Hupia ja ryhtymistä syksyn edellä

Herukka-aika alkaa olla kohta käsillä. Ei tämä nyt ihan myöhäisin aika historiassa ole niiden korjaamiselle, sillä vuonna 1991, kun pidettiin autotallin vihkiäisiä Marja-Leenan taulunäyttelyn muodossa, molemmat elokuun kaksi viimeistä viikonloppua menivät omalta osaltani mehumaijaa paimentaen.

Nyt kun ilmat ja varsinkin öiset sellaiset ovat olleet kovasti mukavia lämpimyydeltään, mustaherukat ovat alkaneet jo maistua marjoilta eikä raakileilta. Viikonloppu tulee olemaan oivaa aikaa niiden sadonkorjuulle!

Koirien muistopenkin takana on vielä joitakin punaherukkapensaita. Olen huomannut, että oksilla istuu pari kolme pikkulintua syömässä melkein joka kerta siitä ohi kulkiessa. Marjoja riittää kyllä! Räksylaumat eivät ole enää vuosikymmeniin olleet näissä pensaissa.

Pyykkitelineen vierellä on viherherukkapensas. Sen marjat ovat makeampia ja miedompia kuin mustaherukalla, mutta hyvin nopeita putoamaan kypsyttyään.

Meidän tontilla lauantainen eli 13 08 Kiira- tai Klaara- rajuilma, kuten sitä alkuun nimitettiin (ja siis se luokiteltiin juurikin rajuilmaksi eikä esim. myrskyksi) ei tehnyt muuta kuin taivutteli puita ja antoi vettä katoille niin, että rännit näyttävät tulleen hyvin pestyiksi. Toista oli Kausalassa ja koko etelä-Iitissä, jossa sähköttä oltiin vuorokausikaupalla, tehtiin valtavat määrät kaatuneiden puiden korjuuta ja kerättiin rullautuneita peltikattoja. Jonkun vene oli lähtenyt omia aikojaan Anhavan rannasta tapitta ja eksynyt Kausalan venelaiturille, tiedettiin kertoa maanantaina somessa (eli facebookissa).

Hulppea vesivirta katolta toi alas ränniin kertynyttä materiaalia, jotka sitten saavin täytyttyä kuohuivat yli.

Mitään kiusaa tämä sadevuorokausi ei kyllä tontilla tehnyt, jopa ukonhatutkin ovat lähes pystyssä, vaikka ne nyt ovat ensimmäisiä etsimään ruohikolta lepopaikkoja.

Toki sähköt olivat tässäkin tuntikausia poissa, koko sen illan ja lähes aamuun asti, joten kylmälaitteiden ja vartiointifirman keskusyksikön akun kesto alkoi huolettaa. Pimeässä oli kuitenkin mahtavaa katsella yhtenään leiskuvia pilvisalamoita, kun iso ukkospilvien massa tuli Suomenlahden takaa ja kipusi maalle riehumaan.

Keski-Suomeen asti saatiin kokea tuulten ja laskuvirtausten voimaa, mutta pahimmat seuraukset havaittiin Salpausselkien eteläpuolisilla alueilla. Ei sentään mitään sellaisia katastrofeja kuin esim. Sierra Leonessa, jossa viikonvaihteessa saadut sateet ovat saaneet aikaan suuria vesivirtoja kuljettamaan kadoksiin ihmisiä ja kotieläimiä.

Niinpä kevein mielin voitiin sunnuntai-iltana lähteä vierailulle!

Karralan kotiseutumuseon mahtava aitta, ei mahtunut edes kuvaan!

Oppaamme kuvan keskellä oli rouva Napola, joka oli tullut Perheniemestä kertomaan talon vaiheista ja rakenteista. Aitasta löytyi mm. perunajauhojen valmistukseen tehty raastemylly. Etualalla on vanhaa eteläiittiläistä geenistöä edustamassa kirkonkylässä nykyisin asuva Maija-Stina os. Pasila.

Tästä sisään! Kolmella suunnalla ikkunat tässä isossa kuistissa, ja paljon penkkejä, joissa voi esikasvattaa kaikenlaisia taimia keväällä. Ennen kaalintaimet olivat joka kodin keväisiä ikkunakasveja, myöhemmin myös tomaatit ja kurkut.

Kauan aikaa sitten,1900-luvun alkuvuosina lapsuuttaan Hyvinkäänkylässä viettänyt enoni kertoi olleensa isänsä kanssa, joka oli Uudenkartanon puutarhurina, Helsingissä torikauppaa tekemässä, ja niihin aikoihin tomaatit olivat varsin uusi kauppatavara. Enoa nauratti kertoessaan ikämiehenä 1980-luvun lopulla, että Helsingin hienot rouvat eivät niitä oikein osanneet syödä, kauppiaalla piti olla hienosokeria mukana, että ostaja saattoi maistella. Puutarhamansikat sen sijaan kelpasivat ilmankin.

Kolme autokuntaa kyläläisiämme teki sunnuntain illalla pikku vierailun etelä-Iittiin, Maakansan puolelle, tarkemmin ottaen Haapa-Kimolan kylään lähelle Elimäen rajaa. Kohteena oli Karralan talo, kotiseutumuseo, jossa lisäksi erillisenä näyttelyteemana olivat rintamalla tehdyt puhdetyöt ja kirjeenvaihto kotiseudulle. Löytyipä myös kenttäsairaalan tarpeistoa ja onneton potilas, joka makasi ahkiossa. Sellaista käytettiin lumikelillä ja ainakin tiettömillä taipaleilla, ja vetäjänä saattoi olla hiihtäjä. Ahkioita tietysti vetivät myös koirat. Ja onhan niitä vieläkin käytössä ainakin Lapin asujilla ja retkeläisillä.

Parhaat kiitokset retken primus motorille Liisa Lehtoselle Kuoppaniementieltä! Hänen vanhempiensa kodin jäämistöstä oli museolla lainassa kenttäsairaalan tarpeistot ja muutakin.

Puhdetyönä tehty valokuva-albumi, kannet puusta, johon kuvat on kaiverrettu.

Iso tupa oli pinta-alaltaan noin kaksion luokkaa, ehkä 10 m kanttiinsa, joten sinne mahtui paljon vanhoja työvälineitä esille. Minua tietysti kiinnostivat vanhanmalliset kangaspuut eli pyöräspuut. Alkuun rakennus oli ollut savupirtti, mutta sittemmin jatkettu ja laajennettu niin, että huoneita oli varmaan kymmenen.

Ison tiilisen rakennelman sisällä oli leivinuuni ja keittäminen oli tapahtunut avotulella. Kuulemma talossa on vain kaksi savupiippua, koska 1700-luvulla, jolloin talo oli tehty, koottiin ns. savupiippuveroa, jota tietysti sitten kaikin tavoin koetettiin saada vähäiseksi

Monikaan meistä ei ollut Karralassa käynyt aiemmin, aukiolopäiviä kun on vain harvoin ja viikonlopuilla on väellä kesäisin kovin paljon muutakin ohjelmaa. Kotiseutuyhdistys on saanut kunnan omistamalta paikalta vuosikymmeniä sitten melkoisen kohteen työkseen, kun ylläpitää ja hoitaa kohdetta.
Paikka oli kyllä aivan hämmästyttävän upea ja hyvin hoidettu iso maatalo kaikenlaisine aittoineen ja kaikkine työkaluineen. Kamareissa oli komeat tapetit seinillä. Rakennuksessa pidetään nykyisinkin vielä mm. perhejuhlia. Sekä itse talossa että varastotiloissa oli paljon ihmeteltävää.

Taloon ei ole koskaan vedetty sähköjohtoja tai vesijohtoa. Ehkäpä se säilyttää ukkostuhoiltakin, mene tiedä. Kun ei savupiippujakaan isossa rakennuksessa ollut kuin kaksi, niin varmaan osa huoneista oli aika viileitä talvisaikaan. Tuvan ison muurin päälle mahtuivat kaikkein palelevaisimmat nukkumaan, muut takan loimussa penkeillä maaten kovimmilla pakkasilla.

Alunperin suunnittelin maanantaiksi pitkästä aikaa mattopyykkireisua Urajärven rannan pesupaikkaan, mutta päädyin kuitenkin vain lakanoiden ja pitokamppeiden pesuun, kun mieltä painoivat nuo loimentekoasiat.  Muu pyykki ehti jo kuivuakin sisään eilen, mutta viimeksi ripustetut sukat seuralaisineen jäivät tälle illalle korjattavaksi. Mäntysuopaliuos odottaa siis edelleen...

Omat sisäaskareeni ovat liittyneet pääasiassa poislähtevän luomapuun tienoille. Loimilankoja lajitellessa tuntui, että jopa kaksikin niistä saisi, ja kun viime viikolla Päivi löysi pussukoistaan vielä muutamia Florican lankakeriä ja kiikutti niitä tänne, päädyinkin sitten kahteen loimeen. Ensimmäinen vaalea mintunvihreän ja tomaatinpunaisen saaliloimi tuli tehtyä sunnuntain iltapäivällä. Siitä tuli ihan varmasti vain kymmenmetrinen! Maanantaina tein mattoloimen, kun varastossa oli kaksi loimilankakerää, jotka sainkin kokonaan kulutetuiksi loimeksi. Tälle päivälle jäi sitten se jälkimmäinen syksyaiheinen eli tummempi saaliloimi työstettäväksi. Kymmenmetrinen loimi valmistui illansuussa.

Vihreiden sävyjen pintaan tuli mm. tomaatinpunaisia raitoja....

Punaisen, vihreän ja beigen raitava loimi sai tummanpunaista reunoilleen.

Enempää en lainapuilla enää tee, ne rupeavat odottamaan poiskuljetuksia ja puretaan viikonlopulla sitä varten. Jos vielä mielin loimia tehdä, niin sitten pitää reisata Kausalaan Paaterolle tai löytää loimentekopaikka vanhalta tutulta Kempin Kirstin työhuoneelta Harvialassa, jos sattuisi Janakkalassa käydessä sellaisen lisäkuvion ottamaan.
Valmiita loimia voi myös etukäteen tilata ja ostaa sitten käydessä. Saaliloimet ovat kuitenkin niin työläitä, että kotinurkan luomapuussa ne jotenkin vielä menevät, kun voi käydä välillä pitämässä taukoja.
Kyllä kai saalien teon jo voi lopettaakin, on niitä tehty jo ihan tarpeeksi! Se on niin kiehtova homma, en ole kyllästynyt kuitenkaan siihen. Matto- tai poppanaloimien suhteen on eri asia, ne ovat lyhyitä tehdä muuallakin.

Parin päivän päästä eli torstaina odottelen jälkipolvia lounaalle, kun autollinen ryhmä pyyhältää ohi Savonmaata kohti pikku lomalle. Pallohortensiakin on tervetuliaisiksi kehittänyt muutaman aikuiskämmenen kokoisen kukkaryppään, mutta moni pensaassa vielä on lapsivaiheessa.