Hetki ennen talven tuloa?

Pimeän seuratessa toistaan on tosi mukava, kun nyt on ulkovalot autotallissakin, niiden avulla pihalla kulku Wilman kanssa tulee varmemmaksi. On minulla kyllä pistorasiasta ladattava taskulamppukin, mutta se osaa sammua aivan varottamatta, toisin kuin patterilaitteet, joilla valo himmenee vähitellen patterien voiman hiipuessa.  Onneksi on ollut täysikuun aika, tänä aamunakin ihan kunnon kokoinen sirppi vielä jäljellä yötä valaisemassa. Kummasti tuo vaaleaksi maalaamani autotallin ovikin auttaa!

Räystästipusta vettä keräävästä muovirasiasta ei saanut juotua tänä aamuna mitään, joten sisälle tultiinkin aika pian.

Tänä aamuna on kyllä kunnon pikkupakkanen, mittarissa n. -7 astetta. Mutta eilisaamulla ilahduttanut maan valkoinen väri olikin enää muisto, se suli päivän tihkusateilla pois. Wilman aamulenkki muodostui osin isosta kysymysmerkistä, kun se hämmästeli juomakupin jäätynyttä vettä. Odotettavissa on kuitenkin lisää valkoista, ehkä jo maanantaina. Lumisateet tuovat kuitenkin mukanaan lämmintä ilmaa, joten tämän päivän kaltaista päiväpakkasta ei ole näköpiirissä. Katselin kuvia viime vuodelta, silloin oli lunta maassa runsas kuukausi aiemmin kuin tänä vuonna (19/11).

Kuva on viime vuodelta, ensi lumen kuvauspäivä 15 10 2010. Tämänvuotisia en eilen ehtinyt kuvaamaan, kun menivät niin nopsaan pois.

Autonrenkaat on vaihdettu talvisiksi jo toista viikkoa sitten, joten ylihuomiseksi kaavailtu Turengin reisu sujuu sen puolesta. Varovainen pitää kuitenkin olla, sillä ehkä kaikilla ei ole sopivia varustuksia vielä. Toivottavasti saan tehdä matkan ilman yllätyksiä, toisin kuin eilen uutisoitu saksalaistien autoilijakunta, joille tuli kohtaloksi 52 auton ketjukolari. Oma pahin peltivaurioni tuli noin parikymmentä vuotta sitten, kun ajelin joulukuun lopulla loskakelissä Iitistä Hämeeseen, ja vastaantulevien jonosta tempautui autoilija jonoa johtavan rekan ohitusaikeisiin juuri aivan liian lähellä minua. Säikähdin, ja jarrun polkemisliikkeeni oli liian luja, vaikkei vauhtia niin paljon ollutkaan. Auton takapää lähti vetämään vastaantulijoita päin. Loppujen lopuksi kävi niin, että en saanut autoa hallintaan, vaan se pyörähti vastaantulijoiden lomitse bussipysäkin kohdalla kaiteeseen, nokka paluusuuntaan, ja tekipä siinä koko oikean kyljen rusinaiseksi. Romurallia, kävi mielessä! Onneksi vastaantulevan jonon muut autot pitivät hyvät etäisyydet toisiinsa, ja pysäkin olemassaolo auttoi jonoa menemään omaa kaistaa. Minun silloinen punainen Toyotani pystyi peltilommoista huolimatta linkuttamaan kotiin viimeiset 55 kilometriä. Vaihtoonhan se vakuutusyhtiön mukaan meni, ja likosivat tiellä virkavaltaa odotellessa myös melko uudet tummanpunaiset talvikenkäni, ei niitäkään enää senjälkeen.  

Rinnepolku haravoinnin ja murskeen levityksen jälkeen on ihanan turvallinen!

Pihan haravoinnin viimeiset projektit olivat puolenviikon maissa, sillä rinnepolku pitää vaahteran takia puhdistaa hyvin, kun se on muuten liukas, ja myös hevoskastanjan lehtiä oli kiitettävästi alatiellä. Tienpinnassa oleva maatuva lehti tarttuu Wilman tassukarvoihin ja kulkeutuu sisälle, myös omien crocsien pohjat tallentavat niitä kätevästi. Hevoskastanjan alusia puhdistaessa löytyi alas pudonneita hedelmiä, josta seurasi, että niille piti myös tehdä piilotuspaikka taimimaalle, pääsivät aivan maksaruohojen viereen. Osa varmasti meni kompostille. Mutta jos hyvin käy, on meillä ensi keväänä saatavilla hevoskastanjan taimia.

Montun korjauskohtaa. Tällä kohdin on myös rumpu tien ali entisen sadevesiojan jatkeena, ja se näyttää myös painuneen isojen autojen liikennöidessä, mutta onneksi ei tarvitse korjata,kun vedet johdetaan ylämäellä pois tästä tienvarsiojasta.

Päädyin tällä viikolla myös murskesäkkien sisällön levittelyyn, no, vain kolmen säkin, joten rappuprojektin materiaalit ovat jäljellä. Naapureitteni kanssa yhteinen ajotie on perin kuopille kulunut siltä kohtaa, missä mäeltä tulevan vauhtia on jarrutuksella hiljennettävä, joten ensin rautaharavan heilutusta kuoppien ympäristössä ja sitten siihen kaksi murskesäkkiä pulkalla kiskoen. Sain sen jollain lailla tasaiseksi, mutta kun ei ole jyrää, millä tiivistää, niin kauankohan mahtaa tasapinta säilyä? Yksi murskesäkki levittäytyi rakennusteni väliselle rinnepolulle, jota olin haravoinut parina edellispäivänä, ja tuntuipa tänä aamuna hämärissä tosi mukavalta kulkea, kun ei yhtään ollut liukasta.

Viimeiseen saaliin kudoin hieman enemmän vihreitä lankoja.

Saaliloimi on sitten valmistunut kokonaan, tein keskiviikkona jo yläkerran siivouksetkin kutomisten jälkeen. Mutta laitoin jo seuraavana päivänä mustan mattoloimen tukille odottamaan. Matonteko vaatii enemmän energiaa kutoessa, joten se sopii viileämpäänkin huoneeseen. Jos on sateisia aikoja, kutoma-askartelu tuo vaihtelua. Nyt sitä ei kyllä ole tarpeen, sillä valmistelen viikon puolivälissä odotettavia vieraita varten, ja lähisuku on tulossa ensi viikonlopulla.

Muutama vuosi sitten saatu joululahja, naapurin lapsien askartelun tulos sammalnalle, on jatkanut elämäänsä puutarhassani kaadetun omenapuun kannolla. Sateisten kesien myötä sen sammal on alkanut kasvaa uutta turkkia!