keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Halloween ovella

Sen nimittäin huomasi huonompimuistinenkin, koska Kausalassa oli pantu tieliikennemerkkiin pahvinen aaveen muotokuva. Puhuttiin Raijan kanssa asiasta taannoin, kun siellä heillä tämä juhla on aina lokakuun viimeisenä päivänä, oli se sitten mikä viikonpäivä tahansa. Luulenpa, ettei meidän kylällä liiemmälti liiku kummituksia ja kalmoja karkkeja kysymässä, onhan meillä omat virpojat, jotka tekevät samanlaisia vierailuja keväällä.

Vaihdoin miljoonakellot viimein kanerva-amppeleihin, johan ne seinustan juurella olivat jo kyllästyneet odottamiseen...
Ilmat ovat olleet lauhat ja varsinkin yöaikaan sateisia. Päivällä on sitten jopa pilkistänyt aurinkokin. Mitään suurempaa tuulisuutta ei Länsi-Eurooppaa kurittanut ja meillä Simoksi ristitty myrsky meidän kylällä saanut aikaan. Pikku puuskia korkeintaan.
Toki tänä iltana oli tähtikirkas taivas, kun palailin keramiikkakerhosta. Otava oli pohjoisella taivaanrannalla, mutta tarkemmin katsoen taivas oli kyllä raitainen pilvijuovista johtuen, joten kaipa taas sataa kohta. Useimmat postauksen kuvat on otettu tänään iltapäivällä.

Lauhat ilmat, jopa yli kymmenen astetta alkuviikolla, ovat tehneet ulkoilmassa hommailut mukaviksi. Olen saanut siivotuksi lukuisia kukkapenkkejäni aika pitkälle. Intaannuin jopa kunnostamaan autotallinkin siihen malliin, että toista kuukautta länsiseinustalla kuivuneet (?) puulaatat tulivat sisälle, samoin vesisaavien virka katsottiin tältä sesongilta loppuneeksi. Ehdin tänään jo pystyttää aurauskepit ja lintulaudankin.
Jos ulkoilusäät ovat mukavia ensi viikollakin, kuten näyttää, voisi kurittaa oksasaksilla liian innokkaasti riehuvaa kriikunapusikkoa ja koripajua. Ja sirppityötä olisi vielä ylämäelläkin.

Lintulaudan ruokapussia ei sitten ollutkaan, joten ruokintalauta pysyy tyhjänä huomiseen asti. Sensijaan talipalloista on ollut hupia jo toista viikkoa, sinitiaiset pääasiassa baarissa.

Sisätiloissa on pesty sauna ja yläkerrassa mattoverstas pantu laatikoihin ja varaston puolelle. Lattialle tuli ahkeroinnin tuloksena viisi mattoa, kaksi niistä eteisessä ja loput tässä tuvassa. Kylmänä aikana matot eristävät mukavasti jalkapohjan lattialaudasta. Kun imuroin koko yläkerran, tulin tarkistaneeksi kaikki sängynaluset siellä ja kas kummaa, kun löytyi pari-kolme kassillista lisää matonkuteita, joita en ollut muistanutkaan. No keväällä on taas mukavaa!
Tein viikonvaihteessa saaliloimen odottamaan, jos sitä ehtisi vielä ennen joulua työstää. Loimen mitta on tarkoitettu neljälle saalille. Siitä on tulossa kudosta, jossa ruskea lanka tekee pohjapinnan ja nuo toiset, punainen ja valkoinen antavat pinnalle muutaman leveän raidan, jossa lanka ikäänkuin tekee pieniä tähtiä. Ruskea lanka tuli tuttavalta, valkoinen löytyi lankavarastoistani, punainen on tätä varten hankittu.
Puutarha näyttää tosi autiolta, kun metrinen koristekasvusto on listitty kompostille. Maa-artisokat taitavat jäädä viettämään talvensa multaan, kun ei kukaan ole kysellyt niitä...

Meidän suvun nuorimmainen tulee lähiaikoina vuoden ikäiseksi, joten tietää juhlareisua jonakin päivänä. Kiva on ajella, vaikka onkin vaihdettu jo nastarenkaat alle, kun oli se lokakuun puolivälin kylmempi kausi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti