Palmusunnuntain aattoa vietetään

Vietetään Tellan kanssa mukavia päiviä aikaeroa korjaten. Tellaa näyttää rasittavan enemmän kuin minua tuo kesäkellolle siirto, joka oli viikko sitten. Mutta aamupäivänokosia en juurikaan ole aiemmin harrastanut, nyt nekin käytössä, kun alamme tosi aikaisin, jo ennen kukonlaulua päivän ulkoiluhetket.

Palmusunnuntain odotusta piharuukkuihinkin matkatuliaisten ja pikkunarsissien keinoin...

Kylläpä on aikaa vierinyt edellispostauksesta, kun koko pitkä lopputalven väli laskiaisen jälkeen on mennyttä. Ollaan jo pääsiäisviikon kynnyksellä. Päivät ovat pidenneet. Kuun puolikas kasvaa päästäkseen kohta täydeksi, sillä pääsiäisena on aina täysikuu. Kevät on alkanut ja peippo esittelee parantunutta lauluaan naapurin isossa kuusessa. Mustarastas esittelee alkukevään mahdollisuuksia hiljan saapuneille kavereilleen punakylki- ja räkättirastaille.

Tänään oli aika monta kertaa aurinko näkyvillä, mutta mukaan mahtui myös pieni raesade. Lämpötilat ovat seikkailleet tällä viikolla parhaimmillaan hieman yli viiden asteen.

Tontin alaosassa on vielä hieman lunta jäljellä, ja siinä on nähtävissä kapeita myyrien tunnelinpohjia, jotka sitten päättyvät reikään sulan paikan kohdalla. Tellalla riittää kiinnostavaa katseltavaa ulkona. Routa on kuitenkin vielä lähellä, ei juuri kannata kaivaa.

Huomenna on palmusunnuntai ja suomenkielen ja Mikael Agricolan päivä. Ja sitä paitsi on kunnallisvaalien tapahtuma, aika, jota on nykyisin vain yksi päivä, mutta joka on paisutettu edeltä käsin runsailla ennakkoäänestyksen päivillä. Jossain kunnassa kerrottiin saadun jo yli 60% käymään vaaliuurnaa lihottamassa. Kuulemma naiset äänestävät enemmän ennakkoon kuin miehet? Minullakin on aikomus käydä tuossa kylätalolla, jossa on äänestyspaikka, samalla reisulla käyn viemässä haudalle kevätkukat.

Kotiin tultua talo rupesi tuntumaan asuttavalta, kun pattereista pyydettiin enemmän lämpöä ja muutamalle ikkunalle kootut huonekasvit oli taas ripoteltu omille kohdilleen.  Palmusunnuntain pajunkissoja korvaavat nyt toistaiseksi valkokukkaiset helmihyasintin kukinnot. Kaupasta piti kuitenkin hakea lisää naruamppeleita, kun mustanmerenruusut olivat sitä mieltä.

Tänään oli aivan pakko siirtää piharuukuista täysin haalistuneet kanervat pois! Tilalle vaativat päästä alkuviikolla tuomani pikkunarsissien ruukut, jotka yllättäen putkahtivat parissa päivässä täyteen kukkavartta. Onneksi pois nostettavat ruukut olivat ihan sulat ja multakin käsiteltävissä, niin että ruukut sai tuettua sillä.

Lopputalvi ja alkukevät olivat kuluneet nopeasti, kun oltiin tytär Helenan kanssa USA:ssa Raija-sisaren perhettä tervehtimässä pariviikkoinen matka 20/3 -2/4. Vanhaan tapaan mentiin Islannin kautta, kun matkaan kuluva aika saadaan sillä keinoin lyhenemään parilla tunnilla. Keflavikin kentälle ei tarvitse varata vaihtoa varten kuin tunti, siinä sen ehtii hyvin tekemään, kun Tanskan tai Englannin kentillä se vaatii usein jopa 3-4 h. Tosin on sanottava, että muutkin ovat asian huomanneet, joten islantilaiset joutuvat laajentamaan terminaaliaan parhaillaan. Väkeä tungeksi ahtaaksi supistuneilla käytävillä, eikä lähtökoneeseen päässyt kummallakaan kerralla ns. putkesta, vaan bussikyyti kuljetti koneen rappujen juureen kentällä. Mutta onneksi ei ollut tulivuorenpurkauksista konkreettista pelkoa...

Lähtöpäivänä katseltiin paitsi tyypillisiä tämän alueen rikkakasveja myös kevättähtiä eli Chionodoxa-mättäitä, jotka olivat alkaneet kukkia orvokkien ohella rapunpielen  lähellä.

Perillä saatiin viihtyä narsissi- ja jouluruusu-kevään merkeissä aina, kun pää pantiin pihan suuntaan. Lintujen kevätkonsertin alkajaisetkin olivat jo ohi. Tavattiin myös Helenan vanhin jälkeläinen Osku, joka asuu pari vuotta post-doc -tutkijana Kansasissa, mutta jolla oli työrupeama myös samaan aikaan Raijan kotikaupungissa.

Puutarhan tiimoilta tutustuttiin myös lähinaapureihin, itseäni hieman vanhempaan pariskuntaan, jotka olivat asuneet siinä jo niihin aikoihin 1990-luvun alussa, kun sisar miehineen muutti omaan taloonsa. Kävi ilmi, että hekin olivat joskus olleet "suomalaisia", kun olivat asuneet Helsingissä Runeberginkadulla yhteisen elämänsä alkutaipaleella 1960-luvulla. Näin he itse sen mielsivät, vaikka olivatkin kuulemma alunperin USA:n etelävaltioista kotoisin. Pois lähtiessä pitikin sitten jättää myös heille pitkät jäähyväiset! Uutta tutustumista jäi odottamaan seuraavillekin kerroille myös toisessa talossa lähellä, kun siihen oli hiljan muuttanut perhe, jonka varusteisiin kuuluu Suomen lippu rapun pielessä.

Olimme kuulleet, että olohuoneen kalustusta oli hieman lisätty. että kaikilla olisi istumapaikka, mutta perheen kissat halusivat myös hieman pienimuotoisempia kalusteita. Aina hyvä ratkaisu on tietysti sopivan kokoinen pahvilaatikko, jota tässä esittelee Winton. Sohvapöydälle oli sijoitettu laakea pajukori, joka oli myös lähes aina miehitettynä, jopa isoimpienkin kissojen toimesta, vaikka hädintuskin siihen mahtuivat. Lisäksi pieni ruskeanvalkoinen Nicholas oli saanut itselleen supertyydyttävän uuninpankon, kun oli löytänyt virittimen päältä lämpimän kohdan television alla olevasta pöydän hyllystä.

Nuorin, mutta kookkaimmaksi pitkien karvojensakin takia paisunut Ben oli selvästi kunkku talossa, koska hänelle kelpasivat leikkikavereiksi yleensä vain miespuoliset ihmiset. Tuolin vieressä olevalla jalkapallilla on hyvä arvioida tilannetta ensin aikansa, kunnes tulee kopsaistua tassulla sääreen tai polveen sen merkiksi, että kuningas ottaa vastaan hieman huiskan heilutuksia. Tässä on talon isännän Ronin jalat, mutta Oskukin sai kissalta huomion, kun istui sillä kohtaa.

Oli tosi ilahduttavaa päästä hieman puutarhanäpräilyihin, istutimme syksyllä varastoon pantuja ja hyvin itäneitä narsissin mukuloita talven aikana myllättyyn kohtaan, kun oli pitänyt tehdä jotain kunnostushommia. Tästä alkaa jyrkkärinteinen laakso, jonka pohjalla on kapea jokiuoma. Isot puut ovat sukua Liriodendron eli lännentulppaanipuita, joita täällä kovin yleinen muratti pyrkii verhoilemaan.

Kotiin tultua olivat maisemat tosi harmaat, sillä sunnuntaina pilvet olivat melkein maassa. Suvun nuorimmat tulivat kuitenkin ilahduttamaan tulijoita, kun päästiin Helenan kotiin.

Täällä Iitissä oli hyvä kaivaa matkalaukusta mukaan tarttuneita lankakeriä ja tekokukkia, niillä saa taiottua vähän värikkäämpää ilmettä kotonakin!

Parhaat kiitokset Raijalle ja Ronille mahtavasta vieraanvaraisuudesta! Ja Helenalle loistavista matkanjohtajan kuvioista! Kun meillä oli ns. Esta-kulkusuositus (sen saa USA:n konsulaatista), niin matkustuksemme perillä oli hyvin vaivatonta.