Tuhinaa pöheikössä, vintillä ja muuallakin.

Tätä liikenteen kannalta strategisessa kohdin, risteysalueella olevaa valkoista pihasyreeniä pitää hoitaa kulkijoiden ehdoilla. Toisaalta, se on vanhempi asukas tontilla kuin minä, joten kunnioituksella! Sivutieltä saapuvan pitää nähdä, onko maantien vallannut joku muu. Kun pensaan läpi näkee edes vähän, niin tiirailu on kannattavaa. Eilen aamupäivällä sain tästä nurkasta raivaussaksilla lumimarjaa ja alastaipuneita syreeninlatvoja monta isoa kärrykuormallista. Haketin hotkaisi saaliit illansuussa pikkumurskaksi, ne kyyditsin heinäkompostin pinnan koristelemiseksi. Ei nyt ihan jokavuotista, mutta aika usein toistuvaa hommaa. Sahallekin tuossa on vielä askaretta, latvat eivät saa taipua tiealueen päälle lumikuormallakaan. 

Eletään jo Neitsyen horoskoopin aikaa, taakse on juuri jäänyt Leijona. Syyspäiväntasaukseen on aikaa vielä vajaa kuukausi. Iltahämärän aika alkaa meidän tontilla kolkutella ovelle yhdeksän jälkeen, kun puut ovat kasvaneet jo korkeiksi joka puolella ympärillä. Iltaa riittää kyllä vielä tarpeeksi, nyt on väellä aikaa esim. pyöräilyreisuihin Kausalasta kirkolle, aika monet ottavat tuollaiseen pikku kruisailuun avuksi myös auton. Kesäkahvilaa pidetään nimittäin edelleen auki seurojen talkoovoimin, ja asiakkaita riittää.

Maantienvarren pensashanhikilla on nyt paras kukka-aika. Kukat eivät vain viitsi katsella maantielle päin, kun aurinko nousee toiselta suunnalta! Ehkä ohikulkija sen kuitenkin nyt näkee, kun syreenin väljennykset on tehty.

Viikonloppuisin kahvilavuorojen antiin on lisätty keittolounas-mahdollisuus, joten satunnainen kulkija voi saada muutakin ei-makeaa kuin ne klassiset voileivät ja fetapiirakat. Kuulin kehuja viime sunnuntaina "mattonäyttelyssäni" poikenneilta janakkalalaisilta Jaanalta ja Vesalta, jotka kahvilan testattuaan vielä suuntasivat Urajärvelle uiskentelemaan. Olipa mukava yllätys, lisää tuollaisia!

Puolen kilon annos kuumaa kalaa maksoi 6 euroa, mutta enhän minä jaksanut edes puolia siitä yhdellä kertaa. Kalat olivat niin suuria, etteivät myyjien varaamat lämminruokalaatikot olleetkaan sopivia, vaan avuksi piti ottaa lautanen ja muovipussi. Kyllä oli hyvä ateria, lempeitä kuin Päijänteen vesi. Viikon kohokohta tänään nimittäin on Iitin Kalamiesten kahvilanpitovuoro, jossa savumuikkujen tarjontaa. Sinne piti sonnustautua toiveikkain mielin, eikä tullut pettymystä, vaikka mennessä näytti siltä, että pihaan ei muuta mahdukaan kuin makupaloja jonottavaa väkeä.

Ruusuaitakin tuli lopulta kynityksi myös pohjoisen puolelta, jossa hommaa hankaloittavat talon lähellä olevat maaleikkaukset ja muutenkin siinä on melko jyrkkä rinne seisoskeltavaksi. Nilkat venyvät kuin stepperiä polkiessa. Jättitattarin versoja näyttää vielä tunkevan jokunen esiin, tätä kohtaa ei auta unohtaa!

Pitää jo ryhdistäytyä muuhunkin puutarhanhoitoon. Kohta on käsillä aika tehdä istutuksia niille muutamille lasteille, jotka etupihan penkistä kesän alkaessa juuttuivat ruukkuihin vuoroaan odottamaan. Istututusmulta otetaan etupihalta, josta olen suunnitellut poistaa yhden kukkapenkin laattojen tieltä.

No, olen kyllä jo paljon katsellut sopivia täydennettäviä penkkien kohtia, erityisesti karviaispensaiden tienoilta, samalla kun käy hakemassa päivittäistä tuoremarja-annostaan piikkien seasta.

Taivas olikin paksussa pilvessä jo aamusta, joten kelpasi mennä puutarhaan pyllistelemään. Omenapuun alla on suuret määrät pudokkaita, siihen saa kulumaan ensin hyvin tovin. Sitten tein sen, mitä olin jo muutaman päivän tuumannut, eli kuihtuneet ja siementäneet kukkavarret kompostille jatkojalostumaan. Sain tehtyä tämän tienvarsipenkin ja koirien muistopenkin, ennenkuin tuli aika lähteä kalojen hankintaan.

Alkukuusta (12 08) otetussa kuvassa taivasta tai ainakin omenapuun oksia hipovat päivänhatut alkoivat kukkia. Tänä päivänä varret ovat taipuneet lähes maahan eli tehneet kulun estopuomit... Kuvassa näkyy hyvin, että koko tämänpuoleinen omenapuu on kuivumassa, omppuja tulee vain etelänpuoleiseen juurivesaan. Mutta kyllä siinäkin poimimista riittää, 50 litraa kerrallaan näinä viikkoina

Tavanomainen parin tunnin aamuinen nuhani on saanut seuraa muistakin vuorokauden ajoista, ainakin postauksen otsikossa mainituissa tilanteissa. Pöheikköbisneksissä eli puutarhahommissa on usein pää alaspäin, joten nenän niistäminen on luonnonlain seurausta. Ruoho kasvaa, niinpä joka viikko saa tarttua leikkurin kahvaan, että käytävät pysyisivät matalina kulkea. Ei niihin alueisiin silloin tule muurahaisten tai ampiaistenkaan koteja. Myös ruskettuneiden kukkavarsien leikkaamista voi jatkaa, siemenet ovat ehtineet karisemisen asteelle.

Lämpimänä päivänä ja varsinkin auringon ollessa korkealla on hyvä pysytellä varjossa eli keksiä sisäaskareita. Maton- tai saalinteko on mielestäni luksusta siinä suhteessa. Kahta siis en vaihda!

Nyt on vuorossa taas punasävyistä mattoa, ja tuntuu, että sitä tekee nopeammin kuin muita värisävyjä. Liekö mieli iloisempi punaista tehdessä?

Ennen kutomista kaikki leveämmät ja paksummat kuteet on saksilla halkaistava, että jälki olisi tasalaatuista. Siinä Hercule Poirotin tuumailuja TV:stä katsellessa homma sujuukin ilman vaivaa. Ja sitä riittää, ainakin saman verran aikaa siihen kuluu kuin itse kutomiseenkin.

Loppuasteella kudekerät saavat sijansa tässä postinlajitteluhyllykössä, jonka käänsin keväällä siivotessa kamarinseinää vasten. Nyt luonnonvalo näyttää hyvin, minkä verran mitäkin aarretta vielä on jäljellä. Isompien määrien kohtalo on tyytyä kasseissa olemiseen lattialla.

Vintillä mattopuiden äärellä aina hieman pölyää, joten talouspyyherullaa tarvitaan nenäliinoiksi senkin projektin kunnialliseen läpiviemiseen. Ja kun mukaan lasketaan nykyinen ilman melko korkea lämpötila elokuun loppua ajatellen, niin hikeäkin pääsee pyyhkimään tuon tuosta.

Tänään on Pertunpäivä, se kesän vanhanaikainen päättymiskohta. Rukiinkylvön pitäisi nyt olla tehtynä, pikkulinnut eivät enää tee uutta poikuetta. Aika monet linnut jo ovat olleet hyvän aikaa muuttoaikeissa. Tuulihaukat naukuvat taivaalla, kun hiljaa käpsöttelee läänillään. Emokurjet treenaavat poikasten kanssa lentoharjoituksia muuttoa silmälläpitäen Radansuun - Kausalan pitkällä peltoaukealla. Elokuun punakeltaista kuuta on katseltu ja valvottu, jopa revontuliakin eilen nähtiin, jos sattui olemaan hereillä keskiyön maissa.

Wilmanpenkin  puurivistö tänään: ajaninkuusi takana ja hemlokki-lapsukainen etummaisena. Kompassikukka on saanut puskettua yhden puolimetrisen varren esiin tänä vuonna...

Tällaiset ilmat kuin viime päivinä on koettu tuovat mieleen entisaikojen kertalämmitteisessä saunassa viimeiselle saunojalle jääneen loppulämpimän. Nyt on saatu matalapaineiden tuomana sellaisia löyhähdyksiä kaakosta, ja Perhoset- sivustoilla on toinen toistaan runsaampia havaintoja isoista päiväperhosista ja yökkösistä. Viime vuonna jalkapalloturnajaisissa lehtiotsikoihin päässyt gammayökkösten massakin on taas valloillaan. Paljon muutakin on tänä kesänä saatu oppia pikkueläimistä FB-sivuja ahkerasti seuraamalla.