Ai ai, 13. ja perjantai...

Kesä on ehtinyt jo pitkälle. Papulanruusu kukkii, ja kohta avautuvat myös mongolianvaahteran tuhannet kukat parkkipaikan tienoossa. Kasvillisuus esittää parhaintaan.

Eilen olin ensimmäisessä musiikkiviikon kirkkokonsertissa, jossa kuultiin soolo- ja trio-esityksiä. Väkeä oli entiseen tapaan kirkon täydeltä, nähtiin monia tuttuja! Olin tällä kertaa permannolla eikä parvella, ja vieressäni istui juhlien päävetäjän Laura Mikkolan äiti, jonka äiti puolestaan oli Yrjö Siukosen tytär eli Ilta Siukosen sisar. Oli hauska tutustua!

Jopa eduskunnan puhemies Eero Heinäluomakin oli, en muista ennen nähneeni täällä. Hän on päätä pidempi kuin keskivertoyleisö, joten näkyi helposti istuessaankin. Meillä yleisö on kovin kiitollista kuulemaansa ja antaa raikuvat aplodit, jopa tömistysten kera! Kelpaa siellä nyt ääntä tuottaa, kun alttarin takana olevat lasimosaiikkityöt on juuri restauroitu, luulisi ainakin, ettei ole pelättävissä hetkeen lyijykehysten irtoilemisia.

Kaija Saariaho on Suomen tunnetuin nykysäveltäjä, hänen teoksensa Serenatas oli ohjelmassa eilen, lisää on luvassa tänä iltana. Hänen haastattelunsa Kesäkahvilan tiloissa olivat eilen ja toisen kerran tänään ennen konserttia. Einojuhani Rautavaaran Cantus arcticus on tulossa lauantain konsertissa. Pääosa esitettävistä teoksista on tietysti ns. klassillisia.

Olipa mukava kuunnella eilisen teoksen äänimaailmaa, jossa sello, piano ja lyömäsoittimet keskustelivat. Tuli aivan mieleen se ympäristö, joka oli tarjona maalaistytön korville muuttaessani opiskelemaan Helsinkiin. Se oli niin erilaista kuin maaseudun hiljaisuus ja luonnonäänet. Ja miten monta muistoa sain mieleeni niistä ajoista. Ihmettelin, että kuunnellessa tuli ihan tarve taas lähteä katua vaeltamaan...

Alkuviikolla ehdin tehdä sadesäällä saalilointakin, tällä kertaa vain n. 85 cm leveää, ja vihertävää sävyltään. Se sai tietysti nimekseen Jäämies, kun sellaiselta vaikutti. Ruskeapohjainen ehkä tehdään tänään, samaa tyyliä kuin ne kaksi aiempaakin ruskean langan lointa.

Viikko on hujahtanut, ja musiikkijuhlien viimeinen päivä, Hiidenvuoren yökonsertti on jo huomenna. Toivottavasti sade pysyy poissa, koska säestykseen tarvittavaa pianoa ei kanneta vuorelle kastumaan.

Juhannusruusujen aika on myös nyt, kuva on talon seinustalta, jonka kasvin aikoinaan 1970-luvun alussa istuttivat Elsa ja Tatu. Senjälkeen pensas on siirtynyt noin metrillä rinnettä ylöspäin, ja varsinkin viime syksyn datakaapelin kaivuu seinän juureen antoi kasville lisää syitä muuttaa ylemmäksi.

Sateita on saatu, ja puutarhan ruohomatto on kasvanut tähkimiskorkeuteensa. Onneksi ei ole ollut kovin kuumia ilmoja, muuten puutarhatöihin ei olisi asiaa. Tieltä avautuvat näkymät pitää hoitaa! Allaolevan kuvan pieni punainen pensas on uutuus, puna-marjaomenapensas, jonka pitäisi kasvaa 3-5 metriin aikanaan. Istutin sen kukkapenkin päähän, jotta olisi tilaa tien reunaan päin riittävästi ( 2m). Tämän rinteen seudun sain tehtyä ruohojen osalta keskiviikkoaamuna, mutta leikkurikäsittely vielä puuttuu.

Yläkuvassa on tämän aamun "punttisali"urakka, sirpitettyä luiskan ja käytävän syrjää talon nurkalla. Enää ei ruohonleikkurilla kannata sekaan mennä, sirpillä on pehmitettävä korsia, ennenkuin leikkuri saa juonen päästä kiinni. Niinpä olen tunnin-parin tovin huidellut ruohostoissa, ja kun leikkuut on haravoitu, voi tulosta täydentää leikkurilla. Montaa huoneenalaa ei työ kerralla kerralla etene, mutta mihinkäs sitä on kiire, valmiissa maailmassa.

Kompostorin tienoo marjapensaiden alusineen sai kuivahtaa alkuviikon aurinkoisessa ilmassa, muut leikkuut ovatkin olleet sateen saattelemia. Kerran sirpitetty on kyllä helppo myöhemmin ajaa leikkurilla, suurin osa uudesta kasvusta ei ole kortta, vaan pehmeämpää. Huomasin tuossa kriikunoiden alla puuhatessa, että kirvoja on tullut aika lailla, kriikunoissa itsessään ja myös läheisessä ukonhattukasvustossa oli uhkaavia tummia kirvakertymiä.