perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kotoisia puuhailuja

Kävin tänään "julkisivun" kohennuksessa. Seitsemän viikkoa ehtivät hiukset venähtää, kohta ei enää niiden alta meinannut erottaa puita metsästä. Nyt taas pystyy tutkimaan kevään mahdollisia merkkejä! Harmaa päälaen alue lisääntyy hissuksiin, mutta alempana olevat pitävät vielä ruskeutensa, joten kampaaja löytää lopuksi aina hauskoja raitakampauksia istujan mieliksi.

Yöllä ja edelleen aamupäivälle jatkuen on saatu ensimmäinen kevätsateen aalto. No, oli se toki enemmän räntää kuin vettä, aamulla maa valkoisena, mutta sadetta sentään. Viikkoja tuulissa kulottunut pinta olikin jo melko kuivaa, ruohikkopaloista uutisoitiin jatkuvasti. Porin tienoilla kuurorintama antoi aamulla kuulla ukkostakin, ja se jaksoi sinnitellä vielä Kanta-Hämeessäkin, mutta on tainnut into jo laantua, kun täällä ei ole havaittu mitään jytinänpoikasiakaan. Ja nyt alkuiltapäivästä ollaankin jo osin aurinkoisissa tunnelmissa.

Varsinkin varjoisissa pihan kohdissa kasvaa herkästi korkeaa sammalikkoa. Tuo pihakivien rivi aidakkeen tukena uppoaa sen takia näkymättömiin melkeinpä vuoden aikana, jos on kovin kostea kesä. Yllätyksiä leikkurinterälle... 
Lomamatkalta palattua ovat päivät saaneet leimansa pihan ruopsutuksesta, sitä kesti toissapäivään eli keskiviikkoon asti. Mahdollisesti etupihan muotoilu saa toisenlaista puhtia, kun Hamed on suunnitellut pation laiteita tehtäväksi rakentaen.
Varsinkin tämä alin reuna, pohjoiseen päin taitaakin kaikkia muita vähän hirvittää, siinä ei kannattaisi kompastua alarinteen suuntaan, ettei päädy hellan hautausmaahan. Siinä on muinaismuistona pätkä kivijalkaa, miltähän ajalta lienee. Vanhempieni istuttamasta syreenimajasta on jäljellä vain tämä syrjä. Sen kaadoin kokonaan pari vuotta sitten, mutta juuristo tuntuu vahvalta, siitä tulee varmaan vielä uusi tuulensuoja. Mutta tuohon kivilaattojen reunaan voisi kuvitella tehtäväksi hyvinkin puolikorkean "jarrun". Lopullinen etunurkan muotoilu jää kuitenkin myöhempiin vuosiin, kunhan tuo vaahterankanto (vas. alakulma) on päässyt matkansa loppuun.

Rinneportaikkokin voisi olla kutsuvampi kaiteen kanssa.
Tämän näköistä jälkeä tuli harvennuksen ja siistimisen jälkeen.
Keskiviikkona etsin kätköistä upouuden oksasahan ja kävin murtuneiden oksien ja puiden kimppuun. Niitä löytyi eniten mattojen tuuletuspaikan takaa, jossa uusia taimia tulee turhan tiuhaksi massaksi. Pääosa on punalehtiruusua, mutta alueen yhtä isohkoa tuomea saa parturoida vuosittain suoraan alaspäin suuntaavien oksanhaarojen takia ihan kelpo tarmolla. Sen puun tehtävä tuntuu olevan "lisääntykää ja täyttäkää maa", sillä alas päästyään oksankärjet jollain konstilla juurtuvat paikkaansa ja kasvavat läpipääsemättömäksi risukoksi.
Muutama muukin puu ja pensas sai kyydit haketustantereelle talon pohjoispuolelle. Kunhan lämpiäisi niin paljon, että tarkenisi seisoksia pihalla. Ruusuista peräisin olevat leikkuutähteet menivät maaduntaosastoon isoimmalle läjityspaikalle piikkiensä takia.

Vieläköhän jasmikkeen juuristo versoo ja pitää kiinni paikastaan? Kitkin moneen otteeseen viime kesän aikana uudet yritykset oksiksi, niitä tuli vähän väliä kymmenittäin esille. Alueessa on nyt sitä paitsi luultavasti monta orvokintainta, joten en käy juuristoja kaivamaan ennenkuin erotan orvokintaimet pois siirrettäviksi.


Päivä alkoi tänään reippaasti, mutta kun sataa, voi olla, että hiljenee tahti hieman. Sain eilen pyöriteltyä mattoloimen, siitä tuli n. reilut 80 cm leveää, joten tänään sitä voisi viritellä yläkerrassa puihin. Pituutta loimelle tuli noin 16 m, joten sitä varten hankkimani kaksi puolen kilon loimilankarullaa riittivät hyvin. Kun teen lyhyehköjä ja melko keveitä mattoja, 12-säikeinen loimi on riittävä ja se uppoaa paremmin kuteen joukkoon kuin paksumpi 15-säikeinen. Kuteita on ennestään, sitä varten (tai ainakin oletan) ei tarvitse käydä ostoksilla.

Kuparilehdet ovat alkaneet kukkia, sen verran on ollut aurinkoisia päiviä. Mustanmerenruusuissakin on havaittavissa hentoja nupun alkuja, eivät kuki varmaankaan ennen vappua, jos silloinkaan.

Olin suunnitellut tehdä reisun Janakkalan suunnalla hautausmaa-asioiden takia, mutta kun kävin tutkimassa narsissien hankkimista, ei niitä enää ollutkaan. Orvokeille, se toinen vaihtoehto, yöt ovat olleet liian kylmiä, joten ehkä ensi viikko on parempi siihen hankkeeseen. Ei kuitenkaan maanantai, koska silloin sain hammaslääkärin ajan.

Tella matkusti pääsiäisenä Lohjan reviirilleen, ja huoneet tuntuvat paljon viileämmiltä, kun koira ei ole kyljessä lämmittämässä. Täytyy siis lisätä käppäilyn määrää tuvassa. Kun tekee pyykkitöitä, voi siihen yhdistää myös tulien teon pohjakerran uuneihin, kun pyykkäyspistekin on siellä. Silloin tulee kaksinverroin lämpimämpi olo uunien puhkuessa ja kinttulihasten tehdessä hommia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti