Tammikuu jo puolessa

Joulukaktus on parhaimmillaan. Tänään oli valoisampaa kuin aikoihin, kun pilviverho oheni.

 Vietän tämän viikon aikaa koiraseurueen kanssa, joiden mielestä ainoa kelvollinen asema on noin karvan etäisyys minusta. On hauskaa olla näin suosittu! Päivät kuluvat paijaillessa, ruokaa jakaessa ja ulkoilua harrastaessa, Tella yksin ja muut koirat Wilma ja Tiitu, pääosin kahdestaan talutusnaruissaan. Välillä aiheuttaa sydämentykytystä milloin jäniksen haju karhunvattupensaan lähellä, milloin löytynyt satunnainen papana polulla, milloin naapurin vapaana kulkevan Siru-koiran äkillinen visiitti. Pääosin kuitenkin löydetään omia tassunjälkiä, jotka nekin on tarkastettava, jäniksenjäljet ovat huomattavasti vähenneet arboretumissa.

Tella yritti toteuttaa polulta hyppämistapojaan, mutta uimiseksi meni. Koira upposi selkäänsä myöten hankeen, ja kymmenen metrin kahlailu oli aivan riittävästi.

 Lunta on nyt niin paksulti, että koirien on pakko tehdä tarpeensa polun laitaan, vaikka niiden mielestä normaalisti kuuluisi hypätä muutama loikka tieltä poispäin ennen asiointia. Tänään kuultiin myös naapurikoirien Sillan ja toisesta naapurista Nattan ilmoittavan reviireistään, jonne päin ei ole soveliasta tulla. Onneksi arboretumissa on tilaa. Tänä vuonna onkin ollut iso lumisade sekä ennen joulua, ennen uuttavuotta ja ennen loppiaista! Ja tämä eilinen nyt sitten nuutinpäiväksi. Alkuviikon +keli pudotti hankien korkeutta onneksi hieman, että taas mahtuu heittelemään.

Näethän, että olemme valmiina ulkoiluun! Mikään hetki ei ole näiden mielestä siihen huono, vaikka olisi juuri tultu pihalta! Wilma ei kyllä tykkää kuvaamisesta, vaan lähtee pian pöydän tai tuolin alle piiloon.

 Polut on tehty puutarhalle lumisateiden jäljiltä monen kertaan, on mitä kävellä, vaikka tosin eilen aamulla sain tehdä isomman urakan kuin koskaan aikaisemmin tänä talvena. Koiratkin jo sisällä pitkästyivät, kun viivyin niin kauan, mutta kyllähän ne hyvin lapion äänen kuulevat sisälle. Wilma päätti ryhtyä omatoimiseksi ja järsi sillä välin isä-Tatun huilukoteloa (1920-luvulta) ja naapurista tullutta joulutervehdystä kynttiläpakkausta, ja jälkiruoaksi vielä eilisiä talous- ja leivinpaperin jämiä paperiroskiksesta. Kun hänellä on lääkitys, se aiheuttaa suurta ruokahalua.

Näistä on tulossa tuikkulyhtyjä, pitää kuivatella muovien sisällä, ettei työ halkea liian nopean kuivumisen takia. Talot ovat alhaalta kokonaan auki, ja pannaan alustalle, jossa on tuikunmentävä kuppi.

Olen askarrellut tällä viikolla kotona savitöitä, kun en oikein pikku vieraiden takia voinut lähteä kansalaisopiston tunnille. Pahaksi onneksi savipaketeista useimmat olivat saaneet joulukuun alkupuolella osakseen pakkasta eteisvarastossani, joten siinä on kova muokkaaminen. Valitsin ensin työtavaksi kaulimisen, koska siinä noita pieniä ilmahuokosia tulee parhaiten litistettyä kasaan.

Kävyt pantuna ruukkuihin pintaosiin, päälle sitten hieman multaa ja muovipussi tai kelmu päälle odottamaan itämistä. Tavallisesti teen tämän helmikuun alussa, joten tammikuu on kokeilua. Jos sitten muistaisi lisäyksetkin aikanaan!

Alkuviikosta muistin etsiä viime syksyiset mustanmerenruusujen ruukut, ja kumosin mullat pöydälle, jotta saisin esiin kävyt. Nehän ovat kyllä ihan pinnassa. Olin tehnyt elokuun alussa kokeilun, jossa taitoin vesijuurrutukseen muutamia kasvin latvoja, ja hyvin ne juurtuivatkin. Hellekesän tohinassa vain unohtui istuttaa niitä heti, tein sen vasta juuri elokuun lopussa. Nyt huomasin, että siinä ruukussa ei ollut yhtään käpyä. Kun aiemmissa kokeiluissa oli heinäkuussa tehdyistä pistokkaista niitä tullut aivan mahtavan paljon, niin pettymys oli tietysti mielessä. Ensi kesänä pitää muistaa toimia jo heinäkuussa!