Maalaisromantiikkaa...

Eletään keskikesän aikaa, ja tähän mennessä kesälämpimät ovat suorastaan ylittäneet odotukset, kun jo noin 2,5 kk on ollut kesäsäitä. Eipä siis ihme, että kaikki kasvaa ja joutuin! Ruohonleikkuuta piisaa nyt joka viikolle, ja kukkapenkit pullistelevat kitkemistarpeitaan vuohenputkijuurakoiden tuottaessa aina vaan uutta naattia. Talouspaperirulla poikineen on kulunut hien pyyhkimisiin työn aikana, kun lämpöä on runsaasti.

Melkein kaikki kukat ovat jo ehtineet alkaa kukintansa, paras aika on ensimmäisen kuvan harjaneilikoilla, joiden talvehtiminen ja siementäminen ovat olleet suotuisassa tuulessa. Perheniemestä viime vuonna saatu punainen väriminttu on myös kotiutunut, ensimmäinen kukka on muita korkeampi yläpihan penkissä.

Talon alanurkan tienoissa oleva vanhempieni aikuinen talouskomposti on nyt tällainen lännestä päin. Sillä on ryhtinä muutama kartiotuija ja oikean laidan heisiangervo, välissä harmaamalvikkeja ja alinna vuorenkilpiä.

Perennojen varret kasvavat kokoa, ukonhatut ja harmaamalvikit jo metrisiä, ja isolla sateella tulee taipumista tai suorastaan polvistumista maahan. Malvikki jo kukkiikin. Tänä vuonna olen investoinut kukan tukiin, sillä monet lajit tarvitsevat metrin korkuisia kaaria eivätkä oikein suostu keppitukiin..

Mustikatkin ovat jo kypsähköjä, keskiviikkoinen sade varmaan nyt kasvattaa niiden kokoa, niin että piirakan tekoon on asiaa. Omallakin tontilla Grand Canyonin syrjässä kasvaa perinteisesti mustikkaa noin neliömetrin alalla maakiven vieressä. Mansikanmyyjä Kausalan S-marketin kulmalla myi tänään enää vattua ja kirsikkaa herneiden lisäksi, nyt siis taitaa sekin sesonki jo lähetä loppuaan.

Tänä vuonna lähes kaikki kesäkukat kasvavat ruukuissa, kuten etupihan, alatien ja alapihan kulmilta voi huomata. Tämä siksi, että kasteleminen veisi vähemmän vettä, maaperähän meillä muuten on hiekkaa, joka nielee nopeasti kaiken, mitä kaadetaan. Olenkin päässyt selvästi helpommalla vedenkannossa!

Jotta syys- ja kevättyöt ruukku- ja multasäkkihommissa sujuisivat myös vaivattomammin, päädyin tilaamaan Agrimarketin kuvastoista pienemmän kokoluokan nokkakärryt, joilla saa siirrettyä taakkoja noin 90 kg:n asti. No niin isoa en kuitenkaan siirrä, jo yhdeksänkiloinenkin on tarpeeksi! Ne ovat hyvät, kun alla on isohkot pyörät. Sain tuotteen torstaina, mutta niinhän siinä kävi, ettei niitä vieläkään ole, vaan vasta ensi torstaina.

Nimittäin kyläyhdistyksen hentoiset naisvoimat ilahtuivat torstai-illan teatterikahvitalkoissa kovin nähdessään kyytimisvälineen autoni takapaksissa museonmäellä. Neuvottelujen tuloksena ne siirtyivätkin kyläyhdistyksen omaisuudeksi limsakorien ja muun tavaran roudaamiseen kioskiltamme myyntitiskeille. Museon alue on pehmeää rantahiekkaa, ja isopyöräinen kevyt väline on omiaan tuohon kymmenien metrien matkan kuskailuun ennen ja jälkeen kahvittelujen.

Aiemmin alkukesällä olin myös tehnyt löytöjä Agrimarketin kätköistä kyläyhdistykselle, jonka roskisastiat olivat uusimisen tarpeessa, kun meillä oli tähän tarkoitukseen vain kaatopaikkaroinan luokkaa olevia muovisaavien hylkyjä. Nyt on siistit metalliset lankakorit saavin muotoa, ja niihin mahtuu pienikokoisin jätesäkki sisuksiin.

Tella saapui kolmeksi viikoksi lomailemaan, ja aivan kuin olisi hyvinkin ymmärtänyt kesän merkityksen, meni emäntänsä perässä Lammaskallion rannassa ihan viiden sentin syvyiseen veteen! Tämä koira ei ole koskaan uinut, ja muuten sen mielestä järvi on vain tavallista isompi juoma-astia, kun siellä käydään. Ensi viikolla odotetaan lisää nuorempaa sukupolvea kyläilemään.