Marraskuulla päätetään toimintasuunnitelmista

Aamuinen sumu on haihtunut, aurinko hieman pilkahteli ennen laskemistaan pilvien raoista. Papulanruusuaidan kellertävä sävy kului pakkasilla pois, tilalla on syvempi ruskeanpunaisen sävy.

Olen viikonvaihteessa katsellut ajan mittaan kertyneitä tapahtumia hieman toiselta kantilta kuin ennen. Kun dokumentointi on nykyisin niin helppoa, on parina viimeisenä vuosikymmenenä kertynyt muistoja entistä enemmän. Melkein aina, vuodesta 1983 alkaen on kyllä tullut kirjoitettua päiväkirjaa, mutta nykyisin apuna on digitaalinen kuvavarasto, joka lähes kymmenen vuoden ajan on muistettu merkitä kuvauspäivän tarkkuudella. Ja viimeisen kymmenen vuoden ajalta on myös tehty sähkön avulla blogipostauksia, joiden avulla sattuneet tapahtumat ovat saaneet muuta viitekehystä ympärilleen. Tekstin kuvat on talletettu Tellan kanssa 03 11 2019 ja kello oli silloin noin 14.

Varhaisemmalta ajalta on varsinkin yksi jäänyt kirkkaana mieleen, se oli vuoden 1961 syksy, kun olin vaihtanut luokanopettajan työ- ja asuinpaikan Pohjanmaalta Sysmään. Olin katsellut elämääni siinä ammatissa viitisen vuotta ja tullut siihen tulokseen, että tulisi vaihtaa alaa, koska vain noin puolet luokkahuoneessa vietetystä ajasta oli mielestäni tyydyttävää. Mielessä kangasteli muinoinen 1956 hylätty biologian opiskeluala, jonne en sitten pyrkinytkään, olin korvannut 1956-58 sen päteväksi luokanopettajaksi hankkiutumiseen. Mutta seuraavana keväänä 1962 olinkin hakenut ja valmis uusiin pääsykokeisiin. Niistä selvisin ja sain kutsun opintoihin syksystä. Kun olin vastaanottanut aiemmin luokanopettajan tehtävät Sysmässä vielä lukuvuodeksi eteenpäin, sain lykkäystä opintojen alkamisesta. Helsinkiin matkustettiin vasta syyskuussa 1963, jolloin tuntui, kuin maailma olisi kääntynyt radallaan...

Vuorenkilpien lehdet ja komeamaksaruohot vertailevat punavärejään, aika samaan on päädytty.

Näyttäisi, että kekriin tai pyhäinpäivään päättyvä vuodenkierto on luontaista tilinpäätöksen aikaa. Sadonkorjuuta ei kyllä ole enää aikoihin ollut, eikä milloinkaan sellaista oikeata, jota edeltäisi suunnittelu ja järjestäytynyt toiminta. Sadon tuotanto on pikemminkin ollut vain seikkailua muun ohella. Leipätyöni on mennyt tietysti ensimmäisenä, kaikki muu on enemmän vapaa-aikana ja viihteen puolella tapahtuvaa. Eihän ollut viljelymaatakaan huoneenalaa enempää aikaisemmin, vasta vuoden 1982 jälkeen, siirryttyäni hallinnoimaan tätä Vierulan tonttia alkoi olla sen verran, että sen tohti ajatella suunnitelmia tehtäväksi.

Kun katselen muistiinpanojani ja kuviani, huomaan, että selvää ryhdistäytymistä tulevaisuuteen ja asioiden muuttamiseen on pitkältä ajalta juuri syksyisin. Voi tietysti olla, että syyskaudella kirkastuu taloudellinen tilanne paremmin kuin muulloin. Melkein aina olen maksanut liikaa veroa, joten pienempikin veronpalautus on ollut omiaan auttamaan talousasioiden suunnittelua.

Pensashanhikki jatkaa kukkimistaan

Listaanpa tähän muutamia viimeisimpiä nykyhetkestä taaksepäin. Talon pesuhuoneen rakentaminen entiseen keskeneräiseen kolkkaan alkoi tyhjentämisoperaatioilla marraskuun 6 pnä 2017. Talon ulkovuorausta pohdittiin kuukausikaupalla syksyllä 2015, valmista tuli toukokuussa 2016. Ikkunaremontin suunnittelua piti käydä 2009 melkein koko syksyn, että se 2010 saatiin toimeksi. Vessaremontti ja ovien sadekatokset tehtiin samalla kaavalla 2006, silloin päätettiin myös ilmalämpöpumpuista, mutta ne tulivat käyttöön vasta keväästä 2007. Keittiön täyskunnostus vei suunnitteluaikaa myös koko syksyn vuonna 2004. Sitten olikin vain tekemistä toukokuulla 2005.

Itse asiassa vain saunan vesiputkien suunnittelu ja vaihto on tapahtunut kesäaikaan, vuonna 2016, samoin kiukaiden vaihto-operaatiot muutamia kertoja. Auton vaihtoa on alettu pohjustaa aina syyskaudella, koska melkein katsastukset ovat olleet kevätpuolella, ja on pitänyt päättää mitä jatkossa vanhan auton suhteen.

Samoin alapihan orvokit.

Tietysti on niin, että jos suunnitelma koskee rakennustyötä, se on varattava hyvissä ajoin, kuukausia aiemmin, että tekijä voi suunnitella töittensä rytmin järkeväksi. Tai jos on terveydenhoidosta kyse ja aikaan voi vaikuttaa, kesälomakausi ei ole järkevä vaihtoehto, kun tekijöitä on vähemmän. Jos terveysprobleema ilmaantuu yllättäen, niin sitä tietysti on heti hoidettava, mutta molemmat syöpätapaukseni 2014 ja 2015 ovat myös syksyisen tarkastelun seurausta ja pantu toimeen heti vuoden alkaessa.

Pikkutalven ensimmäinen näytös on ohitettu, valkoisuus vaihtui viime yönä vihreyteen.

On luonnollista, että uuden oppiminen saa sysäyksen syksyisin, sillä kansalaisopistot alkavat toimintakautensa. Muutamassa viikossa ehtii jyvälle, ja mukaviakin päätöksiä syntyy tuota pikaa. Kuten nyt osallistuminen Lumi Tirrosen pitämälle blogikurssille syksyllä 2010. Jo kuukauden kuluttua avasin tämän tonttiblogin taipaleen, ja hieman myöhemmin myös tertunkasvimaailma alkoi ilmestyä.

Piharuukut ovat luovuttaneet kesähepenet. Kanervat odottelevat lupaamiani havuja, nyt olisi tarpeeksi pehmeä multa.

Vuosi sitten oli yksi tärkeimpiä elämäni päätöksiä. Lähtö kaihileikkaukseen oli aivan ovella, se olisi 13 11 2018. Tämä oli niin erilaista kuin ennen, sillä silmät ovat ihmisen tärkein apulaisosasto, ilman niitä joka minuutin kesto on moninkertainen ajallisesti. Sitä varten täytyi suunnitella monenlaista varaksi, eihän kukaan ensi kertaa sinne mennessä tiedä, miten kauan joutuu sokkona olemaan, ja mitä muuta pitääkään ottaa huomioon kuin kotiin selviäminen leikkauksesta. Hyvät ystävät ja tuttavat antoivat kyllä toiveikkaita lausuntoja, että turhaan jännität.

Olin varannut jääkaapinkin täyteen, jos ei tulisi mentyä heti kohta kauppaan kotiin palattua. Jääkaappi oli eri mieltä, se lakkasi jäähdyttämästä, ja edellisiltana jouduin keksimään tilat tavaroille muualta, osa pohjakerroksesta ja tietysti kylmänä vuodenaikana taloista löytyy viileämpiä kohtiakin. Oli sattunut jokin virtapiikki yhtaikaa, ja sähköjärjestelmä oli ns. vetänyt sulakkeen alas. Oikeasti se oli vikavirtakytkin. Sähkömies ehti pyörähtää kaappia kurkkaamassa lähtöpäivän aamuna.

Maantien suunnasta puutarhaan päin.

Näkemiseni oli muuttunut vaivalloisemmaksi vähitellen, mutta sellaista, minkä olisin ymmärtänyt silmän mykiöstä johtuvaksi, ei tullut edes mieleen. Pikemmin arvelin olevan vikaa silmän liikuttajalihaksissa, jotka eivät jaksaneet pelata yhteen tuottamaan hyvää kuvaa. Oli nimittäin paremman katselun päiviä, kun oli levännyt eikä aurinko häikäissyt, huonointa oli väsyneenä tai kirkkaalla sivu- tai vastavalolla. Matkojen suunnittelu oli hankalaa, kun ei tiennyt etukäteen, onko hyvä päivä vai ei. Toinen vaihtoehto taka-alalla häämötti mahdollisena ikävämpänä versiona, ehkä jokin kasvain tuottamassa kaksoiskuvaa. Takana oli kesä, jolloin peräti kaksi pitkäaikaisen työtoverin hautaus- ja muistotilaisuutta tuli niillä näkimillä tehtäväksi, matkat eivät olleet helppoja, kun keliä ei voinut kuinkaan valita.

Meidän tontin viimeiset  hoidetut lumimarjat. On niitä kyllä rikkaruohoina syreenipensaissa, mutta pyritään poistamaan.

Onneksi oli vielä yksi valttikortti, hyvä naapuri, jonka kanssa sain tehtyä vuosi sitten pyhäinpäivää edeltävän hautausmaamatkan. Se oli jo kolmas matka sinä vuonna Janakkalaan. Naapurin Ahti tarttui autoni rattiin, ja reippaasti tehty projekti oli jo kohta puolen päivän jälkeen valmis. Mikä suunnaton helpotus, kun ei tarvinnut itse ajaa! Jo vuotta aiemmin olin pyrkinyt karsimaan näitä matkoja sopimalla hautojen kesäaikaisen hoidon seurakunnalta ostetuksi palveluksi. Itselle jäisi talviaikainen hoito kanervineen ja kynttilöineen.

Makedonianmänty lintujen ruokapaikalla. Joka oksanpää taipuu hieman alemmas.

Oli oikeastaan suuri yllätys kuulla silmälääkäriltä lokakuun lopulla, että asia voitaisiin korjata mykiöiden vaihdolla, koska luonnollinen kudos käyttäytyi nyt eri lailla, kuin olisin osannut arvata. Mitään sameutta tai hämäryyttä en kokenut näkeväni koko aikana, ainoa riesa olivat ne kaksoiskuvat.

Leikkauspäivä koitti, asiat olivat muuten hyvässä järjestyksessä. Tytär Helena oli tullut mukaan, hoiti sairaalaan ja sieltä pois, ja viipyi kotonakin vielä pari päivää. Sitä en olisi voinut edes ajatella, niin hankalalta se olisi tuntunut pyydellä. Toinenkin tytär Ulla oli järjestänyt asioitaan ollakseen käytettävissä, jos tilanne pitkittyisi. Kun silmät voitiin leikata yksi kerrallaan tai molemmat samalla kertaa, en yhtään epäröinyt, vaan valitsin jälkimmäisen. Koko järjestely voitaisin nyt kuitata samoilla vaivoilla, ainoastaan sairaalassa olo vei tunnin enemmän.

En olisi voinut paremmin selvitä, kuin mitä tässä prosessissa tapahtui, apu oli aivan ihmeellistä ja uskomatonta. Toipuminen ja leikkauksen jälkiseuraukset olivat uskottua paljon helpommat. No pääsinkö kaksoiskuvista eroon? En pelkästään sillä leikkauksella, vaan myös sen jälkeisellä oppimisella.

Lääkäri selitti, että silmät olivat ennen leikkausta eri vahvuiset, joten oppimisprosessit olivat määränneet mykiöiden muuttuessa kaihista nuo kaksoiskuvat. Parempi silmä oli voittanut heikomman tuottaman kuvan. Ja nyt, kun silmäni taas olisivat tasavahvat, pitäisi oppia näkemään myös yhtenä. En uskonut heti, mutta kun oli sovittu, että muutaman kuukauden opettelen ja sitten tilaan korjaavat lasit, jos ei tule toivottua apua, niin ryhdyin kuitenkin yrittämään. Tammikuulla 2019 jälkitarkastuksessa tästä asiasta sovittiin, ja kuinka ollakaan, parin kuukauden kuluttua huomasin, että sehän toimii! Nyt ei tarvitse lainkaan silmälaseja ajellessa eikä kotioloissa ollenkaan. Paitsi pienemmässä tekstissä mennään ihan market-laseilla, tai jos silmä tippuu puikkotöissä.

Maantielläkin syksyinen ilme. Pyhäpäivän iltapäivällä kuultiin kirkonkellojen soittoa.

Ai mitäkö olen suunnitellut ensi keväälle? Valmistelutyöt on jo tehty, vanhimman viemärin alkupää pohjakerroksessa saa pientä laittoa.  Ainakin se on tiedossa, kun putkimiehen aikaa ei löytynyt tänä syksynä. Talon kattopinnan uusimisesta on kulunut ensi keväänä 20 vuotta, se on miettimisen paikka myös. Mutta kun katolla ei liikuta lumien poiston yms. suhteen, se ei kulu kuin sateiden voimasta. Nuohoojan silmät ovat välittäneet viestiä, että näyttää toimivalta.