Hautajaisissa?

Eilisten sakeiden lumikuurojen jälkeen siirryimme kesäajan viettämiseen pilvettömänä maalisaamuna, no, kevyttä yläpilveä ehkä. Olimme heränneet vanhan kaavan mukaan eli aamun sarastaessa, kellosta viis, mutta taisi olla juurikin viiden tienoita. Molemmat isommat koirat istuivat sänkyni vieressä hiljaa katsellen, koska mahtaisin osoittaa elonmerkkejä. Aamukahvittelun ja muiden perustoimien jälkeen alkoivat aamulenkit. Pakkasta oli n. -7 astetta. Eilen ripustetut talipallot näyttivät vielä koskemattomilta, mutta pari talitiaista pyrähteli verkkoaidalla.

Päädyimme kaavan mukaan ensin Tiitun ja Wilman kanssa ulos, Tella jäi talonvahdiksi. Otettiin aluksi jätskit, eli Wilma kauhoi lunta useita suullisia. Kun tutun lammen ranta urheilukentän jälkeen alkoi häämöttää, huomasin, että meneillään olikin koirantaluttajien kokous rantapolulla. Porukka viittilöi tulemaan, huudellen, että kaikki ollaan kavereita. No kun Sulo tuli tunnistettua, niin olikin jo muut tutumpia. Kerrottiin siinä jo heti alkuun, että Wilmaa oli ollut ikävä, kun ei tiedetty, mihin joutunut.

Keskustelun aiheena oli muutama päivä sitten polun varresta löytynyt päätön rusakko, jota varikset olivat käyneet nokkimassa. Sen kuolemansyystä oli pidetty jo pari päivää aiemmin pohdiskelu, ja päädytty isoon eläimeen, supi tuskin veisi päätä, linnutkaan, vaikka olisi huuhkaja, tuskin alkaisivat päätä irrottaa. Ilveskö? Mutta polku on hyvin suosittu sekä koirantaluttajille että lenkkeilijöille, kun on niin taajaman keskellä, hautausmaan ja lammen maastoissa, ei luulisi aran ison kissan uskaltautuvan. Nyt lähistöllä, ehkä 10-15 m:n päässä kyyhötti Sulon isännän mukaan peräti neljä rusakkoa, ja koirantaluttajaraati arveli niiden tulleen hautaamaan lajitoveria, tai ainakin suremaan. Silmäni eivät tuolloin osanneet katsoa liikkumatta kyhjöttävää parvea, mutta kun kävin vaihtamassa toiset koirat Tellaan ja tulimme toista kautta, lammelta päin, jänikset olikin ihan helppo nähdä siinä polun länsipuolen pensaikoissa. Eivät ne vierekkäin olleet, mutta kuitenkin alle 5 metrin päässä toisistaan, ihan liikkumattomina. Sinne jäivät, onneksi Tella ei huomannut yhtään, ja varis jatkoi raadon vahtimista pienen männyn oksilla.

Kesäajan alkamisen kunniaksi oli koirantaluttajaklubilla käsissään taitettuja koivunoksia, hyödettäviksi hiirenkorvalle, varmaan hyvin ehtii pääsiäiseksi.