Marraskuun venettä soudetaan

Pianhan sitä ollaan jo puolivälissä, vaikka vasta kalmokuu pääsi alkuun. Sopeutuminen pimeään aikaan tekee sen, että nukkumiseen ja sen valmisteluun periaatteessa menee hieman enemmän aikaa, joten eipä ihme, että päivät livahtavat ohi ilman, että sen kummempia saataisiin aikaan. No kuukausi vielä tätä pussi päässä - aikaa, sitten aletaan keväälle lähtölaskentaa.

Pikkutalvi tuli näytille noin viikoksi lokakuun 26:na, mutta enää siitä on muisto. Toki lumiräntää tuli vähän enemmän tuon 26 päivän saaliin lisäksi. Saatiin hieman pikkupakkasiakin. Lauhat kelit näyttäisivät jatkuvan loppupuolelle marraskuuta. Aurinko on ollut viime aikoina kovin aktiivinen ja tulee hieman jännitystä elämään, kun katselee, mitä kaikkea on itsekukin öisten revontulien näytännöissä saanut kokea.

Aina kun ei ole routaa, sadevedet voivat mennä maanrakoihin kasvattamaan pohjavesiä. Pelätyistä isoista syystulvista ei ole viime päivinä ollut juttua, kun sateet meillä ovat olleet odotuksiin nähden pienempiä. Lapin kansa on saanut toivomansa, siellä on lunta, niin että elinkeinoja voi harjoittaa.

Pimeydessä tai hämärässä on huonoja puolia, on saatu taas lukea liikenneonnettomuuksien karmeita kertomuksia. On esitetty, että mm. vaikeissa risteyksissä tulisi olla aurinkopanelien energialla toimivia varoittimia. Myös kehitetään mm. junan lähettämää viestiä suoraan lähellä olevaan autoon.

Luulisi olevan autonvalmistajille kovin mahdollista kytkeä autonkatolle aurinkopaneli, joka ylläpitäisi huomiovaloja sivuillekin, kuten joissakin moderneissa tavaraliikenteen kulkupeleissä on. Yhtenä yönä meidänkin kylän läpi porhalsi aamuyön varhaisina tunteina niin reippaasti valaistu auto, että luulin tivolin johtoautoksi. Sivulle päin näyttävät valot näkyvät myös yön hiipparien eli hirvien silmiin, ja punainen valo varmaan muistuttaa isoa silmää, jota ei kannata lähestyä.

Sukkapuikkotyöt ovat olleet hieman minibudjetissa. Ihan vähän päivittäin, jos sitäkään. Omasta ajanvietosta on tullut viimeisten kymmenen päivän ajalle kovin sohvapainotteista, kun intaannuin nuhaviruksen isännäksi, joka päätti riehua oikein perin pohjin. Huomasin miettiväni, että voiko tästä enää koskaan saada tervettä jatkoa, kun hengittämisestä, nielemisestä tai nukkumisesta ei tullut juuri mitään kunnollista pitkiin aikoihin. Vasta tänään, kun kymmenen päivää tautia on takana, rohkenen ajatella toiveikkaammin.

Tähänkö eteisen kylkiäiseen, kuten jo 2005 oli ajateltu?

Pientä arjesta irti tempautumista on tullut harrastettua tulevasta suihkuhuoneen suunnittelusta, joka on ollut mietintämyssyssä jo kuukausia. Sukutapaamisissa asiaa on pyöritelty eri kanteilta. Ei alakerran suihkussa mitään vikaa ole, mutta jos käy niin, ettei koipi liiku enää yhtä ketterästi, niin hyvä on valmistella asiaa. Toisaalta pohjakerroksessa olevan saunan perusteellinen remontti on jo vuodelta 1984, siis reilusti yli 30v. Sitä ei voi tässä asuessa uudistaa, jos ei ole korvaavaa pesupaikkaa tehtynä.

Vai kokonaan uuteen ulottuvuuteen eli vaatehuoneeseen? Se olisi tilavampi

Ensin ajattelin mittailla mahdollisten vaihtoehtojen tilakoot, parina seuraavana päivänä jo suunnittelin tavarain siirtoa, ja sen jälkeenhän viikko vierähti nopeasti, kun joka päivälle riitti askaretta aiheen tiimoilta. Ja oli hyvin ajateltuna. Nyt ei olekaan muuta vailla kuin remontin tekijän käynti ja luultavasti myös virallista lupaa hankittava.

Jokohan onnistuisi Janakkalan hautausmaan reisu tällä kesäkelillä? Sunnuntaina on isänpäivä, kynttiläreisu ja havut sopisivat siihen hyvin. Tuttavia en kyllä uskalla mennä tervehtimään, tätä tautia ei jatketa ainakaan siellä suunnalla.