torstai 5. joulukuuta 2013

Elämän opetuksia

Ohut lumipeite on saatu, on siirrytty siis talven aikaan. Pikkupakkasia. Itsenäisyyspäivän presidentin juhlien viettoa Tampereella uhkaa parhaillaan Tanskassa ja Ruotsissa riehuva myrsky, ihan hirmu-sellaiseksi nimitetty. Sittenpähän nähdään, mitä Niilo-tuuli järjestää, kun koko päiväksi on ennustettu lumisadetta. Se olisi jo kolmas iso kuukauden sisään, aiemmat ovat kalenterin mukaan nimetyt Eino ja Oskari. Kilpisjärveläiset ehkeivät ole enää kovin suuresta lumimäärästä kiinnostuneita, heillä on jo 120 cm korkea hanki.

Tällä viikolla on päivitelty suomalaisten peruskoulunsa päättävien nuorten tiedollisten tulosten tippumista parhaasta asemasta Pisa-selvityksen perusteella. Putoaminen on tapahtunut paremmin yrittäneiden aasialaiskoululaisten ansiosta. Suomalaista peruskoulua on viime vuosiin asti vuolaasti ylistetty maailmassa ja täältä käyty oppia saamassa. En tosin tiedä, onko esim. hyvällä matematiikan taidolla paljon merkitystä, jos työttömyyden kuoppaan pudottuaan pitäisi keksiä jokin aivan muu keino tulla toimeen kuin se, jolle taipumukset ammattia valitessa viittasivat ja jolle kouluttautui. Mutta muistakin syistä puhutaan uus-avuttomasta ihmisestä.

Eräs heikoimmista lenkeistä nyky-yhteiskunnassa ja sen koulutuksessa mielestäni on, että yksilöä ohjataan koulutusputkeen jo varhain, ja tuloksena on kelpoisuutta vain tiettyyn työmaailmaan. Jopa testeillä selvitellään, mitkä olisivat yksilön parhaat ominaisuudet. Lasten työssä oloa ei yhteen aikaan pidetty kunniallisena, ja nykyisinkin useimmat lapset ja nuoret keskittyvät ajanvietteeseen enemmän kuin kasvaakseen itsestään monipuolisesti huolehtiviksi aikuisiksi. Varsinkaan kotiaskareiden tekoa ei saisi tehdä harvinaiseksi tai edes palkittavaksi suoritukseksi.

Asian pitäisi olla aivan päinvastoin, jokaisella tulisi olla paljon enemmän taitoja ja valmiuksia monenlaiseen selviytymiseen. Tärkeintä on joustavuus sopeutua uuteen ja löytää itsestään mahdollisuus olemassa olevien tosiasioiden edessä. Ihminenhän ei ole kone, vaan kokoelma soluja, joilla on ihmeellinen biosähköön ja kemiaan perustuva keskusteluyhteys toisiinsa. Ja se on käytettävissä joka päivä, niin kauan kuin henki kulkee. Tämän kyllä tiesivät suomalaiset jo kauan sitten, nurmijärveläinen äitini tapasi tokaista, että ihminen selviää päivän vaikka aidanvitsaksena, jos on tarvis. Yrittäjäkoulutus olisi mielestäni myös nähtävä paljon laajempana kuin nykyisin.

Paulan keramiikkaenkeleitä punasavesta.
Ystäväni ja opettajani Paulan valaisinsarja Tuhat ja yksi yötä toi mieleeni opetukset ennen vanhaan, nimittäin jo lapsuudessani luetun kirjan Tuhannen ja yhden yön tarinat. Meidän omasta kirjahyllystäkin se löytyi, luultavimmin se on ollut 1950-luvulla tehty versio (Hollo 1956-57). Missä nyt lienee? Ei ole tullut vastaan vähään aikaan. Voi tietysti olla isoissa kirjavarastoissamme, mutta nyt kylmänä vuodenaikana en viitsi mennä yläkerran paikkoja penkomaan. En oikein muista kirjan ulkonäköäkään, ehkä se oli pahvikantinen sodanjälkeinen halpatuote, jonka ulkonäkö käsissä pian rapautui.

Noista itämaisista saduista on muutama vuosi sitten (2011) tehty uusi Otavan kustantama laitos, jossa toisin kuin aiemmissa suomenkielisissä, on alkuteksteistä (1250-luvulta) tehtyjä käännöksiä. Meillä aiemmin julkaistut ovat olleet käännöksiä eurooppalaisista kirjoista. Tekijämestarina oli nyt idän kielten taitaja Eero Hämeen-Anttila. Kirjassa on myös upea Heli Hiedan kuvitus. Alkuunhan nämä olivat tarinoita, joita kuultiin yhteisissä tilaisuuksissa, vasta myöhemmin tulivat kirjoitusasut. Hämeen-Anttila kertoo kirjan esipuheessa, että kahvinjuonnin yleistyminen 1500-luvulla arabimaissa tuotti kahviloita, joissa näitä tarinoita kerrottiin. Nämä sadut ovat saman esipuheen mukaan osittain peräisin Intiasta, osittain silloisesta Persiasta ja sittemmin myös Egyptistä.
Hankin tämän kirjan, koska sen kirjan antamat opetukset ovat työntäneet minua maailmalla selältä toiselle. Tästä laitoksesta en löytänyt etsimääni tarinaa kalifista, joka opiskeli paitsi hallitsijaksi, myös savenvalajaksi, köydenpunojaksi ja mikähän se kolmas mahtoi olla, matonkutoja tai kattilanpaikkaaja... Hyvin oli kuitenkin yhden kalifin nimi jäänyt mieleen, nimittäin Harun-al-Rashid, joka näytti eläneen joskus 700-luvun lopulla.

Tärkeä pointti uuden oppimisessa on nöyryys tehtävän edessä, se antaa mahdollisuuden löytää siitä useampia näkökohtia kuin varautuneella asenteella suhtautuen. Oppimisen pitää olla tärkeämpää kuin minä ja vaatimukseni. Tultuaan tuuliselle hallitsijanpaikalle kalifi joutuikin luopumaan vallastaan juonittelujen seurauksena, ja pysyi hengissä vain näiden hänelle kovin outojen taitojen varassa. Vasta monien koettelemusten kautta hän selvisi jälleen valtaistuimelleen, entistä viisaampana.

Kirjan opetus oli silloin aikoinaan se, että mitään oppia ei saa väheksyä, koska kullakin elämän ajalla on omanlaisiaan ehtoja selviytymiseen. Siten pääsee moniosaajaksi! Minut se johti kyllä ensin vaikeuksiin, kun en osannut päättää, mihin lopulta kouluttautuisin. Niinpä vanhemmat tekivät aluksi päätöksiä puolestani. Koskaan en kyllä oikein viihtynyt luokanopettajan koulutuksessa tai ammatissa pätevyyden saatuani. Mutta hyvin monia taitoja olen sieltä saatuani voinut käyttää muussa tarkoituksessa, vaikkapa ihan kotielämässä ja perheenäitinä.

Viimeaikaisia vaasejani, kaksi keskellä perätysten ovat rakutyötä, muut normaalikeramiikkaa.
Eläkeiän lähestyessä sain loistavan mahdollisuuden uusien lähes satumaisten taitojen opetteluun, kun menin kansalaisopiston kursseille. Ensin kankaankudontaan, sitten ompeluun, ja lopulta saven käsittelyynkin. Ja paljon muuta niiden lisäksi! Niiden ansiosta saan nyt mielestäni viettää kovin rikasta elämää. Perityt kangaspuut yläkerrassa antavat paljon mukavia askareita kotonakin.
Tämän syksyn satoa saalirintamalta.
Aika paljon vastusta oli pantava taka-alalle tietokoneiden ilmaantuessa opettajan työvälineeksi, olin silloin jo lähestymässä 60-vuotistaitetta. Useimmat samanikäisistä ja varsinkaan vanhemmat tuttavani eivät katsoneet tietotekniikkaa tarpeelliseksi. Ilman omien lasten kannustusta tuskin olisin siitä selvinnyt. "Kannustus" oli kyllä sitä, että sanottiin suoraan, ettei luonani voi enää oikein viihtyä, jos ei ole konetta ja toimivaa internettiä...

Hyvin pääsin kuitenkin konemaailmaan kiinni, kun merkittävin näkyvä työosa on kirjoituskonetta muistuttava näppäimistö, jolla kuitenkin on kovin vaivatonta tehdä työtä verrattuna sähköisen Adler-koneeni toimintoihin. Myöhemmin sitten "hiirikin" tuli kuvaan mukaan. Näyttökin on nyt niin suuri, että se on paperiversioon suhteututtuna samankokoinen. En tulisi toimeen lainkaan ilman tätä keksintöä.

No, onneksi ei ikäluokkani siinä ollut yksin. TV:stä katselin nimittäin eilen ohjelmaa Bill Gatesista, Microsoftin luojasta, joka alkuun ei nähnyt mitään mieltä koko internetissä. Vaikka oli niin lahjakas muuten. Ja nyt ollaan siinä, että Perheniemen Liisa käy keskustelua USA:n sisareni Raijan FB-sivulla, ja siitä saa tietää, että hänen naapurissaan Noposen Paulalla on menossa raku-poltto, jossa minäkin olen mukana....

Puhumattakaan siitä, että paperilehdet ja TV elävät historiansa loppupuolta, sähköinen tiedonvälitys on ottanut jo paikkansa. Kirjojakaan ei tahdo saada kaupaksi enää millään, varsinkaan tietokirjoja. Eikä ainakaan vanhoja. Netin suuri tiedon mahdollisuus ei mitenkään rasita, eihän tietoja vasiten tarvitse etsiä kaikesta, vaan ainoastaan haluamastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti