Viileähköä kesää eletään

Tämän päivän kuva, iltapäivää menossa. Etualalla on monirunkoiseksi kehkeytynyt punatammi, pitää varmaan harrastaa leikkausta joskus.

Piti tänä aamuna aikaisin, jo ennen aamukahviakaan käydä Kausalassa vuotuisissa labrakontrolleissa. Tulokset saan sitten viikon päästä, kun on varattu tohtorin soittoaika. Oli niin viileätä, että ensi töikseni hamusin paksun fleecetakin niskaan lähtiessä. Toisenkin kerroksen olisi voinut virittää, kun sitä ensimmäistä oli tarpeen pitää vielä sisälläkin... No, ilman aamukahvia kaikki tuntuu vähintään viileältä.

Ei se päivä siitä kyllä ole kummemmaksi muuttunut paitsi sisätiloissa ja varsinkin yläkerrassa, joka on kesäisin lämpimämpi kuin tämä varsinainen asuinkerros. Siellä on askarreltu saaliloimen kimpussa, nyt on meneillään kolmonen noin puolivälissä. Työ on edennyt hitaammin, vain n. 30 cm:n päiväurakalla. Olen huomannut, että tästä loimesta pukkaa esille vain mansikka-ajan mielikuvia, toinen toistaan haastaen...

Päivänkakkaroiden sesonki on alkanut tällä viikolla parhailla paikoilla.

Aamuaikaisella matalat ja kylmän näköiset pilvet hieman ripsivät vettäkin, joista tuli aivan väistämättä mieleen kesä 1961, jolloin olimme pikkuvauva Helenan kanssa viettämässä ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä) Pohjanmaan kesää. Silloin päivät eivät juuri olleet kummoisia, 15 astetta saavutettiin ani harvoin, niin etten edes muista sellaisia olleen. Asuttiin Töysässä, kesän ajaksi vuokratussa seppä Ahokkaan mökissä tasaisella peltojen välisellä tontilla. Päivät kuluivat leivinuunissa tulta pitäen, kun ilman ei tosiaan tarjennut. Seinäjoelta oli käyty tuttavalta ostamassa vaaleankeltaiset ruotsalaiset lastenvaunut, joita siellä kujilla joskus lykin, kun tarkenin. Mutta heinä kasvoi, sellaista turkkia olivat pihamaatkin täynnään.

Tämän viikon sirpittelyn kohde oli kaivojen polku alapellolla. Siitä ensimmäiset kymmenen metriä on puiden varjostuksen takia jo vähäheinäisempää, mutta loppupää n. 15 m oikein rehvakasta koiranheinää, jota saa korren tässä vaiheessa oikein kunnolla yrittää poikki.

Se vuosi 1961 oli karmein kesäsäineen muistamistani, sillä viileät ilmat ja sateet senkuin runsastuivat loppukesästä, eivätkä maamiehet päässeet korjaamaan viljasatoaan pellolta. Silloin ei taidettu edes uneksia kuivureista, joissa jyviä voisi kuivattaa, mutta ensinhän ne olisi pitänyt puidakin. Pelloilla vaan likosivat korjuukeliä odottamassa. Lumet tekivät hatut seipäille loppuvuodesta. Muistaakseni helmikuulla oli pelloissa lujuutta liikennöintiin, silloin viljaseipäitä sitten tyhjennettiin, mutta luultavimmin menivät suoraan lehmien rehuksi.

Kuvan laikkuköynnös ja toisella puolen taloa kasvava amurinviini ovat päässeet kesäparturiin, kun versot alkoivat jo ylittää metrin etäisyyden seinästä. Ja osahan aina tunkee katonreunan laudoituksen rakoihin.

Myöhäinen kesä oli myös niihin aikoihin, kun uusi talomme Turengissa Jokitiellä oli valmistunut ja asuttiin siinä ensimmäisiä vuosia 1970-luvun alussa. Oli tarkoitus pitää tupaantuliaisia tuttaville ja tilaisuus meni heinäkuun lopulle Helenanpäivien aikoihin. Sysmän mökillä kului kesä nopeasti, ja taisi olla siinä aiemmin joitain kesätöitäkin tehtävänä.  Kesän mansikkasatoa oli niihin aikoihin vielä saatavilla, joten mansikkakakuksi meni tarjoilujen puolella. Luultavasti tänäkin vuonna saadaan mansikkaa vielä kuun lopulla, kun nyt vieläkään ei satokausi ole alkanut, sen huomaa hinnasta, puolen litran ykkösluokan marjoista saa pulittaa monta euroa!

Uuden kompostin alkua: ensin teen läjää ja sitten myöhemmin siirrän entisestä kompostista reunukset. Kun on mitä vasten se nojaa, niin ei tarvitse tukipaaluja kulmiin.

Olisi kyllä vielä sirppitöitäkin tarjolla alapuutarhalla, mutta ihan joka päivä sitä ei jaksa ajatella, kun niittämisen jälkeen on aina suihkuteltava ja huilittava kunnolla ihan pitkällään. Joka tapauksessa olen saanut työkerralla noin aarin tienoilla olevan alueen nutistettua. Se kun on kuivunut, niin sitten vielä vuorossa haravointia ja kyytsäämistä kompostille. Uusi kompostikin piti perustaa, massan määrä on sitä luokkaa. Niittämistä on ollut jo neljänä viikkona. Ilahduttavasti on löytynyt puuntaimia!

Alapellon vanhin kukkapenkki (melkein 30v) elää nykyään ihan omaa elämäänsä. Töyhtöangervot ovat lisäksi alkaneet lähettää poikasia ympäristöön, olen löytänyt kymmenkunta uutta tainta. Etualan kanadanvuokko taitaa valloittaa kaikki sopivat kohteet, se tykkää kasvaa melko varjossakin.

Ilahduttavasti näyttävät voivan viime kesällä tehdyt siirtoistutukset, jotka etupihan toisesta poistetusta kukkapenkistä matkustivat muualle puutarhaan. Seuraavassa kuvassa on alatien varren penkkiä, johon siirsin mm. ruusujuuret ja jalopähkämön. Entisistä kasveista varsinkin taatankurjenmiekat innostuivat kovin, ne kukoistavat nyt paremmin kuin koskaan.

Tänään huomasin, että Tiitun muistopenkkiin tehty tähtiputken siirto voi oikein hyvin. Aasiankullerosta ei näkynyt kukkaa samassa penkissä, mutta lehtiä kyllä oli.

Pihan ruukkuistutuksia saa alkaa kohta kohentamaan, sillä orvokkien pitkäksi venynyt kukkima-aika on kääntymässä loppuun. Ylös nostetusta amppeliruukusta löytyi juuripaakun pohjalta sentin paksuiselti pelkkää valkoista tiukkaan pakkautunutta juurimattoa. Siispä samettikukkien ja pikkubegonioiden aika on tulossa. Kohta saa eräät huonekasvitkin viedä vähäksi aikaa ulkoilemaan, patiolla on sopivaa varjoa keskipäivällä. Yöt ovat toistaiseksi olleet kesäisiä, kymmenen asteen nurkilla.

Kuulemma muutkin ovat sitä mieltä, että viileä kesä on ollut kasveille eduksi, ehkä osasyynsä on myös lauhoilla talvilla. Keltapäivänliljat ovat juuri alkaneet kautensa, mausteeksi ruskoliljoja.