Elämän virta kuljettaa

Kulunut viikko on ollut tapahtumia täynnä, ja osa niistä ei koskaan toistu. Sisarista lähinnä ikääni ollut Marja-Leena siirtyi pois tästä maailmasta keskiviikkoiltana, lyhyehkön aikaa sairastettuaan. Vain kaksi viikkoa ehti kulua sairaalaan menosta. Keuhkokuumetta ei saatu aisoihin. Onneksi ei tarvinnut virua pitkään vaikeassa loppuvaiheessa hengityslaitteen kanssa.

Seinätekstiilien, taulujen ym. kierrätys on jo loppuvaiheessa, ja lisänäkymiä alkaa olla syys- ja talvikaudelle tavallisesta näystä eli pyykkienkuivatuksesta, kun pihan tuulet ovat jo sen verran kosteita, ettei saa kaappikuivaksi.

Surullisen ajan vastapainona oli tällä viikolla tyttärentytär Emmi, "Uffensa" kanssa, viettämässä äitiysloman alun päiviä ennen H-hetkeä, ja lisäksi ovat suppilovahveroiden löytöajat, joten joka ulkoilureisun seurauksena on ollut sienten käsittelytoveja. Siinä sain puuhastella tavallisten elämänkuvioiden parissa niin, ettei edes mattopuille ehditty, ja Helenakin tuli torstai-iltana öitsimään tavarakuorman kanssa. Hammaslääkärin aikakin unohtui tiistaina!

Viimeyönä alkanut sade piti aamulla sen verran taukoa, että ennen kahdeksaa saatiin ulkoilureisu hoidettua melko kuivin takein, mutta kirmailevaa Tellaa piti kyllä pitkään kuivailla sisään tultua.

Marja-Leena oli perheemme neljäs lapsi, syntynyt talvisodan alkuvaiheessa joulukuussa 1939, ja tuolloin vanhemmat elivät ahdistavia aikoja, toinen rintamalla, toinen pikkulasten kanssa kotona huomisesta tietämättä. Lapsesta kasvoi kiharatukkainen tomera tyttö, joka otti tilansa sisarusten joukossa, eikä ollut juuri muiden kasvatettavissa kuten niin usein sisarusparvissa tapahtuu. Yksi asia häntä jäi henkisesti vaivaamaan sotamuistona, nimittäin riisitauti tuotti hieman kaarevan sääriluun. Mutta nuo jalat olivat muuten hyvät, ei tullut suonikohjuja, ja niillä jaksoi kulkea ja tehdä töitä. Ne näyttivät niin vahvoilta vielä kuolinvuoteellakin!

Käytiin perhekuvassa Heinolassa, tämä on varmaan loppukesää 1941. Nuorin, Marja-Leena oli tulossa kahden vuoden ikään. Pertti täytti juuri 6 vuotta, ja varmaan sen kunniaksi oli matka Heinolaan, kun siellä asui Pertin kummitäti, rakas Selma. Kylläpä meillä oli kauniit kengät kaikilla. Tyttöjen mekot olivat vaaleansiniset, ja pojilla oli vihreät henkselihousut, äidin ompelemia kaikki.

Viimeiset vuosikymmenet Marja-Leena oli lahtelainen, siellä oli asunto ja työpaikka, jonne hän muutti noin äitimme kuoleman (1980-luvun alkupuolella) jälkeen Jaalan työpaikastaan, jonne muutti Tampereelta. Lahti tarjosi monipuolisesti lahjakkaalle musiikki- ja taideaineista kiinnostuneelle Marjalle sekä hyvän työpaikan että runsaat harrastusmahdollisuudet ja paljon uusia ystäviä. Opettajanvuodet kyllä alkoivat Pohjanmaalla, mm. Vaasassa ja Ähtärissä tuli asuttua. Silloin oli elämä perhekeskeistä, kun aviomies Maurin lisäksi tulivat Sari-tytär ja Sami-poika.

Tyttäreni muistavat hänet 1980-ja 1990-luvuilta iloisena, naurua hersyävänä Lempi-tätinä, joka niin usein kesäisin tuli tässä talossa lomailevien päiväkahviseuraksi, hänellähän oli kesämökki entisellä metsäpalstallamme. Sitä koetimme yhdessä muuttaa kukkatarhaksi, mutta kalliotontti ei ihan helpolla antaudu! Uusia perennantaimia tarvittiin joka kesä monet kuormat, ja jossain vaiheessa mökki laajenikin, ja pihaan tuli autotalli. Myöhemmin, 1990-luvun lopulla kesämökki vaihtui Lahden lähellä Messilän liepeillä olevaan paikkaan, jossa hänellä vielä tänä kesänä oli tavanomainen näyttelynsä. Sinnekin matkusti runsain määrin perennantaimia täältä, mutta se piha oli osittain metsänlaita, joten puuntaimia ja juuria oli tontin toinen laita täynnä. Viimeisinä vuosina ei tosin naurua enää paljon riittänyt, kun erilaiset vaivat pysähdyttivät. Mutta luomisinto hänellä jatkui aivan viimeiseen saakka, kesällä Kausalan kirjastossa olleessa näyttelyssä oli uusiakin töitä, enteellisesti oli enkeliaiheitakin mukana.

Marja-Leena valmistui 1958 merkonomiksi, mutta niin kävi, että liikealan töiden asemasta hän lähti mukaani kansakoulunopettajaksi. Olin itse nimittäin juuri valmistunut siihen ammattiin, ja opettajantöitä oli maaseutu-Suomessa runsaasti tarjolla. Silloinen Lahden liike-elämän hurja kasvuvauhti kuvioineen arvelutti meitä lähimpiä, ja päädyttiin ehdottamaan hänelle rauhoittumisaikoja siskon seurassa.  Matka vei Pohjanmaan etelälaidalle Lehtimäkeen, jossa asuimme koulun yläkerrassa kaksi vuotta, pienehkössä huoneen ja keittiön käsittävässä yksiössä. Koulussa oli kolme opettajaa ja kaksi koulurakennusta, toisessa opettajanasunnossa oli kuortanelainen ylioppilas Harri perheineen, joka opetti 5-7-luokkien oppilaita. Marja-Leenan luokka eli 1-2 luokat, oli samassa rakennuksessa, minulla taas luokat 3-4, joiden työpaikka oli asuntomme alakerrassa ollut luokka.

Parin Lehtimäen vuoden jälkeen olikin elämä vaihtunut nuoren rouvan rooliin, ja kolmas talvi Pohjanmaalla oli äitiysloma-aikaa. Itse muutin niihin aikoihin töihin Sysmään, kun perheen perustamisasiat olivat minullekin tulleet ajankohtaisiksi. Sysmään siksi, kun aviomieheni alkoi opiskella Heinolan seminaarissa, ja niihin aikoihin  liikuttiin lomille vain julkisin kulkuneuvoin, eikä joka viikonloppukaan, koska silloin koulua oli aina lauantaisinkin.
Kolmas talvi Lehtimäellä sai Marja-Leenankin hakeutumaan Heinolaan opiskelemaan opettajaksi. Opinnot alkoivat 1961 syksyllä, joten vuoden ikäisestä Sari-tytöstä tuli Pohjanmaan mummon hoitolapsi neljäksi vuodeksi, ja sinne äiti voi matkustaa korkeintaan kerran kuukaudessa, ns. kuukausiloman aikana, joka oli ylimääräinen vapaapäivä sunnuntain kyljessä, tavallisesti maanantai. Alkuun Marja-Leena asui veljemme Pertin kotona Heinolassa, sillä Pertti oli avioitunut edelliskesänä Leenansa kanssa, ja molemmilla oli työpaikka seminaarin harjoituskoulun opettajina. Monina viikonloppuina matka suuntautui äidin ja isän luo tänne Iittiin, jonne Heinolasta pääsi tunnin linja-automatkan jälkeen.

Varsinainen taiteilijantyö opetustyön ohella alkoi Ähtärinvuosina, ja silloin tulivat taiteilija Eero Hiirosen luona saadut opit esille. Syntyi niin monina vuosina tutuiksi tulleet ja hyvin kaupaksi menneet metsäkuvat, esim. tuo ylläoleva, sain sen, kun harmaasävyinen ei mennyt kaupaksi, ja itse pidin siitä kovasti. Muotokuvatilauksiakin tuli tehtyä. Luontokuvat olivat läpi elämän hänelle tyypillisiä aiheita, mutta Lahden vuosina hän alkoi käsitellä aiheitaan abstraktimmalla tavalla. Ähtärin aika oli päättynyt, kun pari päätti erota, joka on aina raskasta aikaa. Marja-Leena suuntasi ensin Tampereelle Sami-pojan kanssa; Sari oli jo aikuisiässä, alkoi opiskelijaelämän ja perusti oman perheen.
Viimeisinä vuosina Marja-Leenan suurin ilonaihe oli pojantytär Sara, jonka kanssa vietetyt sunnuntait olivat "lukujärjestyksen" tärkeimmät ajat. Kun kansalaisopiston kursseja viikolla oli päivisinkin, ja lisäksi piti käydä lähes päivittäin rakkaassa harrastuksessa uimahallissa, meille löytyi yhteistä tapaamisaikaa harvemmin, mutta koska olin edennyt Marja-Leenan sanojen mukaan äidin asemaan hänen suhteensa, hän tuli aika usein tänne lounaalle jonain vapaapäivänään.