So what? TV-tuolin tuumailuja

On jatkunut kipakkaa pakkaskeliä kohta jo kaksi viikkoa, puuvajasta alakertaan varastoidut klapilaatikot ovat tyhjentyneet reipasta tahtia, kun joka päivä on tehty lämmityksiä. Kylmien vastapainoksi on pohjoiseen hiihtolomille matkaaville luvattu hulppeita revontulinäytelmiä auringonpurkauksien takia. Kunhan nyt sinne ensin pääsevät, arktista dieseliä tankissa ja aimo annos matkamieltä, kun julkiset kulkuvälineet ovat myöhässä.

Minkähänlaisia turistivirtoja tänne on odotettavissa, jos vanhat tutut lomakohteet alkavat egyptin- ja tunisianmallin mukaan tehdä yhteiskunnallista remonttia? Me täällä kotimaassa voisimme ajatella, että oma matkailu vähemmäksi ja omat nurkat paremmiksi! Olisi mitä tarjota, jos vieraita tulee. Kaiken ei tarvitse olla uutta. Aina voi järjestää jotain vieraskamarin tapaista, mutta niissä ei tarvitse olla sellaisia vuodevaatteita, jotka eivät enää itsellekään kelpaa. Onneksi vielä tällä hetkellä nukkumisen välineet patjoja lukuunottamatta ovat tosi edullisia.  Joka kulttuurissa on omat piirteet, se on se ripaus eksotiikkaa, jota turisti ei kotoaan löydä. Siisteys on mielestäni kuitenkin ensimmäinen asia. Eilisiltana esitetyssä TV-ohjelmassa Intian kulttuurin ripaus oli mennä uimaan Gangesvirtaan, samassa kohdin, josta juuri pyhä lehmä nousi ylös takapuolenpesultaan. Ohjelmaa tehneet matkalaiset eivät kauhistelleet, ainakaan ääneen.

Olipa hyvä, kun olivat nuo autotallin remonttipojat liikkeellä silloin helmikuun viimeisessä suuressa lumisadepäivässä, sillä sen jälkeen olisi ollut kyllä hankalaa tehdä töitä, kun kylmät tulivat vieraisille. Loistava ajoitus! Nyt onkin ulkona käyty vain välttämättömia pikku pyrähdyksiä päivän kaavojen mukaan. Savivarastoja muokaten kuluu se osa päivästä, jolloin alkaa palella, se on syömisen jälkeen, koska lihastyöstä syntyy paljon lämpöä. Fleecetakki lentää tuolin sarjalle ennen pitkää! Sukkien ja tumppujen teko television urheiluohjelmien ryydittämänä on myös sopivaa. Kun hieman jännittää kilpailijoita, pitää samalla puikoista napakammin ja kudontajälki on parempaa. Nyt ei puhettakaan yläkerran kangaspuista, sinne ei lämpöä kannata tuhlata, kun ulkoseinät eivät ole niin hyvin eristetyt. Kohta maaliskuun aurinko alkaa lämmittää! Nytkin päivä- ja yölämmöt ulkona jo vaihtelevat yli 10 asteen väliä.

Päivän uutisissa parin viikon aikana on tuon tuostakin palattu entisen puhemiehemme Paavo Lipposen small talk- tapaan, jolla hän pyrki lopettamaan keskustelun jostakin wikileaks- aiheesta. Media on pitänyt tapaa epäkohteliaana tai ylimielisenä, vähättelevänä. Minun mielestäni tokaisu on enemmän miesmäinen, facta-ajattelun ilmentymä. Paavo ei ole ainoa, jonka olen kuullut vuosien varrella käyttävän juuri tätä ilmaisua! Tuntui, kuin olisin törmännyt vanhaan tuttuun, kun hänkin oli sen ominut. Siitä on jo yli kymmenen vuotta, kun viimeksi tein koulumaailman töitä, oppilailtahan nuo parhaat innovaatiot aina ensin kuuli. Mutta aina sen olen kuullut miespuolisesta suusta. Voi olla, että naisenkin päässä tuo ajatus käy, mutta ei tule niin usein ulosannetuksi.

Etualan vihreä kuuluu Madeiran tuliaisina saatuun amaryllis-sipuliin, joka ei kukkinut. Kun sipuli oli kovin vaalea, odotan valkoista kukintaa myöhemmin, mutta mikähän laji tämä oikein on, lehdet eivät ainakaan kuulu Hippeastrum-lajille, jota meillä kaupataan amarylliksena. Vieressä Ludisia jatkaa kukintaansa, kohta kolme kuukautta on kestänyt, ja mustanmerenruusut ovat kasvaneet kymmeneen senttiin.

 Kun ensimmäistä kertaa kuulin kommentin So what, pidin sitä kieltämättä hieman epäkohteliaana, mutta ajateltuani asiaa sen esittäneen henkilön kannalta, kovin asiallisena, sillä puheenaihe, johon lausuma annettiin, sivusi kuulijaa yhtä vähän kuin kakkumausteet vaikkapa rakennustyötä tehtäessä tarvittaviin välineisiin.

Joulukaktus on innostunut tekemään lisää nuppuja, nyt enemmän kuin ennen joulua, joten se esittää nyt pääsiäiskaktusta. Voimakas iltapäivän auringonpaiste on varmaan herättänyt sen kukintahormoneja.

Monilla meistä suomalaisista on tapana erityisesti korjaileva keskustelutyyli, jota voisi nimittää Panenpa paremmaksi. Toisen antama virike, mikä tahansa, kelpaa, ja keksitään siihen sitten uusi, omasta mielestä täydellisempi vaihtoehto. Aikaisemmin kuulin tätä nimitettävän myös laihialaiseksi tai japanilaiseksi, molemmat liittyivät siihen, että kommentissa ei esitetty mitään uutta, vaan jauhettiin vain ensimmäiseksi lausuneen ajatuksia kuin suupalaa omalle ajattelulle sopivammaksi. Erityisesti tämä näyttää toimivan Facebookin kommenteissa, mutta pitkään toisensa tunteneiden henkilöidenkin välisissä suhteissa. Puhuttaessa se voi olla sellaista, että jopa ehditään lopettamaan toisen lause, ennenkuin puhuja itse sen tekee, mukamas auttaen, kun toisella ei ole sanoja. Joku voi sitä tosin toivoakin, ja alkaa ilmentää käsimerkeillään, että on pulaa puheen materiaalista.

Tästä ei ole kuin kukonaskel seuraavaan tyyliin, liioitteluun, jota eräät tuttavapiirini henkilöt myös harrast/avat(ivat). Siinä tavallaan heitetään löylyä lisää koko kauhallinen, jolloin koko asia unohtuu ja päästään ihailemaan lausujan loistavaa verbalistiikkaa. Molemmissa tavoissa on kuitenkin sama lopputulos, että ensimmäisenä asiasta puhunut saadaan hiljaiseksi, kuin tulitikku, joka sytyttää kynttilän.

Varsinkin nuoriso, tai nuorina itseään pitävät, käyttää myös Aku Ankka-kieltä, joka perustuu sarjakuvan kuvatekstien pieniin puhekupliin, joihin mahtuu vain sana kaksi. Asia esitetään symboleina, kuten entiset egyptiläiset hieroglyfein. Puhekielessä se ilmentyy käsimerkein tai liikkeen ääntä matkivana kirahduksena tms. Ihan sellaisen puhujan vieressä ei kannata olla, voi tulla tuikkaus tai lentää sylkykupla! Pohdin, miksi sitä juuri nuoriso käytti ja tulin siihen tulokseen, ettei sanavarastosta löytynyt siltä kohdin mitään käyttökelpoista. Joskus ammoin, ennen akuankkojen kieltä, oli tapana käyttää jotakin muuta sanaa korvikkeena, mm. eräs hittejä lauleskellut Kisu ilmensi sitä trendiä laulullaan Juu, juu, juustossa löytyy. Pilanteon kohteena oli ilmaisija, jolla joka toinen substantiivi oli juusto. Ja usein on kyllä niinkin, että uusi tapa otetaan käyttöön, jos itseä ihmishierarkiassa korkeammalla oleva idoli sitä harrastaa, ja halutaan osoittaa kuuluvansa hänen joukkoonsa omaksumalla hänen tapojaan. Näinhän tekee laumaiän yksilö, nuori. On muuten äärimmäisen valaisevaa lueskella sosiologiaa!

Sisäaskareita vanhaan tapaan. Kun on pari työtä samaan aikaan vireillä, voi kyllästyttyään vaihtaa, mutta silti hommat edistyvät! Tuo tummempi sukkaversio etenee päivännäöllä, vaaleampi illalla, kun valoa on vähemmän. Vasemman sukan värilanka on Sinisorsa-kerästä, oikealla olevan värilanka on Punatulkku-kerää.

Lauhkeampien ilmastojen, sivistysmaiden small talkilla ei ole juuri vastinetta käytössä tuolle laihialaiselle ruotimiselle. Oikea small talk, esim. säätiloista yms. brittiläiseen tyyliin, ei kerta kaikkiaan ole kuulunut suomalaiseen ajattelutapaan. Keskustelunaiheet valitaan neutraaleista kaikille tutuista asioista, joihin yleensä ei juuri voi vaikuttaa, sääilmiöt ovat siinä suhteessa sopivia. Niissä tavoissa, joita olen kuullut, tarkoituksena on arvostaa keskustelukumppania, ei saada heitä hiljaisiksi. So what on siinä suhteessa yhtä kohteliasta kuin laihialainen.

Arktisissa oloissa puhe ei ole keskustelua, vaan tiedottamista varten. Mikäli kovalla pakkasella puhuu paljon, vetää kylmää ilmaa sisäänsä, ja se on lajin hengissä säilymisen kannalta huono juttu. Siitäpä tulin ajatelleeksi, että suomalaisten heikko, jo kliseeksi käynyt small talk-kyky voisi olla ilmentymää juuri tuosta geeneissä olevasta survival-ominaisuudesta. Tokaistaan siksi reilusti vaan So what? Energiaahan tässä säästetään muutenkin.