Juhannusaaton tunnelmissa

Luulin jo, että tänä vuonna menee juhannus ilman valkoisia ruusuja, mutta onneksi ylämäellä on hansaruusujen joukkoon jäänyt Varkauden terveisiä! Kiitokset siitä Sepolle, joka halusi pelastaa ruusuntaimia ja liotti niitä rantavedessä, kunnes matkaa tuli tänne päin. Taimi on sitkeästi pitänyt pintansa ja kukkii jo oikein hyvin. Vanha talonvieren kasvusto on nykyisin niin hevoskastanjan varjostama, että siinä on vasta pieniä nuppuja.

Vaaleanpunainen papulanruusu on avannut tänä aamuna ensimmäiset pari kukkaa ylämäellä, joka istutus on aikoinaan ehkä 1950-luvulla tehty Raijan ja Seijan leikkimökin viihtyisyystarpeita varten.  Tienvarsiaidan vastaava kasvi ei vielä näytä yhtään kukkaa.

Päivä on vielä pisimmillään, kun on päästy kesäpäivän seisaukseen. Se viipyy samanmittaisena toista viikkoa, ja sittenkin kun alkaa lyhetä, niin vain minuutin kerrallaan, sen sietää hyvin! On aivan ihana herätä jo ennen puolta viittä, kun idän ikkunasta näkee taivaan rusottavan ja valoa on joka puolella. Kyllä kelpaa.

Vuosi on edennyt jo ruohon nutistukseen, kun vuokot, mukulaleinikit ja lemmikit ovat ehtineet siementää. Joitain leikkurilla tehtyjä kävelypolkuja on jo ilmaantunut nurmikolle. Alapuutarhan tienoosta löytyy mehevin ruoho, kun kattorännien vedet valuvat luontaisesti siihen, ja lisukkeita syvemmälle tuo myös saunan harmaavesien suodatuskohta.  Talon tällä puolen imee syreenipensas voimaa lähistön sakokaivosta tihkuvista mehuista.

Raisut tuulenpyörteet toissapäivänä ja varsinkin eilen panivat lumipalloheisi-pensaan monet latvahaarat aivan maahan. Se kasvaa juuri siinä harmaavesikentällä hyvässä kosteudessa. Luultavasti tuo ei siitä nouse ilman tukikeppejä

Musiikkijuhlat-viikko saatiin päätökseen juhannuksen alusviikon alkaessa, joten nyt meillä ei tehdä erityisiä siivouksia, entisillä mennään. Majoitusvieraita oli vain yhtenä yönä, silloin yläkerran täydeltä, ja sattui niin onnekkaasti, että tuli pyykinkuivatusilma heti lauantaina, joten se homma on nyt enää muistoa.

Kirkkokonserttina oli torstaina nimittäin Tuure Kilpeläisen Kaihon karavaani, jossa laulujen aiheet olivat teemasta lähimmäinen. Majoitettavani olivat tämän joukon ns. tekniikkaryhmä. Kirkko oli lähes täysi, siellä on 900 istumapaikkaa.

Myös lauantai-iltana kävin kirkkokonsertissa, jossa oli klassisempaa kirkkomusiikkia. Kun konserteissa aina seistään väliaikana pihalla, niin harvinaisesti tänä vuonna ei ollut yhtään hyttysiä tai mäkäräisiä, jotka kiusaavat lämpimiä tai kuumia seisoskelijoita. Siis aivan ihanteelliset olot, myös Hiidenvuoren yökonsertille, jonne oli saapunut kuulemma 600 kuulijaa.

Tänä vuonna tein juhlien kahvilaleivonnaisiakin parina päivänä, että tunnelma säilyi. Tuotevalikoimaani kuuluu yleensä kirkonkylän rahkapiirakka, jonka ohjeessa on niin paljon massaa, että 50 cm:n uunipellin lisäksi pitää ottaa apuun foliovuokakin.

Tänä vuonna löysin netistä myös helpon ja hyvän raparperipiirakan, jota olen tehnyt jo kaksi kertaa. Siinä käytetään raparperista mikrolla tehtyä hilloketta, ja tuote säilyy pitkään mehevänä. Myyntihommiin sinne tiskin taakse en enää tohdi mennä, seisoskelu ei enää luonnistu, kun selkää alkaa liikaa särkeä ja jalat paisuvat.

Pari vuotta sitten tehdyt raput ovat osoittautuneet oikein hyviksi, myös naapurin kissa kulkee niistä mieluummin kuin märällä ruoholla. Tonttini suuret määrät vuorenkilpiä ovat juuri tulemassa työvaiheeseen, kun poistan ruskettuneet kukkavarret, niitä tulee monta kottikärryllistä yhteensä

Tarvitsee muuten hieman juhlan kunniaksi löhöilläkin, sillä kädet ovat hapoilla sirpin pitelemisestä, eikä sovi unohtaa selkälihaksiakaan. Ruohotöissä on aherrettu tämä viikko, onneksi niittäminen on helppoa, kun korsi ei ole yhtään kovettunut, se katkeaa melkein ajatuksen voimalla. Samalla voi katsella kesän etenemistä ja mitä yllätyksiä on nähtävillä.

Kuten nyt sitä, onko rönsyakankaalista enää mitään jäljellä. No, oli, se osaa kivasti mennä samikseksi nurmitädykkeiden joukkoon. Sen verran se on violetti, että ihan läheltä erottuu taivaansinisistä tädykkeistä.

Helenan alkukesästä istuttamat lumihiutaleet ja marketat olivat vielä "työkuntoisia", joten tein vain lisäyksiä tyhjiltä näyttäneisiin koloihin. Enon ristin istutus on melkein samanlainen, pelakuu tosin on kirkkaanpunainen. Nyt juuri kaupoissa on enää vähän istutustaimia paikkoihin, joissa kestävyydelle on isot vaatimukset, kun hoitoa ei ole joka viikko tarjona.

Ehdin keskiviikkona toteuttaa suunnitellun Turenginreisunkin, vaikka sääennusteet sateineen hieman arveluttivat. Ja toisaalta loppuviikolle ei kannattaisi mennä vuoden kiihkeimmän liikenteen tukkeeksi. Kuitenkin matka onnistui, ja kiitokset taas Sirkalle ihastuttavasta lepohetkestä ajelujen välissä. Niin on kuin siskoaan menisi tapaamaan, ja enemmän kuin omia verisukulaisia näitä pitkän ajan työkavereita on lopulta tavannutkin, kun silloin aikanaan päivittäin oltiin monta tuntia tekemisissä keskenään.

Pari viikkoa sitten sain viritettyä saaliloimen työkuntoon, mutta sinne tasolle en ole ehtinyt juuri ollenkaan tällä viikolla, vain puoli metriä on tullut tehtyä. Ehkä ensi viikolla edistystä tulee enemmän, kun Tella tulee kesälomalle. Sen mielestä parasta liikuntaa on, kun minä istun kangaspuilla ja hän vaihtaa makuupaikkaa sängystä toiseen tai väliin lattialle. Vintinraput kavutaan monta kertaa päivässä, varsinkin jos näyttää niin sateiselta, ettei rikkaruoho- ym. puutarhatyö maistu.