Lämmityskausi meneillään

Pakkanen on äitynyt yli -10 asteen lukemiin. Tänä aamuna omassa mittarissa oli -14, mutta Utin asema näytti paljon viileämpiä lukemia. Ensi viikoksi on tulossa vieläkin kylmempää. Taloni mittari ei kyllä ole mitään nykyajan mallia, se on hankittu talon valmistuessa 1939, ja kuuluu ikänsä vuoksi ei-koskaan-poisheitettäviin, jos vain suinkin pysyy ehjänä. Mitä se näyttää, on toinen, vähäarvoisempi juttu. Kun uudet ikkunat vaihdettiin, sen paikka muuttui hankalammaksi, ikkunat kun ovat alumiinikehyksiset, ja se piti panna kiinni vuorilautaan, joka on ikkunan sivulla.

Valju aamuaurinko kurkistaa puutarhaan, kriikunapuiden takaa näkyy tuijapeltoa. Ikkunan alakulmassa näkyy navettakaivon päälle tehtyä punaista koppia.

 Talo lämpiää nykyisin sähköpattereilla, joita on sekä tässä asuintilassa että pohjakerroksessa. Ne tulivat perusremontin aikaan 2005. Niiden apuna ovat ilmalämpöpumput, molemmissa kerroksissa. Lisäksi yläkerran huoneissa on siirrettävät öljypatterit auttamaan tilapäisesti lämmön saamisessa, jos siellä on liian kylmä. Alkukesästä yöt voivat olla nollan pinnassa, joten patterit ovat osoittautuneet hyödyllisiksi, varsinkin Musiikkijuhlien aikaan, jolloin yläkerran yösijoilla on aina käyttöä.

Pohjakerroksen ilmalämpöpumpun sisäyksikkö on opettanut minulle paljon siisteyttä lisää, koska puhaltuva ilma liikuttaa etualaansa kertyvää pikkuhilpettä vallan tehokkaasti!

Aiemmin talo oli tehty vesikeskuslämmityksellä toimivaksi, ja keittiön hella oli siksi kaksiuuninen, toinen keittämistä varten, toinen putkistoveden lämmittämiseen. Muistan hyvin kylmät kaudet talossa silloin. Kiertoveden lämmitysuuniin mahtui suuria puunjärkäleitä, puolen metrin klapeja, 20 cm halkaisijaltaan, ja veto oli aika pienellä, jotta puu palaisi kauan. Uunissa piti olla tuli alinomaa, koska mitään lämminvesivarastoa ei ollut. Siksi vanhempieni perushommia oli yön kuluessa nousta tarkistamaan uunin tilannetta.

Putkistoveden kierto perustui ns. termosifoniperiaatteelle, eli vesi paisui lämmittäessä ja liikkui putkissa ympäriinsä, ylävintillä oli paisuntasäiliö, johon liika vesi pursusi ja valui sieltä takaisin putkiin veden jäähtyessä. Tuohon 100 litran säiliöön piti lisätä aika ajoin vettä, koska sitä haihtui, ja lämmitysuunin yhteyteen olikin ympätty mittari, joka näytti vedenpinnan tasoa siellä säiliössä. Tällainen järjestelmä oli ainakin yksi muuallakin kylällämme, Niskaporttia vastapäätä olevassa maantienvarren talossa.

Pohjakerroksessa on sauna, aika tilava, ja siellä on kaksi uunia, toinen kiukaan lämmittämiseen, toinen on n. kuution kokoinen leivinuuni. Muussa tilassa alakerrassa oli vielä yksi uuni, se oli vesipadan lämmitystä varten. Talon sauna- ja pyykki- ym. pesuvedet saatiin tuota isoa pataa lämmittämällä. Puun kantamista siis riitti! Talon pohjakerroksesta iso osa oli varattu halkovarastoksi, josta klapit siirtyivät kohteisiinsa, kaikki asuinkerroksen puut oli tuotava rappuja myöten kantamalla. Muistan kuulleeni, että vuotta kohti piti olla vähintään 20 kuution halkovarasto varattuna. Lämmitykseen kului iso osa päivän työajasta! Keittiön hellan toisessakin pesässä oli lähes aina pieni tuli päiväsaikaan, lämpimän käyttöveden takia.

Kun sitten 1950-luvulla saatiin ostaa kivihiiltä, sitä alettiin käyttää putkistoveden lämmittämiseen. Mutta kivihiilellä on puuta korkeampi lämpöarvo, ja tulipesä alkoi osoittaa vanhuuden merkkejä. Niinpä hella oli uusittava, kallis juttu kuin mikä, ja taas oli siirryttävä halkoihin. Vanhempani alkoivat jo tulla iäkkäiksi, olivathan molemmat syntyneet vuosisadan alkuvuosina. Vanha hella painoi yli 400 kg, ja saatiin kyllä ulos talosta pois uuden tieltä, mutta kun siihen aikaan ei ollut mitään jätekuljetusta, hella juuttui talon ulkoseinustalle alarinteen katveeseen. Sielläpä se on vieläkin!

Niinpä oli kovin ilahduttavaa, kun kylälle, lähes vastapäätä taloa, tehtiin muuntaja. Muuntaja tarvitsi virranjakelun vuorokausitasaamista varten yösähköä käyttäviä talouksia kylältä, niitä tulikin meidän lisäksi muutama muu. Se vaati lämmitysjärjestelmään ison vesivaraajan, n. 3 000 litraa, ja siihen johdettiin kiertovesiputkien silmukka lämpöä hakemaan. Putket poistettiin hellan liepeiltä ja lattiaan porattiin reikää niiden johtamiseksi pohjakerroksen säiliölle. Tuo säiliö vei lähes puolet halkovaraston tilasta, ja sen tuomiseksi sisään piti purkaa suuri osa pohjakerroksen seinästä. Sen viereen siirtyi myös sähköpääkeskus. Yösähkö oli paljon halvempaa kuin päiväsähkö, joten toimeen tultiin.

Halkovaraston katon rajassa on vesivaraaja-ajan muistona putkistoja, jotka palvelevat nykyisin sukankuivatusta! Sukkien väliin sijoittui kiertovesipumppu, jota tarvittiin silloin, kun talo oli kesämökkivaiheessaan 1983-2005. Sähköpääkeskuksen kaksi oikeanpuoleista laatikkoa kuuluvat myös historiaan, niissä oli varaajan vastuksien sulakepesät.

Samaan aikaan oli talossa saatu vesiasiakin uuteen malliin, kun päästiin putkivesijakelun piiriin. Seurakunta oli nimittäin rakentanut lähinaapuriimme vanhalle heinäpellolle virkatalon, jonne siirtyivät asumaan seurakunnan kanttori perheineen ja seurakuntasisaret. En ihan varmasti tiedä ajankohtaa, mutta 1950-60-luvulla se oli. Nuorempi sisareni, 1943 syntynyt, meni koulun päätyttyä 1950-luvun lopulla töihin kauppaan, ja halusi pestä tukkansa aika usein, ja tuolloin muistelen sitä vettä lämmitetyn hellan kulmalla olevassa muutaman litran rautapadassa. Se vesi otettiin talon viereisestä ns. navettavesien kaivosta, ja huoneessa leijaili aina hieman metaanin haju, kun kaasu erottui vedestä lämmitessä. Kaikki vesi haettiin silloin ämpäreillä kaivoista eikä ollut seurakunnan putkien vettä.

Seurakunnan virkataloon oli tehty kolme asuntoa, kaksi pienempää yläkerrassa, isompi perheasunto alakerrassa. Pohjakerroksessa oli sauna ym huoltotilat. Taloa tehtäessä ei löytynyt kaivon paikkaa, kylähän on ohuehkon maakerroksen peittämän kalliokinkaman päällä. Päädyttiin porakaivoon, ja kaivoa saatiin porata lähes 100 m, kunnes vesilähde oli riittävä. Se olikin roopeankkamainen löydös, sillä vettä tuli ylenpalttisesti, ja pian kylällä oli seurakunnan oma jakeluverkosto, kun vettä riitti kirkon ja seurakuntatalon tarpeiden lisäksi myös muutamalle muulle lähinaapurin talolle, siis myös meille.

Ilman putkistosta tulevaa vettä ei tuo meidän lämmitysjärjestelmän vaihdoskaan olisi onnistunut. Talon asumismukavuus parani huomattavasti, kun jo 1930-luvulla varattu vessatilakin voitiin ottaa käyttöön. Se tietysti vaati lisää ratkaisuja, kuten putkireittien puhkomista lattioihin ja ulkoseiniin, ja jätevesikaivon tuomista talon liepeelle. Siitäkin selvittiin, koska hiekkaa ym tarpeellista sai ostaa ja rakentajia löytyi.

Leivinuunin ylätilassa johtavat betoniraput asuinkerrokseen. Keramiikkakengät säilyttävät syttytuohet ym. Kohta voi panna pellit kiinni!

No nyt taas nykypäivään! Suora sähkö on edullisempi lämmitysmuoto kuin sähköllä varaajaan vettä lämmittävä. Pitkiä sähkökatkoksia ei näin rintamailla ole odotettavissa. Siksi 2005 muutettiin tähän systeemiin. Lämmitän nyt sähkön lisäksi myös puilla, koska saunan kaksi uunia ovat käytössä. Molempiin tulet aamulla, ja jos ei ole suihkuttelua, voi saunan ovet pitää koko ajan auki, ja lämmin ilma tulvehtii sieltä kaikkialle, mihin ovien kautta pääsee. Leivinuunin lämpö varastoituu vuorokaudeksi sekä uunin massaan että talon keskellä kulkevaan monta metriä leveään tiilihormistoon. Myös yläkertaa voi lämmittää vain ovia auki pitämällä, jos siellä oleillaan esim. kangaspuuaskareissa. Mikäli jostain syystä sähkön saannissa olisi pidempi katkos, lämpiäisi talo pohjakerroksen avulla kokonaan.

Polttopuu on tullut lähes yksinomaan omalta tontilta, ja meillä palaa kaikki puumassa, ei siis vain klapit. Arboretumin verhopuustoa voi harventaa muutaman vuoden välein, pensaita pitää käsitellä vuosittain. Kuivatan pienetkin oksat, ne ovat hyviä syttyjä kuivina. Alkukesällä teen oksahommaa, risut kuivuvat pressun päällä nopeasti, ja ainahan voi panna katteen päälle, jos on sateista. Oksat varastoituvat pahvilaatikoissa, risut isommissa astioissa. Lisäksi pienennän muun jätteen määrää keräämällä eri jäteastiaan syttypaperiksi kelpaavan palavan tähteen. Kompostoriin menee vain kahvinsuodatin ja se paperi, joka on astian pohjasuojaksi asetettu. Syttyastiallinen tulee helposti  parissa päivässä, kun tallettaa jätteen järjestelmällisesti.

Lauteen kulmalle nostetut omenapuunoksalaatikot. Oksat olivat puissa kiinni vielä vuosi sitten, puut kaadettiin 4.12. Kesän aikana ne kuivivat syttytarpeiksi. Luulenpa, että kahdesta omenapuusta saatua oksavarastoa riittää vielä vuodeksi! Pahvilaatikko kestää käytössä useamman vuoden, jos se ei pääse kastumaan, siksi puuaines menee niihin vasta kuivatettuna. Nykyiset hedelmä-ja vihanneslaatikot, joita saa kaupoista, ovat vallan hyviä, kun niissä on nurkkavahvike.

Pitää ajatella kansantaloutta, ja siksi olen tyytyväinen uuneihini, jätesäiliöön laitan vain korkeaa lämpöä palaessa vaativat muovit. Kun talossa on korkea 1930-luvulta peräisin oleva hormi, on hyvä ottaa huomioon sen käyttökunnon säilyttäminen! Muovista vapautuu hapanta palotähdettä, joka voi rapauttaa piipun materiaaleja. Muoveja ei tule paperijätettä vastaavasti. Kun erottelen kotiuunijätteen pois, ei jäteauton kuljetettavaksi jää paljonkaan, se käy vain kerran kuukaudessa, mutta normaalioloissa riittäisi puolta harvempikin tahti, kun sekajätesäiliö on n. 200 litraa. Kun kylällämme on lehtien-, metallin- ja lasinkeruuastiat, ei päivälenkkiä kauemmaksi niidenkään takia tarvitse mennä.