Kesää muistellessa

Eihän siitä ole kuin hetki, kun kesä oli parhaimmillaan! Harmaakäenkukan n. 2,5 cm leveät kukat kiinnostivat kovasti sitruunaperhosia. Kasvin nimi tulee hopeanvihreistä lehdistä ja varsista.

Korkein perenna puutarhassani on punalatva, se kasvaa helposti yli kaksimetriseksi. Taimi löytyi pitkän hakemisen jälkeen Hattulasta Katinalan puutarhamyymälästä noin 10 vuotta sitten.

Kun viima puhuu nurkissa, on aika ottaa etäisyyttä todellisuuteen ja syventyä lämmittelemään kesäisten muistojen mukana.  Punaiset kukat tulevat jouluna helposti mieleen!

 

Rugosa-ruusujen edustajana puutarhassani kasvaa hansaruusua, joka on kerrottukukkainen lajike Rosa rugosa Hansa. Nämä ovat tulleet tyttären puutarhasta Savosta, kun olivat liian runsaskasvuisia kasvupaikassaan. Maasta nostamisen jälkeen pensaat olivat järvessä odottelemassa kuljetusta, ja täällä odotti kuiva kesä! Sitkeästi vaaan selvisivät.

Perennoja vahvempia puutarhan koristeita ovat kukkivat pensaat, näistä tietysti komeimmat ja samalla hankalimmat ovat ruusut. Kaikki tässä esiintyvät kuvat ovat kesältä 2008, jolloin sadetta saatiin aika hyvin, kuivan pellon penkit rehottivat kastelematta. Tässä kuvattujen lisäksi puutarhassani olevia punaisia ruusuja ovat vielä papulanruusu, Rosa pimpinellifolia Staffa; punalehtiruusu, Rosa glauca, molemmat vanhaa perua; äitini hankkima neilikkaruusu, Rosa rugosa Pink Grootendorst; Iitin Tiltu-ruusu, Rosa rugosa x gallica kylän kannasta n. 10 vuotta sitten, ja tuorein ostos Rosa rugosa Therese Bugnet, teresanruusu, jonka ostin Mustilasta lahjakortilla 2006.

Hopeakuusen oksien alta pursuaa vaaleanpunainen neilikkaruusu, joka istutettiin kukkapenkkiin jo 1960-luvulla, kuusi tuli siihen paljon myöhemmin. Tämä ei ole omajuurinen lajike, ja siksi ruusupensaasta puskee runsaasti esille toisenlaisiakin kukkaversoja, luultavasti Rosa canina, mutta siirrän ne saksien kanssa syrjään, jotta tämä jaksaisi. Luulenpa, että ruusua ei siirretä kasvupaikaltaan, koska kuusenjuuret ovat niin pinnassa. Neilikkaruusu kukkii viimeksi kaikista, niitä näkee vielä elokuullakin.

Punaisten ruusujen ryhmään kuuluu tietysti valamonruusu Rosa gallica Splendens, sekin tekee antaumuksella juurivesoja. Siksi näitä on arboretumissani jo useammallakin kohdin. Korkeutta on lähelle 2 m, mutta tarvitsee tukemista. Alkuperä on naapuristani Hutrilta. Tämän ruusun puna on hieman enemmän siniseen vivahtava kuin Iitin Tiltulla, joka muuten on kukiltaan hyvin paljon samankokoinen, yksinkertainen, mutta sen keskus on keltainen. 

Punakukkaisia kasveja olen koettanut saada niin, että aina jokin punainen kukkisi. Syksypuolelle sijoittuvia on selvästi enemmän. Alkukesän punaisista komein on palavarakkaus Lychnis chalchedonica, loppukesästä tämä allaoleva. Ruusut kukkivat keskikesällä. Penkkien elävyyttä kohentaa kuitenkin huomattavasti rikkakasvin omaisesti rehottava punalehtinen pihakäenkaali Oxalis fontana Rufa, joka on kuin kukka paikassaan, hieman kauempaa katsoen. Niitä on kyllä loppukesällä kitkettävä, jos yltyvät liiallisuuksiin kasvussaan. Ne lisääntyvät siemenistä sekä valkoisista maavarren palasista.

Punahattu Echinacea purpurea on monien mielestä paras rohdoskasvi!  Mutta kukinnon keskellä olevien kehräkukkien kiihkeä puna valloittaisi katsojan joka tapauksessa. Tätä kasvupaikkaa jakaa myös harmaamalvikki Lavatera thuringiaca, sen vaaleanpunaisia kukkia kuvan oikealla puolen. Se kuuluu tontin alkuperäisiin ja valitsee itse kasvupaikkansa tontillani., joita on monia. Korkea ja hieman rento kasvutapa vaatii yleensä tukikeppejä. Taustalla jaloangervoja.

Perennat eli monivuotiset ovat suosikkeja, koska niitä varten ei tarvitse keväisin maata kummemmin muokata. Kunnon perenna on sellainen, joka kestää vuosikymmeniä. Ainoa todella tärkeä asia on tarkistaa, tarvitseeko kasvi kalkkia maaperään, se on kyllä harvinaisempaa meillä. Lannoitteita lisään melko niukasti, korkeintaan keväällä. Silloin kasvit eivät tarvitse niin paljon vettäkään, jonka suhteen eletään aina niukasti kesällä. Mitä vähemmällä typellä kukkapenkki tulee toimeen, sitä vähemmän on myös sadekesinä tukemista.

Sain mahtumaan samaan kuvaan monta punaista! Vasemmalta: matala reunakasvi on vuorineilikka Dianthus gratianopolitanus, jonka sain naapurista Suursalmelta, siitä keskelle liekkinä rehottava jaloangervoryhmä Astilbe x arendsii, joka on Elsan aikoinaan 1960-luvulla hankkima kanta, oikealla korkeat ovat punalatvaa Eupatorium cannabinum. Kuva on elokuun loppupuolelta. Astilben lisäys on kirvesmiehen hommaa keväällä, sillä on nimittäin kantomainen varrentyvi, josta kukkaversot nousevat. Sen voi muutaman vuoden välein palastella, ainakin silloin, kun kukinta näyttää ehtyvän ja rikkaruohoisuus alkaa vallata tätä kannonpäällistä.

Lyhytaikainen perenna on lyhimmillään kaksivuotinen, kuten sormustinkukka, Digitalis purpurea tai illakko, Hesperis matronalis. Ne kasvavat ensimmäisenä vuonna kylvöksestä lehtiruusukkeen, seuraavana vuonna siitä kasvaa kukkavarsi, ja syksyllä siemenet varisevat maahan emoyksilön lähelle. Jotta joka vuosi olisi kukkivia tällaisia, pitää ensimmäisenä vuonna istuttaa sekä taimia että siemeniä. Tuorein lyhytaikainen on meillä harmaakäenkukka Lychnis coronaria, sen hankin Katinalan taimistosta Hattulasta. Kestosuosikki on tietysti myös harjaneilikka Dianthus barbata, sekin aika lyhytikäinen, joskus yli 2 vuotta, jos on leuto talvi. Sitä lisätään siemenpussista.

Huonosti kasvava, vanhan paikalle istutettu omenapuu on saanut antaa tukea Virosta tuoduille kello- ja pensaskärhöille, niiden seurana tässä mm. harjaneilikoita. Vasemmalla pilkottaa Elsan perua oleva mooseksenpalavapensas Dictamnus albus, vaaleanpunaisin kukin, 1960-luvulta. Joitakin vuosia sitten ripottelin perennapenkkien pinnalle katteen oksahaketta estämään haihtumista ja rikkaruohottumista. Näiden hyötyjen lisäksi sokerimuurahaisille tuli paljon mukavia asuinpaikkoja!

Vanhimpia perennoja puutarhassani ovat syysleimut Phlox paniculata. Ne kuuluivat myös vanhempieni kasvivalikoimiin. Osa alakuvassa olevista on siis iältään jo yli viisikymppisiä. Niiden kasvupaikka tässä on maa-ainekseltaan aika karu, siinä ei ole lainkaan savea, ja multakerroskin on ohuehko. Pitäisi kai joskus kohentaa niiden kasvualuetta. Toisaalta istutin lipputangon kukkapenkkiin juuri syksyllä uusia punaisia. Sinne on tuotu enemmän savimultaa.

Tammen ja lehtikuusen takana on kriikunapensaikko, ne antavat varjoa keskipäivällä. Syysleimut kukkivat taka-alalla puiden edessä. Ihan edessä vasemmalla on Harvialan taimitarhalta tuotu kaunokuusama Lonicera x bella Zabel, jolla on punaiset kukat, mutta kun tämä kuva on elokuulta, on ehditty jo punaisiin marjoihin. Punaiset lehdet edessä alhaalla ovat pihakäenkaalin Oxalis fontana Rufa. Ihan alhaalla oikealla on yksi pää punaista palavaa rakkautta, jonka siemenet tulivat valtameren takaa sisareltani.

Kaikkein innokkain punakukkainen puutarhassa on ollut verikurjenpolvi Geranium sanguineum, hankin senkin Hattulasta. Se on muodostunut ihan valtiaaksi paikoin tuossa leimupenkissä. Siirsin sitä jopa täyttömaakuopan ja ison sadevesiojan, "Grand Canyonin" reunaan, jonne myös juurtui. Verikurjenpolvi kasvaa luonnonvaraisena lounaisrannikolla. Samaa sarjaa ovat alakuvan puna-ailakit Silene dioica, ne lisääntyvät hulvattomasti siemenistä. Tämä kasvi on kotiutunut 1940-luvun jälkeen lähes kaikkialle Suomeen. Alunperin se on pohjois-Pohjanmaan ja etelä-Lapin jokilaaksojen tulvaniittyjen kasvi, mutta kun timotein siementä alettiin tuottaa kauppoihin, mukana seurasi myös näitä kaunottaria. Pellonpientareilta kukkapenkkiin, se oli monen kohtalo. Moni arveli näitä esikkokasveihin kuuluviksi. Nämä yksilöt ovat kotoisin Savosta, kadunvierinurmikosta. Katu kulki siinä vanhojen heinäpeltojen läpi.

Kuvassa puna-ailakkia Silene dioica ja talonpoikaispionia Paeonia hybr., jota kasvoi äitini aikaan talon seinustan kukkapenkissä. Siirrettäessä emoyksilö rikkoutui useaksi mukulaksi, joten tässä pitkässä penkissä niitä on nyt useita.

Kirjoittaessani huomaan, että punaisia on vielä paljon enemmän, joten ehkä sitten toinen ja kolmaskin punakukkapostaus odottaa. Mutta nyt palataan taas ruusukuvaan. Jutun päättäköön suviruusu, kun sen vieressä on kuusi.

Suviruusu Rosa pimpinellifolia Poppius, juurivesoilla reippaasti leviävä pensasruusu, jonka alkuperä on Artjärveltä, toivottaa hyvää joulua lukijoille tässä Elsa-kuusen lähellä!