Vuosi 2011 alussa

Joulukaktus on vähän myöhässä, kun se alkaa kukkia vasta nyt, kuva on tältä aamulta. Kaktuksen lehtien lomasta näkyy Ludisia-orkidean pitkä kukinto, alimmat, ensi auenneet kukatkaan eivät ole kuihtuneet, vaikka kukintaa on kestänyt jo kohta kaksi kuukautta. Viimeinen nuppu ylhäällä aukeaa kai tänään.

 Uusi vuosi otettiin vastaan, kuten niin monet aiemmatkin, melkoisessa pakkasessa. Lisäksi oli satanut taas edeltävinä päivinä lähes parikymmentä senttiä höytylunta, niin että uuden vuoden siivoilu vaihtui lumitöihin pihalla. Sepä sopii, kun suklaiden syönti on jouluna toistuvaa, ja entisiin vaatteisiin pitäisi mahtua. Kinokset ovat mahtavammat kuin viime vuonna näihin aikoihin. Ja lisää tulee parin päivän päästä. Jokohan sitten pakkasjakso päättyy? Ainakin on ennustettu niin. Sitä on jo kestetty yli 50 päivää yhteen menoon.

Nyt kun tiukkojakin pakkasilmoja on lähimuistissa, ei nykyinen -10 astetta tunnu miltään. Sellaista kuitenkin on ollut, jos lauhemmaksi on mennyt niin korkeintaan -8 asteeseen. Tilastotieteilijät ovat selvitelleet lehdissä, miten kylmää oikein olikaan joulukuussa: Huolimatta superkuumasta kesästä koko vuoden keskiarvo jää niin matalaksi, täytyy mennä vuoteen 1987, että löytyy voittaja. Myös talvikausi 1965-66 on ollut kylmä, joskaan siitä minulla ei ole mielikuvaa, muistan vain yleisesti, että 60-luvun lopun talvia leimasi pitkä kylmä kausi, jolloin ei tarjennut hiihtää, ja sitten hiihtolomasta alkoivat loskakelit, eikä voinut hiihtää. Biologian opintoni olivat loppusuoralla, sisätöitä riitti niin, ettei ulos olisi oikein ehtinytkään. Asuttiin Tikkurilassa ja Vuosaaressa tuolloin. Vanhin tytär oli esikouluiässä.

Leo tuli katsomaan, olisiko pöydällä jotakin pureskeltavaa. Silmälasit olivat siinä ensisijaisena kohteena. Leo on ocicat-rotua, kuten muutkin perheen kissat, niille on ominaista pilkullinen turkki, jota lisäksi on koristeltu vauhtiviivoin. Leo on hopeasuklaatäplikäs.

Uutta vuotta vietettiin tontillani kehräillen, sillä toisen tyttären perhe tuli kyläilemään ja kaikki kisulit, Ansa, Nasu ja Leo tulivat mukaan. Aikamoista on matkustus kissojen kanssa, kun isot kuljetuskopat ja vessat pitää saada autoon mahtumaan. Kisulit voivat oikein hyvin matkalla, mutta kuulemma ovat tarkkoja vauhdista. Kahdeksankympin ajelu on mieleen, mutta jos hiemankin kaasujalka alkaa painaa, niin kyllä tulee neuvoja kovaan ääneen pikku matkalaisilta.

Tyttökissojen ehdoton lempipaikka päivätorkkujen kohteeksi oli vanha musta nahkatuoli, siihen olisi mahtunut kyllä Leokin. Jotta tuoli olisi vielä mukavampi, otettiin tyynyiksi kaikki lattialle jätetyt villasukat.

Kissojen iloa oli ravata portaita yläkertaan ja löytää sieltä mukava nukkumapaikka perheen yhteisessä vuoteessa! Se oli niin mieleen, ettei öisin edes käyty katsomassa, miten mummi keskikerroksessa makoilee. Lisäksi eräästä huoneesta löytyi salaatiksi kelpaavia rönsyliljoja, joiden parissa viihdyttiin pitkään!

Pöydän kulmalle mahtui vain kaksi, Ansa ja Nasu ovat niin saman näköisiä, että pitää vain arvata, kumpi on vasemmalla. Kissat seurasivat ikkunoista näkyviä lintuja ahkerasti, varsinkin vierashuoneen pöytä oli suosittu, koska siitä näki lintulautaliikenteen. Uuden vuoden kunniaksi tulivat nimittäin punatulkut syömään. Leon mielestä begoniakin kelpasi salaatiksi.

 Lauantaina eli uudenvuodenpäivänä lämmitettiin sauna kylpykuntoon, ja silloin kissat pääsivät tutustumaan myös pohjakerroksen nurkkiin. Olin ottanut opikseni aiemmasta Hilman ja Lyylin (Emmin kissaneidit) vierailusta ja korjannut pois tuhka-astian, joten sitä ei käyty pöllyttämässä. Sen sijaan tutkittiin jokainen klapi, koska niiden hajut olivat erilaiset kuin kotona. Alakerran ikkunalle viedyt pelargonit eivät juuri kiinnostaneet, niissähän lehdet ovat pääosin ruskeita ja rapisevia.

Leon päivätorkut menivät aina saman kaavan mukaan: Kissa etsi ensin, mihin olikaan pantu hänen makuupussinsa, ja sitten sinne peppu! Leon hunajanväriset silmät tuovat mieleen takavuosieni dekkariasuosikin, Maria Langin, jonka kirjoissa esiintyi samanväriset silmät omistava hovilaulajatar Camilla.

 Myös saunaa lämmitettiin yhteisvoimin. Täällä ei tosin menty lauteille kylvyn aikana, niinkuin kotona tehdään, vaan jäätiin makoilemaan alakerran lämpimille betonirappusille, jotka ottavat itseensä lämpöä saunan uuneja lämmitettäessä. Lisäksi rappujen sivuista löytyi sananmukaisesti catwalk eli kapea, kissankäveltävä betonireunus, jonne kaikki kolme menivät peräkkäin innoissaan, mutta pois pääsy olikin hankala, kun ei juuri mahtunut kääntymään. Siinä sitten neuvoteltiin, ja lopulta peruutus onnistui. Asiaa ei kuitenkaan jätetty silleen, vaan harjoiteltiin uudelleen!

Tässä kuvassa näyttäisi Ansa olevan etualalla, se on jossain valaistuksessa hieman ruskehtavampi kuin Nasu. Ruokatapoihin kissamaailmassa kuuluu, että ruokapala nostetaan kupista luistamattomalle alustalle, kuten matolle ja siinä purraan.

Ruokailuhetkiä oli kissoilla päivässä kaksi, sekä aamulla että illalla. Silloin jaettiin paloiteltua porsaansydäntä, joka saattoi koko häntäniekka-katraan hiljaisena nakertamaan, kunnes kupit ovat tyhjät. Mutta edeltävä hetki oli tosi vilkas, kissat kimpoilivat pöydän ja lattian väliä, yhtenään äännellen, että olis nyt sopivaa, että panisit tuulemaan! Yötä vasten pantiin vielä kuppeihin kissanmuroja, jotka kävivät varsinkin Nasulle hyvin kaupaksi.

Lähtökahvien hetki, Ansa ja Leo näkyvillä, Nasu tuolilla, jotta äiti-kontakti säilyisi paremmin. Leon takana näkyy kukkiva orkidea, Ludisia, jonka lehdet osoittautuivat myös kovin mieleisiksi välipaloiksi.

Suunnitteilla on kohta tehdä rönsylilja-pistokkaita, jotta kullekin kissalle tulisi oma salaattipöytä. Nythän on kohta muutenkin aika alkaa ajatella kevättä. Kukkien multaa voi vaihtaa, kun ei vielä ole kasvukausi, ja kohta voi alkaa taas kasvattaa mustamerenruusun uusia varsia. Viimekesäinen ruukku on kuivillaan yläkerrassa.