Historian kertausta

Mennyttä saatiin kokea eilen runsain mitoin, kun (minulle ensimmäinen ylempää oppia jakava koulu) Iitin yhteiskoulu vietti 70-vuotisjuhliaan nykyisessä Iitin lukion rakennuksessa Kausalassa.

Kuvassa on nykyinen lukion koulurakennus, joka alkuaan oli Iitin kansalaiskoululle tehty, mutta peruskoulun tultua 1970-luvulla tosiasiaksi kaikki ylästeella olevat oppivelvolliset siirtyivät oppimaan samoissa tiloissa Visapään Suomalta hankitulla tontilla Kaivomäen tuntumassa, joka oli se yhteiskoulun ensimmäinen vakinainen sija. Lukion työtilaksi tuli kuitenkin aikojen saatossa tämä muutaman korttelinvälin päässä oleva silloin uudehko rakennus. Visapään koulu  oli saanut ennestään (1964) lisätiloja, jotka olivat lopulta sopivammat tälle peruskoulun opiskelijaryhmälle. 1990-luvulla oli kunnostuksia kummassakin rakennuksessa viimeksi enemmälti.
Lisään tähän Jani Mäyrän, joka on vuoden 1990 ylioppilaita Iitin lukiosta, kommentin siitä, miten tuo koulunkäynti todellisuudessa sujui vuosien mittaan näissä rakennuksissa: Alkuun peruskoulun alettua sekä peruskoulun yläaste että lukio toimivat entisessä (Visapään lahjoitustontti) yhteiskoulun tilassa, vain kuvaamataitoa ja musiikkia varten mentiin kansalaiskoulusta vapautuneisiin tiloihin. Noin 1990-luvun puolivälistä kunnostustyöt olivat edenneet niin, että lukio muutti tähän kuvassa olevaan eli entiseen kansalaiskoulun tilaan, ja yläaste jäi siihen entiseen yhteiskoulun rakennuskompleksiin radan lähellä.

Lukion tontin paikka on saanut viime vuosina mm. lisää paikoitusaluetta metsän puolelle eli harjuntyveen jäävään notkelmaan. Liekö se Teilimäen jatketta geologisesti, mutta se nimi tulee ensimmäisenä mieleen, kun kun tiuhan kuusikon puut on kaadettu ja jyrkät kiviset seinät ammottavat esillä.

Vanha Lahteen johtava tie vie yhä samalla paikallaan Teilimäen risteykselle, vaikka uutta tietä Veittostensuon läpi on jo ajettu jo viitisenkymmentä vuotta eikä kukaan noin vanhoja aikoja enää muistakaan. Jyrkän ja mutkaisen ylämäen tie oli kuitenkin ainoa vaihtoehto 1952, kun aloin matkustella Lahteen lukion oppeja saamaan. Sen koulun päätyttyä sentään tiesin, että oltiin tekemisissä ensimmäisen Salpausselän muodostelmien kanssa, kun linja-autotie kiemursi melkein koko ajan tuon sorakeon tuntumassa. Varsinainen massiiviharju kyllä katkeaa melkein tasangoiksi Kausalan kohdalla, Veittostensuo on ollut muinoin osa isompaa vesialuetta.

Lukion auditorio oli saapunut melkein täyteen väkeä eilen puolilta päivin kuulemaan, mitä puheenvuoroissa ja muissa esityksissä tuotaisiin esille. Onneksi näin alkajaisiksi tarjotussa kahvitilaisuudessa tuttavan omalta kylältä, Kankkusen eli Pasilan Maija-Stinan, jottei tarvinnyt ihan tuntemattomaan joukkoon mennä. Monta hymyä ja tervehdystä kyllä sain siinä vastaanottaa, ja mietin, miten paljon sitä voikin unohtaa, kun en ketään osannut sijoittaa paikalleen muistojen lokeroissa. No, Pullisen Marjan toki tunsin, ja sain häneltä mukavalta tuntuvat halaukset!

Viimein tarttui kuitenkin tutulta vaikuttavan naisen käsi hartiaani, ja sanoi olevansa 1940-luvun koululaisia hänkin. Kun vähän kakisteltiin, niin todettiin olleemme luokkatovereita! Heikkilän Salme, vaalea pitkä tyttö, samanlaisena kuin ennenkin, tukka ehkä hieman lyhempänä. Voi kuinka oli mukavaa! Eipä oltukaan kai nähty sitten vuoden 1952.
Päästiin keskusteluissa melkein sukulaisiksi, kun hänen lähisukulaisensa oli asunut Hiidenjoen rannalla perheeni kotia vastapäätä Turengissa 1960-luvulla, ja tämän perheen tytär ja samanikäinen oma tyttäreni olivat olleet parhaat kaverukset koulutaipaleellaan ja vapaa-aikanaan. Ilmankos oli vaikea heti tunnistaa, kuka Salme oli, sillä nuo Turengin sukulaiset olivat kovin samannäköisiä.

Rohkaistuneena ja toiveikkaana menin sitten juhlasaliin kuulemaan antia Salmen seurana, ja jouduinkin istumaan hänen nuoremman veljensä Jorman viereen, joka puolestaan oli ollut vuotta nuoremman veljeni Pentin luokkalaisia.

Saatiinkin kuulla saumattoman asiallisesti ja modernisti laadittu jatkumo, joka huolimatta siitä, että oli pääasiassa puheita, kiinnosti kovasti joka kohdaltaan eikä tullut mieleenkään haukotella! Oli nykyisten ja entisten opettajien ja oppilaiden muisteluksia höystettyinä monin kuvin ja tietysti myös kunnan, nykyisen oppilaitoksen ylläpitäjän käsitys nykyisestä ja tulevasta.

Koululle on saatu jo kaksi riemuylioppilaiden ryhmää, niitä, joiden valmistumisesta tuli 50 vuotta täyteen. Tänä vuonna oli ryhmä 2, ylioppilaiksi vuonna 1965, joten ensimmäinen polvi oli vuodelta 1964. Ensi kevään ryhmä 3 on jo hyvän aikaa valmistellut tulevaa tapaamistaan, on tulossa julkaisukin sen kunniaksi.

Etuseinän muotokuvana ensimmäinen pitkäaikainen rehtori Kaarina Lesch katseli juhlakansaa vierellään kuvana toinen pitkäaikainen entinen rehtori. Nykyinen rehtori Ari Toropainen toimi avauspuheensa lisäksi esiintyjien apuna teknisten vempainten ryteiköissä, ne kun tuppaavat tekemään joskus muuta kuin pyydetään, kun hämärissä katsellaan ohjauskapuloita ja -paneleita. Hienosti kaikki hoituikin!

Virkistävin puheenvuoro oli "Suomen kovan kärjen" eli tekniikan tohtori Mikko Laitisen demo-luentomainen esitys ohutlevyjen kehittämisestä taidemaalausten aitouden selvittämiseen uusilla kiihdytintä apuna käyttävillä menetelmillä.

Suunniteltiin jo poislähtöä, kun sain naulakolla toisen hihasta tarttujan, joka oli myös oman luokkalaiseni Paavosen Terttu, mukanaan poikansa, joka nykyisin oli tässä koulussa opettajana. Voi hyvänen aika! En häntäkään ollut tavannut kertaakaan koulusta lähdön jälkeen. Eikä siinä vielä kaikki, sillä hänellä oli tieto että vielä yksi luokkalaisemme Metsäniityn Risto oli vielä juhlasalissa keskustelemassa. No siitä kiirehdimme takaisin saliin ja sieltä Risto kyytiin eteiseen kuulumisia kertoilemaan.

Vielä nappasimme joukkoon yhden tuttumme, sillä arvelin nähneeni Kajaston Erkin kävelemässä kotoaan matkallani tilaisuuteen. Tuntui, että puhuttavaa olisi paljonkin, ja niin kävimme toimistossa illalliskortteja hankkimassa Kurjenmiekkaan kello 18:aan.

Kirkon kuva on tältä päivältä. Saimme ohutta pilveä eilisen selkeän päivän jälkeen, lämpötila n. +7 astetta,

Iltatilaisuus alkoi auringonlaskun aikaan, hyvin näki katsastella parkkipaikan mahdollisuudet luonnonvalon avulla. Kaksi koko salin täyttänyttä pitkää pöytäkuntaa oli saapunut vielä yhteen keskustelemaan. Pääsimme Erkin ja Riston kanssa heti pöydän päähän, jossa istuivat koulun vanhimmat oppilaat Mikkolan Matti, Pullisen Marja, Lindströmin Virva ja Suomalaisen Esko. Matti oli ollut kaksi luokkaa ylempänä kuin minä, muut olivat yhtä ylempänä eli veljeni Pertin luokalla.

Piankos siinä kolme tuntia hupeni! Kuulin, että Lesch oli tullut Iittiin Loviisasta, ja että meidän luokalle saatu Kälviäisen Markku oli tullut samasta kaupungista. Kaarina Lesch oli jopa opettanut Airaa, Markun vanhempaa siskoa, joka oli tullut vuotta vanhempien luokkaan oppilaaksi.

Puheet hiipuivat, kun saatiin taustaorkesteri, jonka volyymiä nykyisten vahvistimien aikana ei pysty ylittämään kuinkaan. Oli tosi ihanaa tavata, toivottavasti tämä tästä lisääntyy, vaikka iän huomioon ottaen vaikuttaa toisinpäiseltä...

Kotiin tullessa oli jo hirvien iltainen käyskelyaika mennyt, mutta pienehkö pupu tuli suoraan kotitien risteyksellä vastaan. Kun  sain auton parkkiin ja hain koiran, jo oli naapurin kissa ehtinyt auton alle lämmittelemään.

Pari pakkasyötä viikon puolivälissä sai lehtivihreän korjuun vauhtiin. Koivut ovat jo lähes paljaita, mongolianvaahteratkin lopuillaan. Kirkkaankeltaiset ovat lehtikuusia, joiden väri oli äsken ihan vihreä vielä..