Melkein isä

Isäinpäivän aaton muistelmia, kynttilät läheisille isille.

Äitini läheisin veli oli Lauri Villiam (toisissa todistuksissa Viljam?). Hän syntyi 1897. Koko elämänkaari kului Hyvinkäällä. Kouluaika osui vuosien 1906- 1910 väliin, jonka loppuessa hän sai päästötodistuksen ( 8 lukukautta). Nuoruuden erilaisten työpaikkojen (asemalla, maataloustyötä Uudenkartanon = Honkalan tilalla 1914-22 ja mm. Hyvinkään verkatehtaalla värjärinä) jälkeen hän pääsi Hyvinkään rautatieasemalle asemamiehen oppiin ja suoritti töissä oppien erilaiset vaadittavat kurssit 1930-luvulla. Senjälkeen hän oli vuodesta 1935 pysyvästi töissä Hyvinkään asemalla eri tehtävissä. Hän sai Mannerheimin muistomitalin osallistumisestaan sotaan 1939-40. Asemamiehen työmaata riitti koko elämänajalle työksi, se muuttui 1959 junamiehen työksi. Siitä hän siirtyi noin 70-vuotiaana eläkkeelle.

Laurin kuva on peräisin vuodelta 1952. Kuvaaja on varmaan sisko Impi, hänellä oli suvun ainoa laatikkokamera. Laurin tontin koko oli peräti 2 ha, siihen kuului eläintenhoitoon tärkeätä heinämaata ja pieni laidunkin. Tila koostui Laurilasta ja ostetusta toisesta Anttilan tilasta.

Hän asui kaiken sen ajan, jonka hänet tunsin, omassa kodissaan Hyvinkään Mutilassa. Talo oli hänen itse rakennuttamansa ja sen nimi tietysti oli Laurila. Kun opin hänet tuntemaan, hänen kotonaan asuivat jo iäkäs äitinsä Henrika Sofia ja sisarensa Impi Helena. Molempien naisten sukunimi oli Jahnsson, mutta Laurin sukunimi oli Jana, hän oli vaihtanut sukunimensä maistraatin päätöksellä 1935. Perheen vanhimmista lapsista osa kuului niihin suomalaisiin, jotka saivat valita ruotsalaisen sukunimensä tilalle jotakin muuta suomalaista. Suurin nimenmuutto tapahtui vuosina 1906 ja 1907 Snellmanin syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Kansakoulunopettaja avusti tässä prosessissa. Velipuolet ja vanhin täysveli ottivat joko nimen Nurmi, toiset Suomalainen. Ehdotus ei koskenut tyttöjä, joiden sukunimi tulisi avioliiton kautta kuitenkin muuttumaan.

Talossa oli myös navetta, jossa asui lehmä, jokunen lammas, kanoja ja kesäpossu. Ja tietysti koira, jonka nimi aina oli Nalle. Ennen kaikkea talossa oli upea puutarha, no eihän se nyt ollut ihme, kun oli kyse puutarhurin pojasta. Ja kun työpaikaksi muodostui Hyvinkään rautatieaseman vaihteet ja muu tekniikka asemamiehenä, niin oli mahdollista saada ostaa VR:n Nuppulinnan puutarhasta myös taimia, niitähän myydään nykyisinkin sesongin loppuessa alennuksella. Koko piha tuoksui, kun oli valkoisten leimukukkien aika, niitä oli pitkässä kukkapenkissä taloon johtavan tienpätkän varressa. Syksyisin marja- ja hedelmäpuutarha antoivat runsaan sadon. Koko pikku talo oli aina viimeisen päälle huollettu ja siisti, kuin taivas lapsen mielestä. Näin ei kuitenkaan ollut ollut aina.

Lauri oli avioitunut 1930-luvulla Kiteeltä kotoisin olevan 1898 syntyneen Hilma Juvosen kanssa. Kumpikin oli jo hyvässä keski-iässä. Silloin talokin valmistui. Sähkötöiden asennuslaskusta ilmeni, että valmistumisvuosi oli 1936. Hilma oli taitava ja osaava naisten askareissa, hänelle Lauri hankki omat kangaspuut, jolla kodin tekstiilien laitto sujui kepeästi. Siinä samalla Lauri auttoi äitini myös koulutusputkeen, kun hänet lähetettiin Tampereelle oppia saamaan. Äitini avioitui myös 1930-luvulla, hän sai häälahjakseen Laurilta kangaspuut, jotka ovat nyt minulla käytössä. Vanha äiti eli mummoni Henrika Sofia asui perheineen niihin aikoihin Hyvinkään Vehkojalla (leskenasunnossa jo 1910-luvun alkupuolelta alkaen).

Laurin perheeseen tuli iloisia uutisia, kun saatiin tietää, että Hilma oli talvisodan jälkeen 1940 raskaana. Hän oli vanha silloiseksi ensisynnyttäjäksi, ikää yli 40 v. Mikäs olisi vauvan tullessa valmiiseen kotiin. Asiat eivät sujuneet kuitenkaan toivotusti. Tuli kauhistuttava käänne. Monen sen aikaisen äidin tapaan Hilma sai lapsivuodekuumeen, bakteeritulehduksen, joka johti kymmenessä päivässä hänen äkkikuolemaansa 13.3. 1941. Myös vastasyntynyt poikavauva, joka sai hätäkasteessa nimen Arvo Johannes, menehtyi paria viikkoa myöhemmin verenmyrkytykseen (septicaemia) 01.4. 1941. Isyydestä tuli peruttu asia ennenkuin se oli oikeastaan alkanutkaan. Näistä tapahtumista olen kuullut äidiltäni vain lyhyesti, sillä meidän perheemme asui Iitissä ja kirjeet kulkivat sota-aikana harvoin.

Voi vain aavistaa sitä surun määrää, joka tuolloin astui valkoisena hohtavaan taloon. Tämän raskaan vaiheen takia Henrika Sofia ja Impi-sisko muuttivat Vehkojalta talon emännyyttä hoitamaan, sillä sen aikaiseen tapaan miespuolinen ei ollut saanut mitään oppia ruoanlaitossa eli ns. keittämisessä. Oli vaarana, että mies kirjaimellisesti nääntyy suruunsa, kun ei ole leipääkään. Lauri ei koskaan myöhemmin halunnut perustaa uutta perhettä.

Laurista kasvoi näin lähisukulaistensa turvaverkon turvin toisen maailmansodan aikana oman läheisjoukkonsa huoltaja, jonka toiminta oli kaikinpuolin aina kiitettävää. Impikin kävi töissä Verkatehtaalla, joten talossa oli kaksi ansiotyössä käyvää. Kaikki ajatellut pikku hankkeet saatiin järjestettyä. Näin elettiin vuoden 1953 alkuun, jolloin äiti Henrika kuoli 90-vuotiaana. Sen jälkeen emäntiä oli vain yksi, Impi-sisko. Asuivat kaksin, kumpikin vielä toistakymmentä vuotta työelämässä. Lauri siirtyi eläkkeelle 1967. Varsinkin sisarussarjan vanhimman tytön, Elin Salon perhettä oli Hyvinkäällä paljon ja yhteyttä pidettiin heihin ja muihin sukulaisiin monella tavoin. Apua riitti myös Elsan asioiden muistamiseen, vierailimme varsinkin 1940-luvulla, kun junayhteys oli olemassa.

Impin ottama kuva vuodelta kesältä 1955. Paraativaatteet päällä. Ikävä kyllä, en osaa sanoa, kuuluiko tuo rakennus Laurilaan, mutta joka tapauksessa se on sillä tontilla seisten otettu.

Tämä kuva on juhlapuvun vaihdon jälkeen Laurilan seinustalla. Lakki oli vieläkin kuvassa mukana, se pantiin Impin työtoverin pikkutytön päähän, joka oli silloin hoitolapsena äitinsä työvuoron takia. Impi kuvasi taas.

Olin päässyt ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta keväällä 1955. Lakkiaisjuhla pidettiin Lahden uudessa konserttitalossa, jonne myös Lauri matkusti Hyvinkäältä mukanaan onnittelulahjansa. Se oli ällistyttävästi upea rannekello kultadubleeta, kuten asia silloin muotoiltiin. Siinä tilaisuudessa sain useita stipendejä sitkeydestä voittaa vaikeuksia. Sain kunnian pitää myös kiitospuheen opettajille. Olin suvun ensimmäinen valkolakki, ja Lauri katsoi, että se oli eräs tärkeimpiä saavutuksia vaihtaa yhteiskunnallista asemaa. Ja vielä naisihminen... Myöhemmin kesällä matkustin jonain viikonloppuna Hyvinkäälle, sillä olin kesän töissä Lahdessa. Mukaan piti pakata näytille se lakki ja myös juhlissa olleet parhaat tamineeni, niin oli toivomus. Vierailu oli lyhyt, koska silloin viikonloppu oli yhtäkuin sunnuntai, lauantaisin oltiin töissä. Tapasin tietysti Impin ja Laurin ja joitakin hyvinkääläisserkkuja.

Lauri kirjoitettiin Meilahden sairaalaan 01 07 1974 osastolle 82. Sieltä vierailtiin Yliopistollisella Sädehoitoklinikalla mm. saamassa tele-hoitoja ainakin kahteen otteeseen lähetteiden mukaan, elokuussa ja lokakuussa..

Laurin elämä päättyi jo 1974. Hän oli oppinut jo nuorena tupakoimaan, Lauri ja pilli-Klubi kuuluivat aina yhteen. Varmaan suru vahvisti tätä tapaa. Se koitui turmioksi, kun keuhkosyöpä alkoi elää omaa elämäänsä. Kuolema muutti asiat myös talon suhteen, koska se oli yksin Laurin. Impi muutti sitten pikkuosakkeeseen kerrostalossa säästöjensä turvin. Pesänselvittäjä myi Laurin talon Hyvinkään kaupungille, joka niihin aikoihin havitteli yläasteen koululle uutta rakennusta viereiselle mäntykankaalle. Koulu siihen sitten nousikin. Laurilla ei ollut testamenttia eikä rintaperillisiä, joten kaikki hänen omaisuutensa jaettiin sisarusten tai heidän jälkeläistensä kesken. Irtaimisto myytiin huutokaupalla. Serkkuni Martta ja Anikka Salo ovat hoitaneet hänen ja isovanhempieni hautaa.

Vielä kuoltuaankin Lauri siis auttoi sisaruksiaan, kun juuri kukaan ei ollut kummoisissa varoissa. Minun äitini osuus perinnöstä tuotti kotiimme väritelevision, jota ei ennestään ollut. Muiden osuus oli vastaavaa luokkaa, kun 8* sisaruksesta oli yhteensä elossa 5, sisar- ja velipuolten osuus oli lisäksi 4 osaa. Kaukaisin perijä oli vanhin täysveli Bernhard, joka asui vielä niihin aikoihin Petroskoissa  Neuvostoliitossa. Hänellä ei ollut oikeaa käsitystä suomalaisen rahan ostovoimasta, perinnöstä kun hupeni enin osa hakumatkalla, jonka aikana matkustettiin taksilla ympäri Suomea omia sukulaisia ja vaimon sukua tapaamassa.

*Lisäys tuohon edelliseen: Sain Mikolta tietoja lisää 10.11: Laurilla oli vähän aikaa pikkuvelikin nimeltä Arvo Valteri. Sisaruksia olikin siis 9 eikä 8. Hän oli syntynyt 17.03 1904 ja kuoli 12 01 1907 siis vajaan 3 vuoden ikäisenä, kun Elsa oli silloin vain reilun 1/2 vuoden iässä. Lauri varmaan antoi pikkuveljeltään käyttämättä jääneen nimen omalle pojalleen, mutta toiseksi nimeksi tuli Johannes.

Tutkin juuri muutama päivä sitten muista syistä yläkerrassa sijaitsevaa isäni arkistoa, ja kas, siellähän oli pari kansiota myös Laurin kuolinpesästä pelastettuna. Harmi, kun ei ennen löytynyt aikaa perehtyä niihin, mutta siellähän olivat. Ilmankos olen ajatellut Lauria monena päivänä, alitajunta on tehnyt työtä, jotta tämä kirjoitus saatiin aikaiseksi. Löysin muutamia tietoja äsken uudelleen arkistossa käydessä ja ennen kaikkea sain muutaman kuvan tähän postaukseen.