Taloremontti alkanut

Kauan sitä onkin jo tuumattu, yksitoista vuotta sitten alkoi ajatus ulkoseinien paremmasta kunnostuksesta pyöriä mielessä. Vasta viisi vuotta oli kulunut kunnollisesta maalauksesta, ja silti maali alkoi etelänpuolen seinällä irtoilla. Olin jo aika valmis kolme vuotta sitten tähän hommaan, mutta kun autokaupalle eksyin, niin piti asiaa vielä kerran lykätä. Onneksi nyt on rakentamisessa hieman hiljaisempaa, vaikkei sitä meidän kylästä uskoisi, niin että sain tekijät, no tietysti luottorakentajani naapurin Hessun firman.

Yritän lisätä keltaista myös maassa, ja se tuntuu olevan kevätaikaan ihan helppoa, kun niin monet keltakukat ovat vaatimattomia ja hyviä lisääntymään. Paitsi narsissit, ne eivät oikein viihdy.

Ensimmäinen ulkopaneli on 1950-luvun ensi vuosilta, kun oli tehty mittava laajennus ylöspäin.  Sitä ennen talo oli hirsiseinäinen A-vintillä varustettu isohko mökki. Kun Tatulla oli 50-vuotisjuhlansa vuoden lopulla 1952, oli kaikki valmista.
Silloin oli kova puute kaikesta rakennusmateriaalista eikä laadusta voinut edes kysellä, hyvä, kun yleensä sai ulkoverhousmateriaalia. Jotakin piti kuitenkin verholautana olla, koska varsinainen asuinkerros oli hirsiseinäinen, mutta tuo korotus tehtiin sahalaudoista, joiden väliin eristeeksi senaikaisen tyylin mukaan sahan- ja kutterinpurua. (Sammaleristeitä ei tässä talossa ole koskaan ollut, niitäkin laiteltiin ainakin 1930-luvulla vielä.)

Eipä ollut silloin saatavana maaliakaan, kun tuo ensimmäinen paneli piti maalata. Olen kuullut kyläläisiltä, että ensin piti hankkia iso määrä kurria eli maidon separointitähdettä, josta rasva oli poistettu meijerissä. Sen toimitti kuulemma Saveniuksen Siivo, jonka kotoa maitoa meni meijeriin päivittäin. Riittiköhän edes tonkallinen, vai pantiinko myös vettä?
Liemen sekaan pappa omalla kädellä ja jostain ohjeita lukien ripotteli jauheita ja sai aikaiseksi vaaleanvihertävän maalin, joka kyllä pian kauhtui melkein valkoiseksi. Pielilautojen väri oli se ainoa, mitä oli saatavilla meidän budjeteilla eli kattohuovan kanssa samaa väriä punaruskea, sillä pärekaton päälle pantiin tässä yhteydessä huopa. Valkoiset maalit olivat alkuun huonosti saatavilla.

Kuva on 1980-luvulta. Takana oleva lato-navetta on purettu 1991 autotallin tieltä.

Parikymmentä vuotta vierähti, ennenkuin talo muuttui vaaleankeltaiseksi, kun maalausliike Lehtinen  otettiin ehostajaksi. Eiköhän ollut Tatun 70-vuotisjuhlien ajat? Pielilaudat katsottiin silloin vaaleanharmaina parhaiksi, ja sillä mentiin. Melko kauhtunut pinta oli jo silloin, kun talo siirtyi perinnönjaon sopimuksesta 1983 minun hoiviini, mutta vielä piti odotella toiset 20 vuotta, ennenkuin koitti seuraava maalaus..

Puoleen päivään oli jo telinejärjestely lähes valmiina. Tällä puolella oli irrotettavaa vain oven ulkolamppu ja suojakatos. Katoksessa näyttää minulle olevan illalla pientä "bisnestä", sillä pellin pinta on jäkälöitynyt, lamppu oli jo kuurattavana. Uusien panelien pino odottaa tuossa alhaalla, maali on hieman punertavampi kuin nyt seinässä oleva.

Tämä nykyinen väri tuli vuonna 2000, kun Hutrin Pentti lupautui talon ulkopuolen kunnostajaksi, uusi maali ja uusi kattohuopa. Pentillä oli käytössä nykyaikainen apu henkilönostin, joka haettiin vuokralle Rakentajain keskusvarastosta Kouvolasta. Sattui sadekesä, niin että monta kuukautta kului, kun odoteltiin kuivia päiviä ja seiniä. Maalikartasta katsoin mukavan värin, joka olisi melkein sama kuin lähinaapurissa. mutta lopputulos olikin erilainen kuin olin odottanut, koska kartanonkeltainen ei ollut jokaisella värinvalmistajalla sama.

Peräkärryn uumenista nousi aina vaan lisää alumiinia vai mitä lie materiaalia, kun tasot ylenivät. Ikkunanpielilaudat ja vauhtiraita-lauta pitää poistaa ennen koolausten tekoa. Nurkkalaudat sensijaan käyvät koolauksista sinällään, nehän ovat vasta 16 vuotta vanhat.

Aikaa myöten tämä maali 16 vuodessa on kyllä lähentynyt sitä toivottua naapurintalon väriä, mutta nyt kävin  paljon rutiinia omaavan Merikallion neuvottelussa, jossa paneuduttiin ongelmaani asiallisesti ja hyvin. Muuta minun kontolleni ei sitten jäänytkään, paitsi tietysti talon ympärysten siivoilu telineitä varten. Laudat on ennen seinään kiinnittämistä maalattu "maassa", ja toinen kerta tulee sitten seinälle laiton jälkeen samoilla telinevirityksillä.

Niinpä päädyin sitten kuitenkin uuden lyhyehkön mattoloimen tekoon viikko sitten, ja juuri äsken sain sen kangaspuihin virityksen valmistelutyöt loppuun. Kuteetkin ovat valmiina, senkun alan.

Heinien ja vuohenputkien joukosta löytyi paljon pieniä tarhapäivänliljoja ja vanhanajan iriksiä, joiden keskelle istutin  monta vuotta odotetun pallesorvarinpensaan, joka on pieni pensas isonakin ja omaa ihan vahvanpunaisen syysvärin. Eipä sitä tuosta juuri näy, kun takana on kaksi kuolanpionia, jotka ovat korkeampia. Tiistaina tuli Mustilan taimimyymälästä odotettu puhelu, joka kertoi, että nyt kaipaamani taimi oli saatavilla.

Välillä on kuitenkin kirmattava kukkapenkkien kunnostukseen, viime viikon sade sai vuohenputkiin hyvän kasvuvauhdin. Kun sitä jättimalikkasientä ei enää noussut syksyllä alatien varren penkistä, sitäkin joutaa kuokkia. Syksyllä hieman aloin, ja nyt on siinä kohdassa jo saatu hieman lisääkin. Apuna on maanmainio metsänistutuskuokka, vähempi ei riitä, kun on ollut monta vuotta kuokkimatta. Nyt kun on rakko kämmenessä, niin voi huvitella niillä matonkuteilla.