksi aikaa kynttilöistä, että tuvan alailmakin saa osansa. Tuulettimellakin se hoituisi, kun talossa ei ole kirmaavia pikkulapsia, jotka saavat liikkeillään ilmalle ns. perhosefektejä.

Vuoden vaihde panee tuumaamaan, pitäisikö tehdä joitain uudenvuoden lupauksia? Aika tekee tehtävänsä, se muuttaa usein asioita ilman päätöstäkin.

Viime vuonna tuli vastaan muutamia etappeja, joista nyt jatketaan. Ikävuosia tuli 80, joten oli aika saada jatkoa ajokortille. Passi vanheni, joten sekin meni melkein samoilla askelilla. Kun autolaina tuli jo alkuvuodesta maksetuksi, voi nyt huristella ihan omalla autolla ne muutamat kilometrit, jotka käyvät tarpeellisiksi itselle tai pakkaskausina auton akulle. Pitkään mietitty talon kunnostusvaihe saatiin tehtyä, joten ei ole järkyttäviä pelkoja edessä siinä suhteessa. Nyt voi jatkaa pienemmällä panostuksella. Tämän talon iso pöytäkin vaihtoi palvelemaan Emmin kotia Lohjalle, sen aika täällä oli tehty. Parin vuoden aikana kerätyt sairaudet ovat vain seurantavaiheessa, jos siinäkään.

Useimpina vuosina, jolloin olen koettanut ns. lupauksilla kohentaa elämänlaatua, ei ole tullut mietittyä, mitä uutta voisi keksiä, vaan mistä turhasta painolastista voisi päästä. On tullut aikojen alussa tehtyä tupakkalakko tai kahviin ei lisukkeiksi sokeria eikä maitoa. (Itse asiassa ne molemmat ovat olleet pysyviä muutoksia, sanaan lakko sisältyy mielestäni piilolupaus jatkaa sitten kohta.)

Kolmisenkymmentä vuotta sitten päätin lopettaa lottorivien väkertämisen. Olenkin joka viikko "rikastunut" sen lottorivin hinnan, jota en vienyt kioskille maksettavaksi. Niillä penneillä, laskin juuri, kaikki tarvitsemani sukkalangat on saatu hankituiksi, ja on jäänyt jopa ylikin.

Eläkkeelle siirtyessä vuonna 2000 oli tehtävä paljon poishylkäämisen päätöksiä, kun tulotasokin laski roimasti. Muutto Iittiin 2005 vähensi paljon autoilua ja antoi vapaata aikaa ilman lukujärjestystä, kun vuodesta 1983 alkaen oli toimiteltavaa joko Turengin puolessa tai täällä.  Moni asia kypsyy loppuun käytetyksi kuten vaate, ja jos oma perhe ei paljon innosta jatkamaan, on helppo siirtyä seuraavalle elämisen tasolle. Näin on käynyt muutaman parin vuoden aikana kansalaisopiston kursseilleni, joissa viihdyin 1980-luvun lopulta asti, siis parikymmentä vuotta.

Olen elänyt jo ne ajat, jolloin valettiin tinaa ja katsottiin möykyistä ennusteita tulevaksi. Tuo roiskiva ja sottaava ohjelmanumero oli ensimmäisiä ohitettavia, paljon ennen piparkakkujen leipomisen lopettamista. Ei taida enää löytyä tinakauhaakaan, se kelpasi sellaisenaan metallin keräykseen. Jokunen joulun porkkana- ja lanttulaatikko sentään tehdään, niistä en vielä luovu. Joulukuusta ei ole tullut tupaan enää aikoihin. Hernekeittoja vielä teen, tosin ne pitää pakastaa joksikin aikaa, että hyvin sulaisivat suolien mutkissa.

Radionkuuntelu on jo kauan ollut vain teoreettista, enkä ole tällä vuosituhannella edes hankkinut siihen tarvittavia laitteita. Videonauhurin käyttö paketoitiin pois vuonna 2000, kun siirryin eläkeläisen aikaan. Sanoma- ja aikakauslehtien luku on myös mennyt ohi jo aikaa sitten. Tänne muuton jälkeen loppui aamulehden varhainen saanti, ja samat uutiset löytää aamuaikaiseen juuri tietokoneen ruudulta. Kirjastokäynnit ovat myös huvenneet, osin siksi, kun oma kirjavarasto on paisunut, toisaalta siksi, että melkein kaikki kiinnostava on jo luettu. Vain talous- ja henkilöhistorian alalta löytyy tuntematonta katseltavaa. Tieteelliset julkaisut ovat tärkeää luettavaa päivitykseksi.

En pysty televisiostakaan löytämään montaa hupia, kun elokuvien katselun asennot eivät sovi niskan rakenteelle. Teatteri- ja konserttimatkoja häiritsee hajusteallergiani, jonka takia en viihdy lähikontaktissa sellaisessa seurassa, jossa kosmetiikka on perusasia.

Merkittävimpiä päätöksiä uuden asian käyttöön ottamiseksi oli 1995, jolloin päädyin kotitietokoneen hankintaan. Selvyyden vuoksi on sanottava, että jälkikasvun painostuksesta se tapahtui. Pian saatiin sitten laitteen parhaat puolet esille, kun lapset hankkivat puhelimeen 1996 liitetyn modeemin, jolla internet-yhteyksiä voi alkaa viritellä. Se on kääntänyt elämäntapaani enemmän kuin mikään muu, ja vielä ns. vanhemmalla iällä. Puhelin on jäänyt taka-alalle. Nykyisin välimatka muihin perheenjäseniin on sekuntien päässä näiden nykylaitteiden tekniikan takia.

Miestensukkien vuoro on nykyisin useammin. Nyt on menossa Joulukataja- nimen saava sukkapari.  Kuvassa on myös toinen vakioharrastukseni eli päiväkirja, niitä karttuu täysiksi vähintään yksi vuodessa, mutta useimmiten lähelle kahta.

 Tilalle olen löytänyt kangaspuiden ohelle myös sukankutomisen, askare, joka on loppumaton. Viime syksyn sisätyökauden alkaessa olinkin hieman hukassa, kun sormien tyvillä jänteet alkoivat osoittaa kyllästymisen merkkejä ja kääntyä jännetuppien tulehdukseen. Mitä ihmettä voisin ottaa tilalle? Totesin aika pian, että kynsien pureskelua se ei ainakaan voi olla, kun omaan niin hauraan ja ohuen kynnen rakenteen. Meni reilut kaksi kuukautta, ennenkuin uskalsin taas alkaa tätä sukkapuikkojen kanssa "voimistelua".

Pienenä pelastuksena on ollut tavanomainen huushollityö, mutta eihän sitäkään voi yhden hengen taloudessa kovin paljoa koitua. Tietysti voi ryhdistäytyä siivoilemalla perinpohjaisemmin, niin saa enemmän aikaa kulumaan. Kirjoittelukaan ei niin paljon rasita, ettei sitä voisi harrastaa.

Huomaan kyllä niskalihaksista, että harrastukset ovat olleet liian yksipuolisia, joten jotakin remontinpoikasta tarvitaan, en vielä tiedä, mitä se olisi. Katsotaan, mitä tulee tarjolle...