Aamiaiskaappi

Elokuun kukko on pöyhistellyt komeuttaan muutaman päivän...

Tuohon sanaan törmäsin elokuun ensimmäisen viikon lopulla, maanantaina. Se sai hieman hieraisemaan silmiä, samassa artikkelissa annettiin kyytiä ruotsalaissuomalaiselle keksinnölle, astiankuivauskaapille, joka kuulemma ei enää ole välttämätön varuste. Että mitä? No, tekstistä kävi ilmi, että se aamiaiskaappiakin tärkeämpi hankkimiskohde on tietysti astiainpesukone, ja kun se on paikallaan, niin kuivauskaappi joutaa museoon. Siihen vaan Maisemaikkuna tai se Aamiaiskaappi, jos kaappi pitää olla. Ja mahdollisesti kuvaushetkellä palavia kynttilöitä kodikkuutta luomassa.

Astiainpesukonetta vasta pidetäänkin välttämättömänä, sehän on nykykeittiöissä aivan must. Monissa keittiöremonttiohjelmissa yksi ei edes riitä, pitää olla kaksi, jossa toisessa on puhtaita ja toiseen ladataan. Onhan kaikilla tietysti olemassa ns. arkipäivän astiasto, jota rullaillaan muina päivinä koneen ja pöydän väliä, ja sitten lasi-ikkunallisessa astiakaapissa oleva sitä varten, jos sattuu tulemaan sellaisia vieraita, joiden kanssa halutaan viimeisen päälle nauttia.

Muistelen, että aikoinaan, jo viime vuosituhannella lapset tienasivat taskurahoja vanhemmilta pienemmillä keittiöaskareilla, joita oli mm. astiainpesukoneen tyhjennys, kun kone oli tehnyt tehtävänsä. Se onkin ehdottoman tärkeää, ettei tuotteisto menisi sekaisin, käytettyjä puhtaiden seassa. Eräissä tuttavaperheissä huomasin, että käytetty välineistö koottiin niihin kahteen tiskipöydän tyhjään altaaseen odottelemaan, että joku suorisi koneen tyhjennyshommat. Satunnaista kävijää saattoi kohdata melkoinen keko, jos joku osa systeemissä ei toiminut. Nykyisin, kun ollaan tarkempia niitä, mitä jätteille tehdään, nuo pikku askareet voivat liukua myös siihen suuntaan. Kunhan on Jätekaappi!

Koneistetussa keittiössä on vain yksi vika, se on aika hidas suoriutumaan, oli sitten kyseessä astiain tai pyykin pesukone. Monet koneet ovat myös aika äänekkäitä, joten eivät ne aivan osu toiveiden kanssa yhteen. Koneiden suorittama yksinpuhelu kuuluu joka nurkkaan, oli sitten iso tai pieni tila. Nykyisin yksi tärkeimmistä olohuoneista on kuitenkin juuri keittiö, ja Open concept pitää olla, vaikka mitään muuta ei saataisi, sillä lailla uusitaan nykyään vanhempiakin tiloja. Tavallinen selitys on, että lapsiperheen äiti saa reaalitietoa pikkuväen puuhista omien askareidensa lomassa. Toinen tarvekin tulee hoidettua, jos sattuu vieraita, niin tarjoilun valmistelija pääsee toimiensa ohella heittämään sanan kaksi vierailleen.

Kohta kaksisataa vuotta on eletty sellaista aikaa, jolloin perheen äiditkin ovat lähteneet ansiotyöhön, ja nykyisin se on melkeinpä ainoa vaihtoehto. Talo tyhjenee aamuisen aterioinnin jälkeen ja täyttyy sitten vasta kaukana keskipäivän hetkestä, talvisin jopa vasta pimeyden taas tultua. Siten toisaalta ymmärtää käsitteen aamiaiskaappi, sehän on avain kiihkeärytmisen aamun järkevään sujumiseen. Eli on pikkulaitteita, kuten kahvin tai teen valmistukseen tai niinkuin muualla maailmassa jopa oma kahvinpaahdin ja mehulinko lasillisen valmistamiseksi. Joku siinä kaipailee vielä muutakin. Nämä pikkulaitteet saadaan esiin avaamalla kaapin ovet, ja tietysti aamiaista pitää päästä nauttimaan siinä äärellä, joten aamiaissaareke hakee siihen asemansa. Tämän ensi hetken mentyä ohi kaapin ovet kiinni ja astiat koneeseen, sen osaa perheen kuka tahansa tehdä, jos vaikka äiti sattuisi olemaan ensimmäinen työmatkalleen.

Voisiko sitä elää ilman tiskikonetta? Ainakin suomalaiset voivat, sillä he viettävät aikaansa kesämökeillä, joita yleensä ei ole varusteltu niillä, vaikka ihan viimeaikaiset raportit kertovat, että sellaiset mökit menevät helposti kaupaksi, joissa sähkön ja veden varassa tapahtuva ruokahuolto on järjestetty vakituisen asunnon tavoin. Mummulan mökillä oleva kantovesisysteemi ei kelpaa, se on ensinnäkin liikaa työllistävää ja toisekseen se jätevesi, sehän se vasta hankala paikka onkin.

Tässä yhteydessä muistettakoon, että suurin osa suomalaisten talouksista taitaa olla mallia sinkku, joten useamman hengen talouksiin suunnitellut laitteet eivät ehkä edes mahdu pienempiin asuntoihin, saati että onko koneen käytössä kummoista järkeä, jos muutama astia päivän mittaan kertyy. Ei muuten ole meilläkään tässä nykyisessä kodissani, paikka sille kyllä olisi tiskipöydän alla, mutta silloin joutuisin miettimään, pidänkö vasarat, naulat ja sen tapaiset tilpehöörit ehkä lusikkain kanssa samassa vai voisiko ne sijoittaa vessan laatikoihin...

Vähimmälle huomiolle tv-ohjelmia katsellessa on jätetty jätekaappi, senkin pitäisi kaiken järjen mukaan löytyä siitä äärestä, sillä syötyä tapahtuu ensi lajittelu. Se on jokaisen ensimmäisiä taitoja sen jälkeen, kun ruokailutaito on hankittu. Vain astiat ja ruokailuvälineet menevät tiskikoneeseen, joka ei ole jätemylly siinä samalla, vaan syömätön aterian osa tulee siirtää biojäteastiaan. Mikäli syödessä avataan leikkele/juustopakkaus tai jugurttimuki yms muu tuote, sen loppusijoituspaikka ei tietystikään ole biojätteiden joukossa. Muovit pitää huuhdella ja panna muovien keruuastiaan, metalliset kannet ja korkit metallinkeruuseen. Pakkauspahvit saavat omat keruuastiansa. näin ei aterioidessa tulee mitään sellaista, joka olisi ns. loppujäte, vaan kaikki voidaan kierrättää.

On sattunut sellainen poikkeus kesään, että päivälämpötila oli eilen ja tänään totuttua paljon alempi. Innostuin jo, että josko alkaisi sataakin, kun pilvi nousi, mutta tuota kummempaa ei kyllä ollut tähän kolkkaan varattuna...

Meillähän tässä 1930-luvulta peräisin olevassa talossamme on aina oleiltu keittiön kanssa samoissa tiloissa, sen nimi on erikseen tupa, jonkalaisia ensin vain tehtiinkin. Äitini ei ollut erityisen ihastunut tähän avoimuuteen, hän tahtoi isän hankkimaan metsältä pitkän ja ohuen koivuvavan, joka pantiin lähelle kattoa ja sen varaan oviverho vedettäväksi eteen ainakin silloin, kun vieraita oli. Siihen aikaan hellan äärellä oli paljon enemmän askaretta, kun ihmisten ruokien lisäksi valmistettiin myös osa kotieläimille tarkoitetuista ruoista, kun oli  kanoja, possu ja vasikkakin aina joskus. Oli separaattorikin siinä neljän neliön keittosiivessä tiskipöydän ja hellan + puulaatikon lisäksi.

No, meillä on kyllä erilainen sovitus tupa-teemasta, se on L-kirjaimen muotoinen johtuen siitä, että hormin syrjään oli tehty portaikko, sekä ala- että yläsuuntaan päällekkäin. Keittiöpuoli oli se L-kirjaimen lyhyt osa, pitkä varsi taas varsinaista tupaa. Tämä siksi, että talo oli rinteessä ja kerrosratkaisu silloin sopii paremmin, kun tasaista maata ei ole käytettävissä. 1930-luvulla jo ennestään olemassa olevat pikku pellot olivat niin arvokkaita tontin osia, ettei olisi tullut mieleenkään niitä käyttää talon sijaksi.

Klassisen tuvan yhdessä nurkassa oli iso tulisija, takka, ja sen vieressä tapahtui ruokien valmistus. Niinpä tuossa tulisijan yhteydessä oli aina iso uunikin, jonka päällinen, uuninpankko oli monikäyttöisimpiä paikkoja, siellä voi käydä vaikkapa nokosilla (ainakin kissat sen usein omivat), mutta myös kaikenlainen kuivattelu tai säilytys tapahtui sen varassa. Vastapäisessä nurkassa oli yleensä pitkä pöytä, keskilattia oli varattu puhdetöille, joita talvisin ei tarjennut muualla tehdä.

Tuvan seiniä kiersi pitkä penkkirivistö, kuten muistan Niskaportin isosta tuvasta. Penkeillä yleensä istuttiin tai joskus jopa nukuttiinkin. Tupa oli yleensä melko suuri, useinhan se oli ainoa asuinhuone.
Makuuhuoneet kehittyivät vasta aikaa myöten, kun savupiippuja tehtiin enemmän eikä vain se yksi tuvan kulman vallannut. Seuraavassa vaikuttavan elämyksen antaneen Karralan päivän kuvia vanhasta tuvasta:

Tuvan naisten nurkka, jossa rukki ja kangaspuut. Miehet saivat ison tuvan keskiosan talvella puutöittensä paikaksi.

Lapsenpiika -väline

Kuvia Karralan tuvasta 13 08 2017. Tässä keittonurkkaus ja iso uuni siinä taustalla.

Käynti kotiseutumuseo Karralassa viime vuonna oli tässä suhteessa aivan nappiin, nähtiin, mitä kaikkea kekseliäs asuja saa tuparatkaisun varaan rustailtua. Erityisen uusi minulle oli lapsenvahti, joka oli katosta kiinni olevan pitkän salon varassa oleva pyörivä puinen rengas, jonne kävelyä opetteleva lapsi sujautettiin taaperrusta alkamaan. Tarpeeksi lähellä, mutta sopivan kaukana, ettei kipinöitä lentänyt avotulesta, mutta oli kuitenkin lämmintä lattian rajassa. Ja siinä äitinsä silmän alla.

Muisto päivältä 16 02 2016, kun meidän tuvan monikäyttöinen pöytä oli viimeistä päiväänsä tässä. Se oli muuten hyvä, mutta liian painava yksin liikutella, joten se haki kotinsa suvun nuoremmasta ja vahvemmasta päästä. Sen paras puoli on jatkettavuus, jossa pöydän pinnaksi saadaan apulevyn kanssa enemmän keskiosaa. Mutta esim. kahta erillispöytää tuosta ei saa, joka olisi yksi ratkaisu satunnaiseen tilan tarpeeseen. Lahvipöytä, jossa osa pöydän kannesta voidaan taittaa alaspäin, kun tason tarvetta ei ole, on kyllä keksitty, mutta se on nykyisin niin harvinainen, että esim. kun etsin googlen kanssa kuvaa, se tarjoili vaihtoehdoiksi tekstinäkin ensin vain kahvipöytää. Pitkän penäämisen jälkeen sain pari oikeaakin osumaa, mutta kuvia en löytänyt.

Seuraavana päivä eli 17 02 2016 pöytä oli korvaantunut kevyemmällä versiolla. Siinäkin on mahdollisuus keskiosan kasvattamiseen. Mutta vain se vaihtoehto. No pöydän voi kääntää myös 90 astetta niin, että pitkät sivut tulevat ikkunan suuntaan.

Mitä vielä odottaisin uudistuvalta keittiöltä/tuvalta? Ainakin sitä, että iso pöytä voitaisiin blokata pois, ja tilalle osiksi jakautuva, samaan tapaan kuin olohuoneiden sohvia voi työstää palamalleina. Onhan niitä pöytäsettejä jo keksittykin, mutta ne ovat yleensä päällekkäin ladottavia ja mataliakin, joten yhteisiä ruokaistujaisia niiden varaan on vaikea kuvitella. Sen verran harvinaista kuitenkin on, että meidän tuvassa kokoontuisi isompia määriä väkeä, että jo käsite ruokapöytä tuntuu aikansa eläneeltä. Tarvitsisin mieluummin sellaisen tason, joka sopisi paremmin erilaisten askareiden tekoon, oli se sitten ompelukone tai palapeli, eikä niiden paikka välttämättä tarvitsi olla juuri ruokailun pisteessä. Ja ruokailun perustarvikkeet, kun talouspaperirulla  ja mausteet saisivat olla just ruokapöydän koristeita kukkavaasin asemasta.

Huonekalutkin kehittyvät eri suuntiin, yhteen aikaan jo luulin, että kaikkien pitää voida melkeinpä makailla tai ainakin löhötä olohuoneessa, jotka kuitenkin ovat  makuuhuoneen tarpeeseen viittaavia toimintoja. Toisaalta on esitetty ihan hiljattain sellaisia kalusteratkaisuja, jotka tehdään kovasta pahvista, ovat nopeasti koottavia ja on tarkoitettu enemmän väliaikaiseen tai leiritoimintaan. Ikean koottavat huonekalut eivät tule ensi sijassa olemaan ratkaisu, sillä niiden huonekalujen kokoamiseen tarvitaan erityinen luonne ja seikkailunhalua. Se ei ole joka tytön mahdollisuuksien rajoissa..