Talvipäivän suunnitelmia

Pakkaskausi jatkuu edelleen, lähimpään viikkoon ei näyttäisi mahtuvan muuta. Eilen oli -8, ja ulkona tuntui, kuin olisi ollut aivan leutoa, alkuvíikon realitysarjan -18 asemasta. Hengitystieni eivät tykkää yli kympin lukemista, joten keksin alkuviikolle muita puuhia. En pistänyt nenääni tiistaina ulos ollenkaan! Viime viikolla oli peräti kaksi matkaa ja kolme kohdetta, kun reisasin sekä Lahdessa, Tampereella että Turengissa. Täytyi  vakavoitua perusaskareisiin. Tulihan hankittua iso kassillinen kankaita ja ompelutarvikkeita taas kotiin.

Tänään näyttäisi pikkupakkaselta, on vain  -5 mittarissa, joten ulosmenoon voi suhtautua tyynin mielin. Lumitöitä olisi, mutta niin vähän, että harjalla selviää, kun eilen sateli höytylunta 2-3 cm. Siihen ei kauan mene. Ennusteissa on kyllä lisää lunta muutaman päivän ajan, joten tuota puuhaa voisi hieman pidätellä. Ehkä istunkin sisällä ompeluksien parissa pääosan päivästä. Yläkerran kangaspuutilan voisi saada nyt siedettävään lämpöön, kun viimeinen mustan loimen matto on vielä lopettamista vaille. Joten päivä alkaa tipsuttelemalla pohjakerrokseen tulia sytyttämään.

Eilen oli käsityökerhon viimeinen tapaaminen, ja mukanani oli muovikassi poikineen, kukin alettu työ omassa säilössään, etteivät leikatut kankaanpalaset ja muu hankittu rekvisiitta kulkeudu piiloihin. Oppitunnin aikana käytän aloitettuja ompeleita huolittelussa, kun harrastusluokassa on saumuri, jota kotona ei ole, ja saan neuvoja opettajalta töiden eteenpäin viemisessä. Siksi ennen oppituntia tulee saattaa aloitettuja ompeluksia siihen pisteeseen, että on mitä saumuroida, tai mistä kysellä opastuksia.

Kun tässä iässä  "hukkaaminen" on jokapäiväistä, täytyy keksiä järjestelmiä tavaroiden löytymiseen. Esim. lukulasit ovat kateissa monta kertaa päivän mittaan, jos niitä ei löydy tavallisilta tienoilta, pöytien kulmilta tai taskuista. Tähän keksin vastauksen jo muutama vuosi sitten, kun silmälasiliike tarjosi toiset lasit samaan hintaan. Nyt niitä on siis mahdollisuus löytää helpommin, kun on kahdet. Jos yhtä aikaa näen kahdet silmälasit, laitan toiset pois niille varattuun laatikonkulmaan, jossa ovat myös jo parit vanhentuneet lukulasit. Näin hukkaan mennyt voidaan korvata toisilla, jotta näkee etsiä. Kadonnut tarvike löytyy kyllä itsestäänkin, ihan helposta paikasta!

Näinkin yksinkertainen paikka, ja hyvä piilo, vaikka on kulkuväylän varressa. Jos katsoo oikealta, lasit näyttävät  joskus kuin varjoon sulautuvalta viivalta. Tässä näkyvyyttä parantaa huomattavasti kamerasta tullut salama. Minun silmäni eivät salamoi.

Takavuosien mahtavin tavarapiilo on löytynyt 1980-luvun alkuvuosina autonavaimille. Auto oli uudehko, Toyota Tercel-merkkinen tummanpunainen apulainen. Olin käynyt illansuussa perheen ruokaostoksilla, ja siihen asti oli kaikki hyvin. Tavaratkin kaapeissaan. Kun sitten piti lähteä harrastuksille, avaimia ei löytynyt mistään. No kun kuitenkin kotiin oli tultu, niin kovin kaukana ne eivät voineet olla, mutta huolellinen pihan tarkastaminenkaan ei auttanut. Vara-avain oli haettava. Vasta viikonlopulla avainpiilo selvisi, kun ryhdyin leipomapuuhiin. Avaimet olivat jääkaapissa, margariinipaketissa! Tuolloin margariini oli pakattu pahviseen suojarasiaan, joka aukesi sivulta, ja avaimet olinkin heittänyt päällimmäiseksi ostoskoriin, josta ne olivat solahtaneet pakkauksen sisään.

Opin silloin, että avainten paikka on takin tasku, mutta tämäkään suunnitelma ei ole ollut ihan avaimenpitävä, kun taskun pohjasaumaan oli tullut pikku aukko, ompelulanka katkennut. Ne olivat taas hukassa. Kun takki epämääräisesti tuntui kuitenkin siltä, että avainten paino oli mukana, huolellinen tunnustelu toi esiin avainpiilon, joka sillä kertaa oli takinhelman sisäpuolella, päällyskankaan ja vuorin välissä, jotka oli ommeltu yhteen tikkitakeille ominaiseen tyyliin.

Miksi tavaroita tulee hukattua? Olen huomannut, että jos rutiininomaiseen hetkeen tulee jokin yllättävä käänne, esim. tunnetila muuttuu, niin rutiinit eivät ehkä toimikaan. Ovikello soi, puhelin pirisee, joku sanoo jotain yllättävää, ja taas toimin aivan muulla lailla, kuin olin ajatellut. Esimerkiksi tuo margariinipaketti-avain, luultavasti pihalla oli tavaroiden autosta oton aikoin jotakin sellaista, joka vei kaiken huomion. Arkipäivä kuitenkin on hallittavissa, jos luo etsimisstrategioita. Esimerkiksi viikkosiivouksen voi toimittaa samalla kun etsii, ja jos ei löydä juuri silloin, niin tulipahan siivottua.

Voi vain arvata, millaiselta tuntuu elämän loppupuolta viettävälle, joka ei selviä enää kotonaan ja siirretään johonkin hoitokotiin tai laitossänkyyn. Kaikki tavaroiden löytymiseen liittyvä tekniikka tai "maamerkit" ovat poissa, on kuin olisi kadottanut suunnistuskartan. Jopa vuorokauden ajatkin tahtovat hukkua, jos ainoana paikkana on vuode, eikä niiden vierellä aina ole ikkunaa. Ei ihme, jos mielen valtaa masennus. Onneksi moniin sijoituskohteisiin voi ottaa edes hieman omia tavaroitaan mukaan. Monessakohan kohteessa olisi mahdollista kirjoitella omalla computerilla? Televisioiden tuominen hoitohuoneisiin on mielestäni jo aika vanhanaikaista ajanvietettä.

Onneksi nyt on vallalla suuntaus, jossa omassa kodissa selviytymistä pidetään parhaana vaihtoehtona. Myös olen huomannut, että samanikäisten ikäihmisten keskinäinen yhteydenpito on lisääntynyt kaikenlaisten kerhojen ja yhdistysten myötä, se tuo turvallisuutta. Tästähän ei enää olekaan kuin yksi askel, joka puuttuu, ja päästään avohoidossa tilanteeseen, jossa rinkiin mukaan tulee hoiva-alan henkilö, joko lyhyemmäksi tai pidemmäksi toviksi viikoittain. Nykyisin tuo on melkein omaishoidon perustapa. Eri asia tietysti on, jos ihmistä kohtaa sellainen sairaus, joka ei kotona hoidu. Tavallliseen tapaan vanhentuvia lienee kuitenkin valtaosa väestä. 

Tärkein pikamuistiinpano on seinäkalenteri, se riippuu mikrouunin viereisellä seinällä, koska aterioiden valmistus sujuu yhden hengen taloudessa pääosin mikrolla. Tämä kalenteri on tuliaisia syyskuulta, kun sisareni miehineen oli kyläilemässä. Kalenterissa on poikkeuksellisesti 16 lehteä. Tuossa ruoanvalmistuksen ohessa on hyvä ottaa kynä ja tehdä jokin merkintä!

Asioiden löytämistä ja muistamista yleensäkin tulee harjoitella. Eräs hyvä tapa on kertaaminen, ja olen kehitellyt sitä lähinnä kynän avulla aiemmin. Kirjoittelin jo töissä ollessa vähintään yhteen, usein kahteenkin kalenteriin päivien pieniä muistin tukia, ja eri muistiinpanokirjat oli työn hoitamiseen ja kotiasioihin. Kirjoittelin sekä tulevia tai menneitä asioita, ja 1980-luvulla löysin uuden keinon suurempien muistikuvien tallettamiseen, nimittäin päiväkirjat. Aloin tuota työtapaa 1985, alkuun kirjoittelemalla kaiken sen, mitä muistin lapsuuden ajoista talon rakentamisesta, kalustuksesta ja elämästä. Kyläilylle tulleet sisarukseni täydensivät tuon osaston. Kiitos siitä heille! Jo yli kymmenen vuotta manan majoilla asunut isoveljeni Pertti puhuu noilla sivuilla kuin olisi tässä vieressä.

Tyhjäsivukirja poikineen on täyttynyt siitä lähtien. Muistoista on siirrytty juuri hiljattain tapahtuneiden asioiden kirjaamiseen. Kun talo eli kesämökkiaikaa, kirjoitettua tuli vain viikonloppuisin ja kesäisin. Nyt kun elän noiden kirjojen asuinpaikassa, kirjoitettua tulee muulloinkin.

Itse kirjoitettuja kirjoja on oranssisten lehtilaatikoiden välissä, päällimmäisenä kesken oleva. Normaalisti sen paikka on kuitenkin keittiön pöydän kulmalla, lähellä kahvikupin paikkaa. Jos iltaisin puuttuu sänkylukemista, niin vanhojen muistikirjojen lukeminen on hyvin palkitsevaa. Ai niinkös se oli, silloinkos sekin tapahtui!

Muistiinpanokirjoissani on paitsi taloa, säätiloja ja omaan elämänpiiriä koskevia asioita, myös lehdistä tai TV:stä huomattuja juuri sen hetkisiä yleisiä puheenaiheita, jotta muistiinpanoa lukeva paremmin ankkuroituisi niihin aikoihin, joista kulloinkin on kyse.

Kun nyt eletään sähköisen kirjoittamisen aikaa, on tietysti selvää, että koneeni muistissa on yli viisitoista vuotta ollut hyvin laaja My Documents-osasto. Toivottomalta tuntuva urakka on kuitenkin kaikkien käsin kirjoitettujen juttujen siirtäminen sinne. Tähän mennessä edes kaikki kasvistoa koskevakaan retkitiedosto ei ole vielä siirtynyt, joten kirjahyllyissäni on pieniä (sinisiä) taskuissa ja repuissa nuhraantuneita vihkoja roppakaupalla. Blogit ovat nyt seuraava askel. Kirjoituksen tekeminen vie toistaiseksi huomattavasti enemmän aikaa kuin tyhjäsivukirjaan tehtävät kommentit, mutta kestän sen! Tässä työskentelytyyli on toinen.

Lauantaina on Raku-keramiikan opetusta antaneen Paulan oman tuotemyymälän avajaiset Perheniemessä, ensi tiistaina taas tuttavieni joulumyyjäiset Kausalassa. Sunnuntaina taidan mennä lounaalle toisten tuttavieni yhdistyksen toimitilaan Mankalaan, Kurrintien varrella. Silloin ei ommella!