Kahvitus-taksvärkki puolessa välissä...

Eivät tienneet kirkonkylän kyläyhdistyksen jäsenet kauan aikaa sitten talkoisiin mennessään, miten suuresti se tapahtuma muuttaisi heidän kesärytmiään. Siitä on jo yli neljännesvuosisata, kun päätettiin rakentaa Makasiininmäelle, sen Urajärvelle viettävälle ylärinteelle kesäteatterikatsomo, ja teatterilaisten työpiste eli näyttämö rakennettiin paikalla olleelle tasamaalle, nimittäin vanhalle rantaan vievälle tiepohjalle. Mäen ylimmälle tasolle tuli lipunmyyntikioski.  Makasiinikin oli muutettu museoksi jo aikaa sitten. Siitä pitäen kyläyhdistys keitti kahvit ja taikoi tarjottavat vuosikausia yksinään. Viimeisinä kolmena vuonna on sentään saatu yhteistyökumppanikin urakkaa jakamaan.
Ylähautausmaan parkkipaikka on tupaten täynnä autoja teatteri-iltoina. Sinne nouseva Kappelintie on vain perin kapoinen sivuutteluun ja näkyvyys aivan olematon Ruuskasen pitotalon nurkalla. Mutta sinne vain tulla jyrräävät myös tilauslinja-autoilla muualta tulevat katsojat. Parkkipaikka oli ennen kolmen sorakuopan kohta, kuoppia muotoiltiin kappelin rakentamisen aikaan 1958. Monessa kohdin kuoppien reunat vielä ovat näkyvissä. Yhden sorakuopan sijalle tuli museolle siirretty iso riihirakennus, aivan makasiinirakennuksen tuntumaan.

Tämä metsikkö parkkipaikan ja museon välillä on täyttömaalla, ja sillä on ollut aikaa muuttua metsämaaksi  runsaat puoli vuosisataa. Varpuja ei vielä ole, mutta kangas- ja metsämaitikat ovat vallanneet alueen. Puustoa on jo päästy hieman harventamaankin.

Paljon on tuo paikka sen jälkeen nähnyt, muun muassa valtaisa rajuilma, johon liittyi trombi tai syöksyvirtaus, tuli kerran 1990-luvun lopulla esityksen aikaan nousten Urajärveltä ja kaatoi parissa minuutissa suuret määrät isoja puita rannasta ja kylältä. Niitä meni aivan siitä katsomon syrjistäkin, ihme ettei kellekään sattunut mitään. Laskeskelin, että puita oli nurin ainakin viitisen sataa, mutta vasta myöhemmin näin, että Lyöttiläntien varressakin oli syntynyt selvää jälkeä pitkät kaistaleet. Melkein joka tontilta kylällä pirstoutui puita.

Vasta parin viikon päästä koittaa tavallinen kesä askareineen, sillä kesäteatterin kahvittajavuoro vaihtuu ensi viikosta. Taideseura on tehnyt alkupuolen teatteriesityksistä (tukkilaisromantiikkaa tihkuva "Me tulemme taas") ja huomenna on niistä laitimmainen. Kirkonkylän-Radansuun kyläyhdistys tulee puolestaan nyt remmiin. Esityksiä on neljä viikossa. Viimeinen teatteriesitys on heinäkuun puolivälin jälkeen eli 19. 07. Sitten saadaan siirtää kyläyhdistyksen omaisuus takaisin kyläntuvalle säilöön. Minulla on työvuoroja molemmissa puoliskoissa, kun kuulun molempiin yhdistyksiin.

Kahvittelu sitoo talkoolaisia 7-10 henkeä kerrallaan, ja siihen menee kerrallaan noin runsas neljä tuntia. Kahvit keitetään kesäkahvilan talon länsisiivessä, kyläntuvan keittiössä, ja se alkaa viimeistään kaksi tuntia ennen esitystä. Kahvi- ja teevesitermarit ovat valmiina noin tuntia ennen esitystä, ja teatterillehan ne sitten kyyditään. Sillä aikaa kokoontuu teatteripaikalle muita työmyyriä, jotka roudaavat tarvittavat kamppeet alakioskin ja autojen uumenista. Myyntipöydät ja grilli kunnostetaan ja katetaan valmiiksi kahvin ja virvokkeiden myyntiä varten. Moni teatterin asiakas onkin kaavaillut juovansa kahvit jo ennen esitystä, niinpä ostajia alkaa olla pian, kun kahvitermarit nousevat auton takakontista.

Paksussa puvussa tulee kuuma, joten välillä on jäniksen tankattava! Tämä ja seuraava kuva ovat kesän 2011 antia.

Varsinkin lämpiminä iltoina menee kaupaksi myös jäätelöä, jota joku talkoolainen kulkee myymässä alueella ennen esitystä. Taideseuralaisilla on tähän hommaan pestattu Jäätelö-Jänis (Vilma, jolla on keltainen jäniksen roolipuku päällään), joka herättää ansaittua ihailua nuorempien katsojien joukossa. Joku toinen myy teatterin sisäänkäynnin suulla ennakkolippuja kahvia ja pullaa tai makkaraa varten, sillä lippuja käyttäen annoksen saaminen väliajalla nopeutuu merkittävästi, kun rahastelut jäävät pois.

Esityksen aikana pitää kahvilaväen tietysti jo olla hiljaa, vain makkaraingrillaajat puuhaavat museorakennuksen takana, sieltä eivät äänet kuulu. Vähän ennen väliaikaa sipsuttavat hakemassa antimensa näyttelijöiden ja järjestysväen edustajat. Hiljainen olo keskeytyy väliaikaan, jolloin koko yleisö vyöryy hakemaan virvokkeitaan ja välipalojaan, se on ohi 15-20 minuutissa. Siinä ajassa jaetaan kullekin sopiva annos kahvia, teetä, mehua tai limsaa, ja asiakkaat myös ehtivät saamansa myös nauttia! Mikäli katsojia on yli kahdensadan, väliaikaa pidennetään hieman, vaikka jakopisteitä onkin silloin useampia kuin kaksi.

Kun ollaan museon nurkissa, monet kahvinjuojat etsiytyvät ison katoksen alle penkeille tai pöytien viereen seisomaan, ja varsinkin kosteilla ilmoilla ollaan siellä aivan rinta rinnan. Katoksen alla (korkealla katon rajassa) on muualta Iitistä rahdattu iso ratas, hevoskierto, jolla ennen vanhaan saatiin puimakoneelle vauhtia, kun heppa kulki ympyrää. Siellä on myös polttomoottorilla toimiva Vikströmmi, kone, joka myöhemmin korvasi hevosen.

Katsojien häivyttyä istumaan superlontyynyilleen katsomoon kahvittajat korjailevat pois kaiken mahdollisimman hissuksiin. Grillikin ehtii jäähtyä sen verran, että sekin voidaan panna sisätiloihin. Tiskattavat astiat ja kylmässä säilytettävät tuotteet omissa kuljetuslaatikoissaan ja kylmäkallein varustettuina siirtyvät autojen takakontteihin kyläntuvalle, jossa tulee sitten työrupeaman loppuselvittelyt. Ryhmän johtaja selvittelee varastotilanteen, jotta tiedetään, mitä pitää olla seuraavalla kerralla lisää ja kuinka paljon.

Meni vuosia, että katsojat saivat miettiä, mitä tehdä, jos tuntui väliajalla olevan vessan tarvetta. Museon tontilla on pikkuruinen puusee-käymälä, mutta se ei sovi niin ison väen palvelemiseen. Miehenpuoliset varmaan etsivät metsiköstä katvepaikkaa... Lähin mahdollinen on ylähautausmaan länsipuolella oleva seurakunnan huoltorakennus, jota sai käyttää. Sinne jos lähdit, niin väliaika siihen hupenikin! Ihan viimeisinä vuosina on teatteriyhdistys on toiminut niin, että museoalueen laitaan ilmestynyt kaksi sinistä Bajamaja-huussia, pojille ja tytöille omansa, ne tuodaan tänne Kotkasta. Mutta käsienpesujutut melkein saa olla omasta takaa mukana.
Nyt kun vielä saataisiin katsomo ja näyttämökin katetuksi. Katsojat toki voivat istuksia sadetakeissaan ja varjojensa alla, mutta näyttelijät kirmaavat avotaivaan alla, satoi tai paistoi. Ne naapurikuntien kesäteatterit, joissa on katettu katsomo, saavat suurempia katsojalukuja.