sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Viimeistä viedään

Rinteitä täynnä olevan tontin asukkaalla elämä ei käy pitkäveteiseksi. Talvella saa luistella arvaamatta, kesällä pääsee paikkaamaan rinteitä ja tekemään rappuja tai istutuksia kohtiin, josta ei kannata kulkea. Sitä on harrastettu koko sen ajan, kun tässä on emäntänä asuttu, yli 30 vuotta!
Uudelleen muotoillut luiskan raput ilmaantuivat viikolla ihailtavaksi makuuhuoneiden ikkunoista...
Toukokuu on kohta loppuun kulutettu, ennätyspitkä viipyilevä kevät. Ja juuri saatu tilannetiedotus säävirastosta kertoo, että samaa menoa päästään jatkamaan kesäkuun ensimmäinen viikko, jopa ehkä heinäkuulle asti. Totesin juuri, että minään vuonna ei vuorenkilpien kukinta ole ollut niin mahtavaa ja korkeata. Kylmähköt yöt ja aika usein lankeava sade ovat tehneet tehtävänsä, naapurin Päivi äsken mainitsi, että lemmikitkin ovat melkeinpä piilosilla heidän pihansa korkeassa heinikossa. Pihasyreenin kukinta on vielä kaukana edessä, tuomikaan ei ole vielä lopettanut.
Tämä hiekkarinne syntyi sisävessaremontin yhteydessä 1960-luvulla, kun sakokaivolle etsittiin upotuspaikkaa eikä löytynyt. Niinpä talon alapuolelle tuotiin lisämaata, jotta kaivon viimeinenkin rengas pääsi maan sisään. Tatu istutti pihasyreenit maata pitelemään, minä sitten 1980-luvulla vuorenkilvet. 
Tuntuu suorastaan ylelliseltä kävellä tontilla tuollaisen vaaleapunaisen kukkapilven keskellä. Vuorenkilpeä on niin helppo lisätä, kun se on kuivuuteen sopeutunut. Yksi uusi murhe on ilmaantunut konkreettiseksi todeksi, olen löytänyt tänä keväänä jo kolme lehtokotilon kuorta ja yhden elävän otuksen. Vuorenkilven reikiintyneet lehdet taisivat saada selvityksen... Tarvitsee alkaa siirtää uuninpesissä syntynyt tuhka kasvien juurien lähelle, siitä kotilot eivät tykkää.

Olen nyt kovin tyytyväinen rasituksiini, sillä pitkään tuumattu luiskarappu tuli tehtyä. Jo toista vuotta sitten olin tilannut lisää karkeata soraa, kun varastot pääsivät loppumaan patiohommissa. Saatu sora oli karkeampaa kuin olin kuvitellut, mutta kun ei oikein tiedä, mitä tilaa, niin saa sitä, mitä ei kuvitellut. Olen saanut kulutettua siitä parin viikon aikana noin puolet pikku pulkalla kiskoen, aika kevyesti se luistaa ruoholla. Sen paras puoli näyttää olevan, että murskaamalla tehty raekoko jää helposti siihen, mihin sen laittaa eikä ala vieriä, joten rinteen muotoiluun tosi hyvää!
Mätin rinteeseen tulleen montun täyteen tällä karkealla aineksella ja muotoilin sitten pinnan sopivaan kaltevuuteen, että laatat siinä pysyisivät kulkiessa. Alun perin olin ajatellut puisia rappuja, niiden teko ei kuitenkaan viime vuonna sopinut tekijöiden aikatauluihin. Puuraput lahoavatkin aika pian, jota betonilaatta ei tee. Hintakaan ei päätä huimaa, kun yksi laatta maksaa vain 1,70 e, siis paljon vähemmän, kuin se kolmen kuution sora, joka tuli vuosi sitten. Rappu on niin loiva, ettei kaidetta tarvitse. Ainakaan toistaiseksi.

Autotallin kätköhin talletetut muinaismuistot eli omatekemät keramiikkaesineet saivat mennä soraa pitelemään rappujen viereen. Olivat menneet aikanaan virattomiksi, joko hieman rikkoutuneina tai muuten ajateltuun käyttöönsä sopimattomina. Tällä rappujen alapään kohdalla oli ennen navetan seinä ja siinä pikkuruinen ikkuna, josta katsellen näkyi vasikan karsina. Joskus siinä oli lammas tai kaksikin. 
Soraa jää niin paljon, että sakokaivon rinteen rappujen muotoilu onnistuu myös samalla lastilla ja pienemmällä laattamäärällä, kunhan koivunkanto vähän lahoaisi lisää. Kokeilen syksyllä...

Rappujen vieressä on vanha kuumavesipata, joka on ollut käyttämättömänä 1960-luvulta lähtien. Sen suojapelti alkaa irtoilla ruosteisina hiutaleina, maalikaan ei jaksa pitää sitä kasassa, joten sen kohdalla pitää tehdä ns. kylmä ratkaisu, ja kipata koko komeus lähiaikoina pulkalla pihalle. Katsotaan nyt, ei ainakaan kesäkuussa.
Kevätsiivous sai puhtia pohjakerroksen non-foodin katsastuksesta. Olen saanut sen kerroksen kokonaan valmiiksi, jopa kärräsin polttopuiden vajuneen varastonkin kuntoon. Jäteasemalle on edelleen tulossa kuorma tai kaksi tällä viikolla. Pukuhuoneen vanha pienempi pehmomatto on antanut tilaa uudelle, entinen vaihtoi paikkaa non-foodin oven kohdalle, kun Tella tykkää kuumina kesäpäivinä maata juuri siinä.

Tämäkin käsityö on sitten valmistunut. Loimesta tuli neljä saalia, jotka tässä ottavat hieman kesäilmaa sisuksiinsa. Juhlan kunniaksi vein pölynimurin pohjakerroksesta yläkertaan ja tein sielläkin sitten hyvin kannattavan villalepereiden keräilyn ja muun kevätsiivon. Jos kesäkuusta tulee viileä ja sateinen, laitan sen toisenkin loimen parin viikon päästä tukille. Kitkemis- ja ruohonleikkurihommia ei jaksa kuin 2-3 tuntia päivässä, pitää olla muuta, vähemmän vaativaa. Nyt kun naamanhoito-operaation jälkeen ei saisi juuri oleskella keskipäivällä pihalla, voi keskittyä "naisten" sisätöihin.

Katselin entisiä päiväkirjoja ja totesin, että joskus on pääosa matoista saatu pestyä toukokuun loppuun mennessä! Tänä vuonna ei olisi tullut mitään, kun kuivatusilmoja ei vielä ole ollut. Ruohonleikkuutakin useimpina vuosina on tehty monta kertaa toukokuun aikana, nyt olen ajanut vain kerran ja nekin käytävien paikoiksi.

Loppuviikolla ollaan juhlatunnelmissa, sillä tiedossa on Vierulan lähipiirin sukukokousta yli kahdenkymmenen hengen voimin. Senjälkeen voinkin sitten keskittyä Musiikkijuhlien majatalo-emännyyteen jälleen kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti