Pakkasen aikaa

Täytyy vielä tunnelmoida kuvilla, kun lumi tänäänkin oli niin kaunista selkeän päivän runsaassa valossa. Talon seinustalla kasvanut timanttituija olikin kasvattanut useampia alhaalta lähteviä pystyhaaroja, jotka näyttivät ennen lumisateita yhtenäiseltä latvukselta, mutta lumen painaessa haarat ovat taipuneet. Ehkä pitää keväällä viritellä jonkinlaisia haltijalankoja?

Vaikka kuvat on otettu suurin piirtein samaan kellon aikaan kuin edellisenkin blogin, valoa suorastaan tulvehti vielä maisemassa. Autotallin katolta näkyy, että lunta on satanut noin 35 cm:n peitoksi asti. Kevät on tulossa, vaikka pakkaskaudelle ei kuulemma ole nähtävissä loppua. Ensi viikolla tahti sen kun paranee, mennään -20 asteen kylmemmälle puolelle. Talvinen korkeapaine voi olla viikkoja, jopa pari kuukautta yhteen menoon.

Tontilla on etupäässä jäniksen jälkiä, jopa aivan etupihallakin, niillä näyttää olevan  aika siirtyä puutarhakasvien kimppuun. Runsas vuosi sitten, joulukuussa 2010 kaadetun omenapuun kannosta versonut vesaikko, kuvassa vasemmalla, on kaluttu jokaista kortta myöten, ja punalehtiruusun kiulukoita jälkiruoaksi! Sehän on selvää, että talviopenkki Elsa-kuusen juurella on tutkittu jo aikaa sitten! Jäniksen papanat kelpaavat ruoaksi paitsi toisille jäniksille myös koirille, tulee mieleen Wilman talviharrastukset.

Linnut saivat erilaista ruokaa kuin mihin ovat tottuneet, vein niille nimittäin kaksi turbaanikurpitsaa, joissa oli hiirten aloittamia ruokailureikiä. Lisäksi saivat auringonkukan siemeniä suoraan maahan, joka on selvästi mukavampi syömäpaikkana kuin tuo ruokintalauta. Talipallot keinun kaareen naruissaan kiepautettuina täydensivät tarjoilun.
Olin pakkaskauden alkaessa, pari viikkoa sitten kuljettanut kurpitsat ulko-oven viereisestä kylmävarastosta pohjakerroksen Non-food-osastoon, kun arvelin, ettei sinne pakkanen mene. Hiiriähän talossa ei oltu todettu vuosiin. Tarkoitus kurpitsoiden suhteen oli alkaa hyödyntää niitä pikapuoleen, mutta jäin toiseksi. Hiiri tai hiiret olivat oitis alkaneet jyystää kivikovaa kuorta ja todenneet sen helpoksi vastukseksi, sillä toisessa kurpitsassa oli jo pohjaan asti ulottuvia muutaman sentin onkaloita parikin, toisessa vain yksi. Nyt on hiirten kyllä helppo jatkaa myös pihalla, kun ei tarvitse kävellä lumessa! Sisällä taas odottaa rusina....

Alakuvassa talvinen näkymä postilaatikoilta, joihin, kiitos sähköisen viestinnän kehittymisen, ei tällä kertaa ole tullut juuri minkäänlaisia vaalimainoksia. Säästyy luonnonvaroja. Netissä säkenet, kehut ja pilkat lentävät. Ehdokkaat itse ovat erittäin maltillisia, mutta samaa ei voi sanoa kannattajista verkossa! Ihan niin kuin katsottaisiin huvipuistoissa käytetyillä vääristävillä laseilla sen ominaisuuksia, jota itse ei suosita. Ei käy kateeksi ehdokkaiden asema.