keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Pikkutalveen kääntyi

Tämä kuva on aamupäivällä tänään, siis 30 10 2019. Pakkasta pari astetta. Eilisen lumisateen tulokset jäivät maahan. Lehtikuusen neulaset ovat vielä puissa kiinni, muuten paljasta.
Samalta reisulta on tullut tämä ylämäen näkymä, jossa meillä kasvaa mäntyjä, kuivalle paikalle luontaisia puita. Niiden lähituntumaan on istutettu rodoja. Oikeanpuoleinen etualalla oleva mänty on oma istuttamani, se kasvoi itse siemenestä taimena liian lähellä autotallia ja siirrettiin sen takia kauemmas.

Kuvien innoittamana on haettu koneiden muistin kätköistä lokakuun lopun marraskuun alun kuva niin monelta vuodelta kuin niitä on löytynyt. Tässä ensimmäinen, joka on vuodelta 2007, jolloin olin hankkinut ensimmäisen digikameran.
Aukeat ovat maisemat! Vanhojen ikkunoiden aikaa. Kuvan etuvasemmalla kiinnostava tilanne purppurakuusesta, joka kasvoi monena vuonna vain lumen alle jäänein osin. Tästä näkee, että latvaa on tehty joitakin vuosia, tallin seinää vasten näkyvät viimeiset tulokset, kuin kukkavihko pitkän varren päässä. 

Viikon sisällä on saatu runsas annos arktisia ilmoja, ihan pidemmäksi aikaa. Selvähän se on, että niin tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, tämä vuosi on siitä varhaisemmasta päästä parin viime vuosikymmenen aikana. Tavallisesti saadaan vain viileitä maistiaisia ja jopa halloja syyskuussa, mutta  pysyvät lumet satavat yleensä marras- joulukuun vaihteessa. Pikkutalveksi nimitän syksyn  ensimmäistä lumista jaksoa, joka alkaa sitä ennen ja jonka lumet ovat pian kaikkoavaa lajia..

Eräs syksy on jäänyt mieleeni, se oli 13 10 1992 alkanut jakso. Silloin talvi alkoi rytinällä ja kesti marraskuun loppuun. Alkoivat vesikelit, lumet häipyivät ja samaa laatua oli pitkälle helmikuuhun 1993. Silloin puhuttiin El Nino-ilmiöstä.  Meidän pihasyreeniaita maantien varressa oli syksyllä täydessä lehdessä, kun paksut räntäsademassat laskeutuivat niille. Rungot taipuivat maahan päin katketen lopulta tai ainakin jäädessä palautumattomiksi lähelle maata. Noin kolmasosa aidasta poistui tällä tavalla. Samaa laatua kaikki muutkin lähialueiden pensaskasvit.

Seuraavina keväinä oli paljon aidan alasleikkuuta! Silloin kaadettiin myös aitaan kasvaneet melkoisen kookkaat vaahterat. Veljeni Pertti oli kuollut 1997 keväällä. Kun vuotta myöhemmin leikkasin aidan maan tasalle ja perkailin, muistan miettineeni, mitä Pertti olisi mahtanut tuumia tullessaan. Mutta eipä hän silloin ollut enää kulkijain joukossa
.
Kuva on vuodelta 2009. Pikkupakkasen päivä, mutta osa lehdistä on vielä puissa. Kuvattu pyhäinmiesten päivänä.

Kaikki nämä vuodet, joita olen aktiivisesti seurannut, ovat paria poikkeusta lukuunottamatta jatkuneet samoin: Pikkutalvea seuraa sitten toinen mutta pimeämpi syysjakso, joka saattaa kestää seuraavan alkuvuoden puolelle, tammikuun lopullekin asti. Mitä aikaa eletään, johtuu "hyvän ja pahan ilman" keskinäisistä suhteista. Lapsuudesta muistan mustavalkoisia piirroksia, joissa äkäinen paha eli pohjatuuli yrittää viimallaan riistää palttoon kulkijan niskaa lämmittämästä. Aurinkoa kuvaava lämmin hymy voittaa kuvassa tuulen, ja ilmat muuttuvat mukavammiksi.

Vuosi on 2010, päivä 29.10. Papulanruusuaita on yli metrin korkuinen ja täynnä kiulukoita. Syreeneissäkin on vielä lehtiä.

Reaalielämässäkin on näin, pohjoisilla ja eteläisillä leveyksillä taistelevat arktiset napailmat ja lauhkeammat subpolaariset ilmat. Polaarista eli napailmaa sisältävä alue on aina kylmempi, useimmiten pakkasellinen, subpolaarinen taas kosteampi ja sisältää liikkuvia matalapaineita sateineen ja tuulineen. Tämä jälkimmäinen on lähempänä kääntöpiirejä olevien alueiden rajapintaa, joka saa lämpimiä annoksia ns. keskileveyksiltä päiväntasaajan kahtapuolta, joissa kohdataan jatkuvasti aurinkoisia päiviä ja ilmat ovat läpi vuoden vähintäänkin lauhkeita.

Vuosi 2011, 03 11. Märkää syksyä vietettiin.

Napojen lähellä kummankaan ilmamassan paikka ei ole mikään vakio, vaan on sidoksissa meriin ja mantereisiin: Napailmat ovat yleensä mantereiden juttuja, korkeapaineita, ja meitä lähinnä tässä ovat joko Grönlannin tai Islannin itäpuoliskot tai Siperian seutu. Subpolaariset ilmat eli matalapaineet kehkeytyvät tavallisimmin merien päällä, ja vaikuttavat ensimmäisinä ja voimakkaimmin mantereiden länsilaitoihin, koska maapallo pyörii idästä länteen ja tällä korkeudella suunta on yleisesti ottaen pyörimissuuntaa vasten.

Vuosi on 2012. Ensimmäinen lumi oli satanut pari päivää aikaisemmin lokakuussa, kuva on marraskuun alusta, ja lumet olivat kohta häipyneet sateiden mukana. Uusia ja pysyviä tuli vasta joulukuun 1. viikon kuluessa.

Korkeapaine, jota viime aikoina on nimitetty jopa sanalla kupoli, on paikka, jossa ilmamassojen suunta on korkealta (ilmakehän ylemmät osat) alaspäin, josta seuraa, että herkät mittarit tunnistavat ilmassa olevan enemmän tiheyttä eli painoa kuin sitä on lähiseuduilla. Mitä kylmempää, sitä varmemmin painavampaa ilmaa. (No, tämä tietysti koskee vain lähintä ilmakehää eli trosfääriä, joka ulottuu 10 -12 km maan pinnasta, navoilla n. 8 km. Siinä tapahtuvat sääilmiömme.)
Mittareissa ilmanpainetta kuvaava pylväs kohoaa korkeammalle vain mitta-asteikossa. Kumpikin sana, sekä kupoli että korkeapaine aiheuttavat vääriä mielikuvia, joten termien kehittäjille olisi töitä tarjolla! Minun tietomaailmassani kupoli on nimittäin ylöspäin pyöreästi kohoava rakennelma, ja kun tässä reaalimaailmassa korkeapaineessa ilmat liikkuvat alaspäin, niin kupoli on vaihtoehto, joka ei koskaan tulisi mieleen.

Vuosi on 2013, ja päivä on 30 10.  Märkää syksyä tämäkin. Lehdet ovat lähteneet. Lumisia kuvia on vasta 1 12 alkaen.

Subpolaarisessa vyöhykkeessä on liikkuvia matalan keskuksia, jotka ajautuvat pohjoisella pallonpuoliskolla länsilounaasta itäkoilliseen heiketen samalla. Matala saa nimensä matalapaineesta, joissa ilmamassojen liike on maasta ylöspäin. Ja jälleen kyse on vain siitä, missä ilmanpainemittarin viisari on, se jää matalammalle tasolle, kun ilma nousee ylös eikä siis paina mittarin rekisteröivää kohtaa. Mitä lämpimämpää ilma on, sitä herkemmin se on liikkeessä ylöspäin.

Lokakuun 26 päivänä vuonna 2014. Lehdet pääosin kadonneet, paitsi syreeneistä ja jasmikkeista. Purppurakuusi näyttää puulta!

Isojen vesistöjen lähellä on myös vuorokauteen liittyviä ilmanpaineen vaihteluita. Kun vesi on usein öisin lämpimämpää kuin ilma, sen yllä pyrkii veteen varastoitunutta lämpöä siirtymään myös läheiseen ilmaan. Tästä seuraa ilman liikettä ylöspäin ja vastavuoroisesti mantereen päältä sieltä tulee viileämpää ilmaa tilalle. Saadaan maa- ja merituulia, ja niihin saattaa liittyä myös sateisuuden sitoutumista tiettyihin aikoihin vuorokaudesta.

Vuonna 2015 saatiin katsella keittiön ikkunasta tällaisia näkymiä kirkkoon päin. Koivuissakin on vielä lehtiä. Pysyvämpää lunta näkyy vasta 22 11 alkaen kuvissa.

Keskimäärin meidän alueilla ei juuri aurinkoisia päiviä ole, ne ovat enemmänkin pilkahduksia pilvisten jaksojen välissä. Valokuvien ottamista pitää silloin mitä tarmokkaimmin kiirehtiä, koska ehkä minuutin kuluttua koko show saattaa olla menetetty.
Näkymä 31 10 2016. Pikkutalven saimme marraskuun kahdelle ensimmäiselle viikolle, ja joulukuussa on taas lumisten kuvien aikaa. 

Ennustajatahot ovat olleet pitkän ajan sään kehityksestä sitä mieltä, että kaikkinensa tuleva talvi Skandinaviassa on kuitenkin melko leuto. Kohtahan se nähdään, pari kuukautta on vielä tätä vuotta katseltavaksi.

Vuoden 2017 syksy oli siitä poikkeuksellinen, että on/off tilanne lumen suhteen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus lokakuun lopun - joulukuun alun välillä. Sen takia kuva onkin tuon ajanjakson puolivälistä 15 11 2017. Aurauslumia kaupan!
Lopuksi muisto viimevuotisesta, kuva on marraskuun alkupäivinä otettu. Lunta näkyy kuvissa vasta joulukuun alkupuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti