Muistin ja päiväkirjan tallettamia 25 vuoden takaa 1

Kuva on kulmassa olevan vihjeen mukaan otettu elokuun 18 1991. Autotalli on tehty, rakentamisen tähteitä vielä korjuuta odottamassa. Marja-Leenan taidenäyttelyn ajat meneillään. Uudelle rinteelle on kylvetty ruohot ja istutettu jättipalsamin ja auringonkukan taimia. Maasta on puskenut myös tiikerinlilja kukkimaan.

Meidän tontilla vietettiin melko kiireisiä aikoja kesällä 1991. Se oli vuosi, jolloin Saddam Hussein oli joutunut vetäytymään valtaamastaan Kuwaitista ja lähtiessä oli sytytetty satoja suuria öljylähteiden tulipaloja. Nämä vaikuttivat käsityksen mukaan silloin myös ilmastoon, oli tavallista viileämpi ja sateinen kesä. Tosin kyllä Pinatubon tulivuorikin purkautui, ja tuhkaa meni yläilmakehään. Se kyllä tapahtui vasta kesäkuun puolivälissä, joten ei vaikuttanut säätiloihin sitä ennen.

Kesän vietossa olivat silloin tässä talossa Ullan, joka kävi kesäkuun rippikoulua Turengissa ja minun lisäksi Helenan ja Sepon perhe, joilla oli kolme pikkulasta, Osku 6v, Emmi 3v ja Anni, alle puolivuotias vauva. Heillä oli niihin aikoihin koti Porin liepeessä Harakankujalla. Marja-Leena ja Harri tavattiin lähes päivittäin, kun oli se kesämökki entisellä Vierulan metsällä.

Iitin pikkulapsikesää rytmitti aiemmin hankittu hiekkakasa siinä nykyisen parkkipaikan tienoissa, jossa oli myös pyykinkuivatusteline alkuun. Niiden molempien kohtalo oli väistyä muualle tontilla, kun kesä eteni.

Huollettaviini kuului niihin aikoihin myös 1986 Neuvostoliitosta Suomeen palannut lähes satavuotias eno Berhard Nurmi, joka oli saanut oman asunnon Turengissa Kinttupolulta. Hän ei ollut mukana sen kesän tohinoissa, koska oli tulossa leikkaus naamassaan olevan ihosyövän hoidoksi Hämeenlinnassa 12-13. 06, jonne minun piti sitten välillä pyrähtää kyytimieheksi. Leikkaus olikin uskottua isompi, kun vasemmasta korvalehdestä meni suurin osa. Sairaalassa kului runsas viikko. Aiempia nenänpielen kasvaimia oli hoidettu onnistuneesti sädehoidolla Hämeenlinnassa, se tiesi myös lukuisia reisuja. Kaikkiin niihin en itse voinutkaan osallistua, kun piti käydä töissä, vaan jouduin pyytämään apua ystäviltä.

Pertti-veljeni oli 1980-luvun lopulla saanut uuden perheen, Raijan ja Katariinan, ja heidän kanssaan olimme toteuttaneet heinäkuussa 1990 Amerikan matkan, joka oli ns. seuramatka, siinä oli muitakin ryhmäläisiä historianopettaja Eero Kuparisen luotsaamalla turistimatkalla. Matka kesti lähes 3 viikkoa. Poikkesimme Raijan ja Ronin kotioloja katsomassa, heillä oli juuri työn alla remontoitava omakotitalo, jonne heidän muuttokuormansa pian matkaisi, jo lähikuukausina. Helenan perhe oli ollut silloin osan aikaa Iitin talossa kotimiehinä. Raijalla ja Ronilla oli suunnitteilla matka Suomeen kesän 1992 aikana, koska Kurjenmiekassa oli ajateltu pitää iso sukukokous.

Olin jo siihenkin asti viettänyt kesiä täällä Iitin "mökillä" puutarhan ja talon kunnostushommissa. Ties mitä oli maalattu ja istutettu. Mutta navetan ym. sisältävä talousrakennus, jonka isä-Tatu oli Pertin kanssa rakennellut 1940-luvulla, oli alkanut kiinnittää huomiota, kun sen katonharja oli hieman notkolla. Kutsuin silloin naapurissa asuvan Hutrin Heikin toukokuun lopulla käymään ja selvisi, että navetan maaleikkausta vasten oleva tiiliseinä oli murtunut, jolloin katon kannatinpuutkin olivat antaneet myöten. Jos sitä voisi vielä korjata?

Kun koulu loppui 31.05, tulimme samana päivänä isoon hommaan, kun kaikki navetan sisällä oleva tavara piti poistaa. Se olikin mahdollista, sillä Hietalahden Esko oli viikolla tuonut pihaan roskalavan, ja sinne kaikki, mitä ei aiottu säilytellä. Saman aikaan oli Heikki kaatanut tontilta muutaman ison puun, jotka Pertti-veli oli ns. merkannut. Rungoista tulisi saunapuun jatketta, ja oksat olivat menossa ehkä roskakuorman päälle.

Pian selvisi, ettei korjaustöihin kannattanut ruveta. Olihan navetta alunperinkin tehty kierrätystiilistä, jotka murenivat helposti. Päädyttiin jo kesäkuun 5. päivästä alkaen purkamaan latoa, joka oli navetan ja AIV-tornien päällä ja joka oli ollut parikymmentä vuotta jo varastona ja puuliiterinä. Kuivat klapit olivat lentäneet sitä ennen ovesta pihalle, ja sitten koottu ulkopinoiksi, kun lentely loppui. Seuraavana päivänä purettiin loputkin rakennuksesta. Roskalava oli matkustanut omaan kohteeseensa.

Seinistä tullutta purkulautaa oli keolla talon lähellä, ja Marja-Leena, joka samaan aikaan teki kesämökkitontillaan talousrakennusta, huomasi, että osaa voisi hyvin käyttää siellä, joten peräkärryllä niitä matkusti Toivolan tontille muutaman sadan metrin päähän. Kaikki muu jäte päädyttiin kasaamaan täyttömaan alle, olihan siinä ne tornit ja tiiliä ja betonia paljonkin, joten kärrättävää olisi tullut liikaa. Hietalahden Esko toi täytemaat tasauksen jälkeen ja muotoili uuden rakennuksen paikan tasaiseksi. Autotallin piirustukset tehtiin paperinkulmaan.

Kesäkuun alussa kävi ilmi, että olisi ensin pitänyt anoa rakennuslupa, mutta onneksi se sitten kuun aikana kuitenkin saatiin. Katselmukset tuli tehtyä, ennenkuin tutkittavat rakenteet olivat piilossa. Posti vei hyväksymiskirjeen kuitenkin Turenkiin, kun pääosoitteeni oli siellä, ja löytyi sitten rippijuhlien aikaan...

Ihan entisen rakennuksen päälle osui vain pieni pohjoiskulma, pääosa oli entisellä pohjamaalla. Päädyttiin tekemään pohjaksi betonilaatta. Pohjaa varten oli kyllä hankittu kasa eristysainetta, styroxia, mutta niitä ei sitten käytettykään, koska raati totesi, ettei maa ollut routivaa ja laatan alle ei siksi tarvittu eristettä. Naapurissa asui silloin vielä eläkeläinen Kajanderin Matti, joka oli ollut ammatiltaan betoniraudoittaja, joten häneltä saatiin oppia pohjalaatan tekemiseen. Tarvittiin lautaa valumuotin tekemiseen ja rautaa niiden tukien kääntelyyn, ennenkuin betonia voitiin tilata. Matti teki ne rautojen taivutukset, kun hänellä oli työkalut ja ennenkaikkea taito.

Yhtään ei kyllä viivytelty, sillä jo 14. kesäkuuta ennen puolta päivää oli valu saatu tehtyä naapurien avustuksella. Matti johti valutyötä, apuhenkilöinä Hutrin Heikki, Olkkosen Pauli, Marja-Leena ja Harri, Pohjansaron Väiski, Ulla ystävineen ja minä itse, kaikki työntelemässä betonia kolot täyteen. Heikki tiesi Matin neuvomana tehdä pinnan hiertämisen, ja illan edellä saatiin puutavarakuorma pihaan. Lattiakaivokin tehtiin, sillä tilasta ajateltiin autotallia ja sellainen tulisi olla. Peltikattokin tuli tilattua sinä päivänä S-kaupan rautapuolelta.

Sukukokousta pidettiin Ullan ripillepääsyn johdosta juhannuksena Turengissa, mutta piankos väki sieltä siirtyi jatkoille Iitin väljemmille oleilusijoille.

Autotalli oli ulkopuolelta melkein valmiina kesäkuun lopulla. Ikkunoiden teko oli aivan oma historiansa, sillä ladosta oli tyhjennettäessä löytynyt puulaatikollinen Tatun aikoinaan (ehkä jo 1960-luvulla) hankkimia ikkunalaseja, joista sitten yritettiin ikkunoita saada aikaiseksi. Heikki leikkasi ruudun niinkuin kuuluukin, ja saatiin aika paljon rikkonaisia, ennenkuin keksittiin, että lasi oli ohentunut yläreunaltaan pitkän säilytyksen aikana. Kun kummallakin pitkällä seinällä on 3 ikkunaa ja oviseinällekin tuli yksi, niin lopulta varastoista saatiin kaikkiin reikiin vain yksinkertainen lasi.

Uusi hiekkaleikkien paikka tuli täyttöpenkereen päälle, tuuletustelineen taakse. Leikinvalvojille istumatuolit. Pilkottuja saunapuita tuli mahtava keko loppusyksyn aikana. Kuva näyttää kovin keväiseltä, ehkä on eletty ohi talvikausi 1991-92. 

Mutta hyvinhän se on nämä 25 vuotta kestänyt! Yhtään ruutua ei ole rikkoutunut. Sisä- ja ulkomaalausta sen sijaan on uusittu, sillä talli on nykyisin punainen. Ovia on jouduttu myöhemmin syksyllä ja seuraavanakin vuonna hieman höyläilemään, kun puuosat alkoivat vetää kosteutta syksyllä.

Emmi, joka avusti kovasti rakennustöissä, oli hyvin innokas seurailemaan kaikkea, mitä tallin tienoilla tapahtui, ja nimitti Hutrin Heikin Super-Hessuksi, kun hän osasi niin monenlaisia uusia asioita! Yhdistelmä pikkulapsi - lasinsirpaleet oli kyllä liian vaarallista, joten perhe kävi heinäkuussa turvallisemmissakin paikoissa kesää viettämässä. Jouduttiin vielä yhden vaahteran kaatoon, kun se jäi liian lähelle tallin koilliskulmaa.

Heinäkuulla kyllästykset tekivät tallista keltaisen, mustilla ovilla. Elokuun loppupuolella olikin jo aika vihkiä rakennus. Se tuli taidenäyttelyn muodossa, kun Marja-Leena toi maalauksiaan tyhjille valkoisille seinille. Pitsiverhot Elsan varastoista ikkunoihin ja Elsan tekemät punaraitaiset muovimatot (maitopussikauden kierrätysmateriaalia) lattialle ja boolikannu nurkkaan. Ovipieliin tuli kukkaistutuksina leimukukkia ja kotkansiipiä. Kävijöitä riitti kahdelle viikonlopulle, tavattiin paljon sellaisia tuttuja, joita ei oltu nähty kymmeniin vuosiin!

Sinä vuonna oli runsaan sademäärän takia tullut tosi paljon punaherukoita, joista keittelin viikonlopuilla mehuja, ja väliaikoina kävin seurustelemassa näyttelyvieraiden kanssa. Kesästä jäi vielä muistoksi kaksi kuusentainta, jotka kasvoivat Lepolan kuusen lähellä, ja Väiski toi ne kasvamaan alapuutarhalle. Puut olivat lopuksi liian lähellä toisiaan, joten toinen vain on jäljellä nykyisin, isona kuusena tietysti!

Saman kesän hankkeita oli puinen puutarhakeinu, joka myöhemmin muutti Varkauteen Lummekadun talon pihalle. Soikkelin Kimmolta tilattiin ja saatiin putkesta tehdyt pyykinkuivatusorret alapihalle ja matontuuletusteline. Rakennusmateriaalien kaupantekijäisiksi tuli vielä edullisesti Varax- metallikeinukin S-raudasta tontille kiikuttelemaan. Näistä hankkeista jatkaa tontilla enää matontuuletusteline.

Myöhemmin syksyllä polttopuuksi tehtävän materiaalin kimpussa askarteli Kausalasta pyöräilevä Ahlquistin poika (etunimi ei tullut minulle tietoon koskaan), joka oli käynyt äiti-Elsalle tekemässä samanlaista apua. Paljon sitä hommaa olikin, kun oli kaadettuja puita ja ladosta löytynyttä ja rakentamisen tähteeksi jäänyttä puutavaraa. Oma työ oli sitten taidenäyttelyn jälkeen siirtää kuiva puutavara syksymmällä autotallin sisälle. Muutama hirren pätkä siirtyi syntyneeseen rinteeseen rappuaskelmiksi, jossa ne palvelivat monta vuotta.

Innostuin menemään sinä syksynä kansalaisopiston kudontakurssille, ja jo lokakuulla virittelin ensimmäistä lointani Elsan puihin, sillä häneltä oli jäänyt yksi valmiiksi tehty mattoloimi kutomatta. Ensimmäiset Iitissä kudotut omat matot olivat sini-punakirjavat ja palttinasidosta. Ihme, kun sain loimen niisityksi ja sidotuksi, sillä ohjemonisteet olivat unohtuneet Turenkiin. Mutta meillä olikin Turengissa loisto-opettaja, Arja Hauhia (Hyvinkäältä). Vietän nyt siis myös 25-vuotis-taiteilijajuhlaa tällä kutomislinjalla. Ah mikä hyvä päätös se olikaan!

Helenan ja Sepon perheen lyhyeksi jäänyt Porin aika päättyi siihen kesään. Muuttokuorma suuntasi elokuun lopulla itä-Suomeen Varkauteen, jossa ensi asunnoksi vuokrattiin omakotitalo Sumakujalta. Päästiin lähelle Joroista, jossa Sepon lapsuuskodin lähellä asui hänen äitinsä Hilkka. Heille elokuulla keitetyt mehut vietiin sitten vasta hieman myöhemmin, kun muutto oli tapahtunut. Pian kuitenkin alkoi Lummekatu 17:ssa talonrakennus, kun tonttia raivattiin jo seuraavana kesänä, joten Sumakujan kausikin oli lyhyt.

Suurten tapahtumien aika ei kuitenkaan vielä ollut ohi, sillä 24.08. itänaapurissa päädyttiin Neuvostoliitto -nimisen aikakauden lopettamiseen, ja mm. Baltian maat ensimmäisinä julistautuivat itsenäisiksi. Myöhemmin ruvettiin myymään matkamuistoksi kappaleita Berliinin muurista, ei kai ihan vielä 1991. Itse Berliinin muurin toimiminen päättyi ehdottomana rajana jo 1989, siitä on nyt 27 vuotta.

Minulle alkoi neljän tunnin automatkailukausi Turenki-Varkaus. Iitistä pääsi melkein tuntia vähemmällä, kun ajoi Valkealaan ja siitä Mikkeliin, josta viitostielle eteenpäin, joten moni reisu tehtiin Iitin kautta. Lämmitys- tai muu kiinteistönhoitohomma tai haudalla poikkeaminen yhdistyi Varkauden matkaan.
Paitsi Varkauden matkoja tuli ohjelmaan myös jokunen reisu Ouluun, sillä Mikko alkoi opintonsa Oulun teknillisessä oppilaitoksessa.