maanantai 8. marraskuuta 2010

Savua ilmassa

Tänään onkin vaihteleva kurssitunti meneillään, sillä luokkahuoneemme ilma on nappaamassa ilmastoinnin kautta viereisen lämmityskeskuksen savukaasuja. On porukalla mietitty ensin savujen aiheuttajaa ja epäilty paloa jossakin kiinteistössämme. Opettajamme Lumikon tehtyä tunnustelureisun toisiin harrastusluokkiin rauhoituimme varsinaisiin askareisiin.

Nyt on muutettu oikea aikavyöhyke ja aikaansaatu harmaan profiilinaaman tilalle jotakin elävämpää. Onpa luotu eräälle blogille uusi otsake ja kuultu, että blogillakin on rajat, se tulee täyteen jossain vaiheessa, ja sitten tulee tehdä uusi blogi, jos kirjoitusintoa jatkuu.
Tämän kuvan löysin ilmanpainemittareita käsittelevästä googlen luettelosta.
Miksi savut tulevat sisään? Tavallisin syy savun painumiseen maata päin on sillä paikalla vallitseva korkeapaine. Silloinhan ilmamassa siirtyy maata päin, joten savutkaan eivät nouse.

Miksi nimi on korkeapaine? Kun savut ja ilmat liikkuvat alas? Siksi, kun ensi kertaa mittaria luotaessa ilmanpainemittarin nestesäiliöön kohdistui enemmän ilmamassan painoa, ja siinä olevan pillin kautta elohopea tai muu merkkiaine nousi pillissä ylemmäksi eli korkeammalle helpottamaan tuota painoa. Siten mittari näyttää tällöin korkeaa lukemaa.

Matalapaine tulee vastaavasti silloin, kun ilmat liikkuvat paikalla ylöspäin, ja siis säiliöön ei kohdistu painetta.
(Nykyisin ilmanpainetta voi mitata monin tavoin, mutta on pysyttäydytty alkuperäisesssä järjestelmässä ilmanpaineen määrittämisessä korkeaan ja matalaan.)

1 kommentti:

  1. No onpas teillä ollut jännät paikat kurssilla! Ihan harmittaa, kun en ollut!

    VastaaPoista