maanantai 3. joulukuuta 2018

Ihan esihistoriaa: Sysmäläisyyden juuria vaihteeksi

Viime viikolla oli tiedotusvälineissä artikkeli, joka kertoi äskettäisistä tutkimuksista vanhimmista kivikautisen Suomen asukkaista. On saatu nimittäin selvitellyksi Etelä-Pohjanmaalla olevan Levänluhdan vesikalmiston vainajien DNAn jäänteitä, joista oli saatu selviä yhtäläisyyksiä saamenkansan DNAn kanssa. Tästä seitsemän vainajan ryhmästä kolmelta onnistuttiin selvittämään geenistöä luista. Kalmiston kaksi vainajaa kuuluivat samaan saamensukuisten geeniryhmään.


Näillä kahdella miesvainajalla oli mm. y-kromosomin geeni N1c, jota pidetään yhtenä merkkinä itäisestä geenistöstä. Sitä on suomalaisilla edelleenkin aika yleisesti, mm.isämme geenien puolelta sitä on omassakin suvussani. Kolmas Levänluhdan vainajista oli geeneiltään erilainen, hänen perimänsä muistuttaa lähinnä liettualaisten tai ehkä skandinaavisia geenejä.

Isäni edustama geeniperimä on jo ikikauan kiinnostanut minua, koska hänellä ja hänen lähisukulaisillaan oli kiinnostava silmän yläluomen rakenne, jolle löytyi termiksi mongolipoimu. Siinä silmän ulkonurkkaan tulee taite, ikäänkuin verho laskeutumassa ennen muuta osaa. Sisänurkka on suora. Silmä ei näytä vinolta sisänurkkien takia, enemmänkin kolmiomaiselta. Se on ilmeisimmin vallitseva geeni ja käsittääkseni sopeutumaa kylmien tuulien kohdatessa suuren osan vuotta kulkijaa, kun se pienentää silmämunan etuosan pinta-alaa yläviistosta. Sisäpuolellahan se olisikin tarpeeton, kun siinä on nenäntyvi.

Saamelaisten geenistön taas katsotaan olevan lähinnä ns. siperialaista geeniperimää, jota edustavat mm. suomensukuiset mansit. Siihen on monia todisteita ja historiatietoja. Siksi puhutaankin ns. siperialaisista väestöaalloista, jotka liikkuivat pohjoisten vesien rannikoita pitkin länttä kohti. Esim. 7-8 000 vuoden takaisista Karjalan tai Baltian väestöistä näitä geenejä ei löydy. Osa kulkijoista päätyi pohjois-Amerikkaan asti geenitutkimusten perusteella.

Suomeen jääkauden loppuvaiheessa tai sen päätyttyä saapunut asutus on tullut montaa reittiä. Vanhimmat tulijat hylkeenpyytäjiä ja kalastajia, koska ensin oli lähes pelkkää vettä niukkoine saarineen. Merkkejä heistä on kuitenkin jäänyt, koska jossain saaressa tai rannassa on pidetty majaa. Vasta paljon myöhemmin tuli asutusta etelästä päin, pronssi- ja rautakaudella.

Tässä yhteydessä on ihan pakko palata suomalaisessa kansansadustossa oleviin Hölmöläisen tarinoihin, jossa oli monta kertomusta. Näitä oli mm. koululaisten lukukirjoissa lapsuudessani. Siinä viisasta edusti Matti, joka oli saapunut asumaan Suomeen, ja jostakin kolkasta löytyivät sitten nämä alkukantaiset asukkaat tällä hölmöläisten nimellä tarjoiltaviksi. Heillä ei ollut taloissaan ikkunoita ja asuivat yleensä savupirteissä. Ja tiedetään, että ruis ei ollut tunnettu, kun eukot olivat mennä uimaan lainehtivaan ruispeltoon, joka oli sinisenään ruiskukkia. Omassa nuoruudessani oli jopa joku tietävinään, että näiden pääasuinpaikka oli juurikin Sysmä. Asiaa ei muuttanut 1960-luvulla Sysmän alueella tekemäni heinänurmien lajistoselvitys, kun etelä-Sysmän rantakylistä löytyi vielä asumus, jossa tilan väki piti majaa navetan yläkerrassa, ominaisuus, jonka olin luullut olevan vain kertomuksissa.

Maa on kohonnut merestä jääkauden jälkeen lukuisten selvitysten perusteella tuhansien vuosien ajan, alussa nopeammin, sitten hidastuen. Vauhti voi johtua kohoamisesta tai merenpinnan tasosta eri aikoina, sillä tutkimuksen tärkeitä todisteita ovat muinaiset rantaviivat, joita helposti syntyy, jos veden pinta pääsee muokkaamaan maata, kesäisin ja talvisin erilaisilla "työkaluilla". Vesialueen kokokin saattaa ilmetä rantaviivan merkkejä tarkastelemalla.

Varsinkin sellaiset kohdat maastossa, joissa on paksulti irtaimia maalajeja, kuten hiekkaa tai soraa, kuluvat nopeasti rantaviivalla, ja korkeuskäyrät paljastavat pidempään vallinneen vedenpinnan tason. Janakkalassa, jossa asuin pitkään ja joka on aivan täynnään erilaisia harjuja ja muita soramuodostelmia, näkyi noita muinaisrantoja aivan helposti lenkkipolkujenkin varsissa metsissä, joissa ei oltu tehty mitään maanpinnan muotoiluja, kuten nykyisin on tapana taajamissa.

Isämme on kotoisin itä-Hämeestä, Sysmästä. Varsinkin kasvitieteilijät puhuvat Muinais-Päijänteen kalastajakansasta, jota on asunut jo tuhansien vuosien ajan niillä main. Äitini oli käynyt nuorena morsiamena 1930-luvun alkupuolella Soiniemessä isän kotona hänen sukuunsa tutustumassa ja todennut muutaman tunnin jälkeen, että eikohän reisu ole tehty. Naapurin sukulaiset olivat nimittäin kovin kriittisesti arvioineet morsianta, joka ei sen kulmakunnan tavan mukaan ollutkaan raskaana. Kannattaisiko tuollaista ottakaan? Nuoripari oli polkua pitkin tipsutellut takaisin Päijänteen rantaan ja sieltä veneellä laivasatamaan. Eikä toista matkaa sitten edes tullutkaan, kun perheen lapsiluku alkoi kasvaa tiuhaa tahtia häiden jälkeen. Väliin tulivat vielä sota- ja pulavuodetkin, pian se aika kuluu.

Näiden muinaisten asukkaiden asuinpaikkoja on löytynyt maustekasvi ruohosipulin eli ruoholaukan kasvupaikkojen avulla. Kieleen on jäänyt sana laukka ilmaisemaan kasvin kasvupaikkaa. On tilojen ja kylien tai paikkojen nimiä: Laukkamäki, Laukkala tai Laukaa. Kalastamalla on aina ruokaa pöydässä, tämän lauseen kuulin viime kesänä viimeksi, kun pohdimme Sysmän vierailulla ollessamme, miksi tunnetut näyttelijät hankkivat kesämökin naapuritontiltamme. Eläketulot olivat sodan jälkeen huonot, piti turvautua ikiaikaisiin vaihtoehtoihin.

Laukka voi nykykielessämme tarkoittaa tietysti eläimen reipasta juoksutyyliäkin, mutta hevosen tiedetään saapuneen paljon myöhemmin Suomeen etelästä päin virolaisten eli eestiläisten tulijoiden mukana. Estland = hästland?

Päijänne on alunperin ollut jäätikön edessä olleen vesialueen lahti, ja maan kohotessa se on vähitellen kuroutunut irti merestä.  Sen vedet virtasivat pitkän aikaa kuitenkin sinne "emoveden"suuntaan, Pielavedeltä Kalajoen suuntaan ulottuvaa uomaa luoteeseen ja Perämereen päin. Siten sisämaan yhteys vanhaan merenrantaan säilyi. Ruoholaukka on merenrannikoiden kasvi vielä nykyisinkin.

Jossain vaiheessa maankohoaminen luoteessa kuitenkin päätti tuon vaiheen, ja vedet alkoivat virrata kaakkoon päin. Järvien vesialtaat muotoutuivat toisen näköisiksi, kun löytyi uusi laskujoki eri suunnasta. Päijänne irtautui keski-Suomessa olevista lahdistaan ja Saimaakin irtautui omaksi isoksi vedekseen. Päijänteen itäpuolelle kehittyi vesistö Sysmän reitti, jossa isoimpana vetenä on Jääsjärvi, se on nykyisten Sysmän ja Hartolan kuntien alueella. Se laskee vetensä Päijänteeseen Virtaan kylän kohdalla, josta paikasta alkaa mantereessa myös itselle kovin tuttu Rapalan niemi.

Muistelin aikaa opettajana Pielavedellä 1955-56, koulun sijainti oli Kotamäen kylä, joka jo nimenä viittaa saamelaisasutukseen. Sinne päästäkseen linja-auto kulki mm. Laukkalan kylän läpi. Järven pohjoisrannan asutuspiste se oli. Juuri niitä seutuja, joista tuo muinaisen Päijänteen laskujoki vei vesiä pohjoiseen päin! Enpä silloin tiennyt asioista vielä yhtään mitään. Olisi tullut katseltua väestön ulkonäköäkin hieman tarkemmin, vaikka siihen aikaan Suomea asutettiin ennen näkemättömällä teholla, kun sodasta palanneille nuorille osoitettiin omaa viljelymaata keskeltä metsiä, ja asukkaat saattoivat siten olla peräsin melkein mistä Suomen kolkasta tahansa.

Katselin hieman googlen avulla noita Laukka-alkuisia paikannimiä, ja eikö isäni syntymäseudun läheltäkin heti löydy pari sellaista. Toinen on Laukkamäki, kaupunginosa Heinolassa. Toinen on Jääsjärven itäpuolelta, Pertunmaan kunnan alueelta Lautjärven Natura-alueelta Laukkala- niminen tila. Hyvin todennäköisesti siis samoja Päijänteen kalastajain alueen hyödyntämisseutuja, vaikka järvien nimet nykyisin ovatkin muuta.

Kun muutama vuosi sitten kiersimme Sysmässä etsimässä isän esivanhempien asuinpaikkoja, tultiin Sysmän koilliskulmaan, Liikolaan isänäidin kotipaikalle. Liikolan kylä asettautuu Päijänteestä itään suuntaavan pitkän vuonomaisen Liikolanlahden rantoihin, joka on ennen teiden aikaa toiminut kulkuväylänä. Kivikautisen asutuksen muinaisjäännöksiä on löydettykin.

Tätä vesireittiä itään seuraten tullaan kohta Hartolan puolelle, jossa Puulaveden iso järvi. Sekin tietysti on laskenut aiemmin luoteeseen, mutta nykyisin vedet menevät Mäntyharjunreittiä Kymijokeen, jonne Päijännekin laskee. Näitä vesiyhteyksiä myöten muinainen kalastajakansa on löytänyt lisää elinalueita aikojen kuluessa.

Jääsjärvi itsessään on myös nimenä kiinnostava. Lähinnä tulee mieleen sana jää, ja tiedetään sanan alkuperäksi olevan muita järviä kylmemmän veden, koska järvessä on syvänteitä. Jää tulee varmaan verbistä jäädä, eli tarttuu kiinni, ei liiku. Tuskinpa kuitenkaan tämä järvi voisi saada nimensä jääjärvestä, joka sulaisikin muita myöhemmin. Jääsjärven rantamilta mainitsi tuttavani Ilona Weinbridgekin sukunsa olevan.
Onhan niitä sellaisia kohtia kyllä Suomessa, mm. Lammilla, jossa harju on niin huokoinen isojen kivien takia, että siellä ilma liikkuu. Kuulin siitä opiskeluaikanani. Lammin esiintymä löytyi kaivon takia, joka meni jäähän, kun tuo kylmä liikkuva talvi-ilma teki tepposia.

Tämän sana alkuperä voi olla kyllä muutakin, mieleen tulee samantapainen ilmaus Sääs. Sääsniemi- sanassa, joka on mm. kotiani lähimmän Urajärven niemi kilometrin päässä, arvellaan sen viittaavan kalasääski eli sääksi-lintuun, jolla on ollut kauan pesiä vanhoissa männyillä kalavesien lähettyvillä. Karjalan kannaksella oli kunta Jääski, joka on tavallaan näiden sanojen yhdistelmä, joten Jääsjärvi voi olla myös sääksen pesimiseen viittaava nimi.

2 kommenttia:

  1. Muistui mieleeni äitini kertomus ensimmäisestä matkastaan Sysmän Soiniemeen Palvailaan 1930-luvun alkupuolella, kun häät oli pidetty Karjalassa ja mentiin tervehtimään Tatun äitiä ja muuta talon perhettä. Tupaan oli vääntäytynyt myös muita sukulaisia katsomaan kaunista miniää. Eräs isäntämies oli kuitenkin katsonut Elsaa ihan muulla silmällä ja todennut, että et tainnut kummoista vaimoa saada, kun ei ole raskaana. Ilmeisesti sillä suunnalla oli tapana sitten vasta virallistaa suhde, kun lapsia oli tulossa. Kun puheet olivat ajautuneet siihen suuntaan enemmältikin, Elsalla olivat tainneet hieman käämit kiehahtaa, kun oli sitten aika pian sanonut, että eiköhän tätä vierailua tässä jo ollutkin. Kun ei ollut muuta kulkutapaa ollut tullessakaan, niin palattiin pikkupolkua pitkin rantaan ja veneellä soutaen sitten sellaiseen maisemaan, josta pääsi muulla kyydillä eteenpäin. Sen koommin ei tullut toista vierailua, mutta olihan siihen tietysti syitä, kun asuttiin niin kaukana Johanneksessa, ja kohta olivat sotavuodet vastassa. Sukulaismiehen pelkäämä lapsettomuus oli vaihtunut kolmeen tenavaan, ei niiden kanssa pitkiä matkoja tehdä, vaikka laivakyydillä kesäisin olisikin päästy muutaman kilometrin päähän Suopeltoon, josta veneelle. Eihän ollut keksitty vielä edes kestovaippoja ja muuta lastenhoitoa helpottavaa.

    VastaaPoista
  2. hei Terttu olin ihan un ohtanut tämän toisen blogisi, kun en ole laittanut sitä lukulistalleni.
    Luin postauksesi suurella mielenkiinnolla. Olen kuunnellut tuosta Leväluhdan vesikalmistosta tehtyjä ohjelmia radiosta. Nyt mmielenmiintoni heräsi todella, kun kirjoitit sysmäläisistä sukujuuristasi ja erityisesti Jääsjärven nimen alkuperä pohdintojasi. Olenhan itse kotoisin juuri Jääsjärven rantamailta, edelleen talaamme sijaitsee sen rannalla.

    VastaaPoista