Olen isäni Tatun puolelta sysmäläistä juurta, ja olen parilla eri tavoin myös asunut Sysmässä. Ensimmäinen perioidi oli toimia luokanopettajana Rapalan koululla 1960-63. Rapala on entisiä (ainakin 1600-luvulta) Tandefeltin kartanoita, joka siihen aikaan oli kenraalitar Anni Waldenin ja hänen lastensa hallussa. Waldenit saivat omistajuuden 1915, mutta Sysmän kunnan esitteestä voi lukea, että Tandefelt-suvun omistajuus päättyi kauppaan 1896. Sen jälkeen tilaa omisti Anni Waldenin isä Severius Konkola Valkeakoskelta, joka seilasi laivalla Päijänteen yli kartanolleen. Kun kuitenkin vävy Rudolf Waldenin suvussa on myös Tandefelteja, niin tavallaan 1915 omistaja vaihtui ja ei vaihtunut...
Rapalan kartanon maat olivat hyvin laajat, mutta maa-alueiden luovutus siirtoväen asuttamiseksi lohkaisi suuren osan siitä kylästä, niin, että suurin osa tapaamistani kyläläisistä oli näitä uusia asukkaita.
Toisenlainen asumistapa minulle ja perheelleni kehkeytyi jatkumona tuosta edellisestä, sillä Mauri Haapasen vanhemmat tulivat parilla kesälomallaan viettämään aikaa koululle, jolloin meidän perhe oli puolestaan muualla. Eipä kestänytkään montaa vuotta poismuuton jälkeen, kun jo appi Eino poikansa Maurin kanssa oli hankkimassa omaa kesämökkiä samaisesta kylästä! Mauri oli valmistunut juuri Heinolasta opettajaksi, oma kakkosurakin oli jo edessä, kun sain Helsingissä opinnot loppuun ja työpaikka aukeni Turengissa. Kesät tulisivat teoriassa olemaan pitkiä vapaita. Eino ja Irja taas olivat tulossa eläkeikään.
Tontin myyjä, Kannakselta tullut Väinö Virolainen omisti perheineen Kaitaniemen, jossa oli puutavaran lastauspaikka uittoja varten siellä kärjessä, lopulla osalla oli lehmien metsälaidunta. Siihen aikaan metsälaitumet olivat tavallisin tapa karjan hoitoon sulan maan aikana. Kaitaniemen länsipuolelta irtosi sen kokoinen määräala, että sai rakennusluvan. Alun perin kahdelle perheelle (= kaksi pientä makuukammaria) suunniteltu hirsitupa tuli melkein avaimet käteen - periaatteella niille entisille Tandefeltin maille. Myöhemmin ostettiin omalle perheellemme uusi tontti Väinöltä ja se ensimmäinen jäi kokonaan appivanhempien haltuun.
Sysmässä oltiin sitten 1960-luvun loppuvuosista alkaen kesämökkiläisinä. Kuitenkin niihin aikoihin Maurin toinen sisar Marja oli miehineen ja lapsineen asettunut elämäntyötään tekemään Sysmän kirkonkylään. Kun olivat saaneet Väihköläntien varteen talonsa valmiiksi, niin Irja ja Eino päättivät myös eläketalonsa rakentamisesta sinne. Paikka oli hyvin lähellä Sysmän kirkkoa, muttei kuitenkaan Päijätsaloon vievän tien varressa länteen vaan Suurenkyläntien, josta tie jatkuu pohjoiseen Luhangan maantienä.
Suurikylä ja Väihkölä olivat aikoinaan ratsutiloja, jotka historiankirjan mukaan 1700-1800-luvuilla kuuluivat luutnantti Antti Wijkmanin ja hänen perillistensä omistukseen. Antin isä Kustaa oli majoitusmestari, Porvoon pormestari Jaakon poika ja omisti Suurenkylän ennen Anttia. Myöhemmin omistajaksi tuli Strengin suku.
Strengit muuttivat Sysmään Päijänteen länsipuolelta Jämsästä, jossa oli 1600-1700-luvuilla kirkkoherrana Joonas Streng, ja hänen poikiaan (tai pojanpoikia?) muutti Sysmään. Ensin tuli Antti 1762 Hartolan sivuseurakunnan pitäjänapulaiseksi eli apupapiksi. Häntä seurasi nuorempi veli Kaarle, hänkin ensin Hartolassa apupappina, ja hänestä tuli sitten Sysmän kirkkoherra 1790. Kolmaskin veli muutti lähelle, hän oli Hartolan nimismies 1800-luvun alkupuolella.
Miksi juuri tänne, niin ehkä siksi, kun Jämsän kirkkoherra Joonas oli naimisissa sysmäläisen Gååsmanin tyttären kanssa, jonka monta lukkaria kasvattanut suku asui Käenmäen tilaa kirkonkylällä. Mutta tämä Sysmään tullut Kaarlekin sai sysmäläisen vaimon luutnantti Antti Wijkmanin suvusta, joka oli sotilasuralle pyhittäytynyttä sukua. Heidän kaksi vanhinta poikaansa Antti Joakim ja Kaarle Kustaa ottivat myös pappisuran ja jopa toimivat myös Sysmässä. Edellinen oli kirkkoherrana, jälkimmäinen pappina vähemmän aikaa, sillä hän meni Lemille 1840 kirkkoherraksi.
1970-luvulla historia oli näkyvillä enää katujen niminä. Muistan kyllä talonrakennuksen aikoihin anoppini puhuneen Strengin hevoshaasta, mutta kun siihen aikaan oli muita asioita päällimmäisinä, puheet jäivät "arkistoon". Einon ja Irjan Sysmän uusi koti valmistui 1970-luvun alussa, kun eläkeaika koitti ja Juurikorvesta oli muutettava pois, sehän oli virka-asunto. Samoihin aikoihin valmistui oma kotimme Turenkiin Jokitielle Liinalammen lähelle.
Juuri on Mikon tutkimuksissa selvinnyt, että isäni äidin Annan suku on Päijänteen länsipuolella kytkeytynyt Strengien sukuun. Muutama vuosi sitten etsittiin maastossa näitä vanhoja sukulaisten asumuksien sijaintipaikkoja mm. Liikolanlahden perukoilla pohjois-Sysmässä. Tämä on hyvin pitkä vuonomainen Päijänteen lahti, jota myöten on ollut helppo soudella, kun aallot eivät ole nousseet korkeiksi. Pääsy toiselle puolelle isoa järveä on ollut helpompaa kuin Tehinselän kohdalta, joka on yli 10 km leveä.
Kävelin vuosia sitten muutaman kerran näiden Sysmän kirkonkylän tuttujen kotien takana nousevalla korkealla mäellä, jonka nimi kartalla on Taivaanranta. Siellä laidunmaana olevalla laella oli niin kiinnostavaa kasvillisuutta, että luulenpa vanhimman sysmäläisen asutuksen sijoittuneen sinne päin, aurinkoiselle etelärinteelle kaloja syömään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti