Puoli vuosisataa sitten

Tänään on Marianpäivän sunnuntai. Tuli mieleen vuosi 1960, tuolloin oli sunnuntaiaamun suunnitelmissa Lehtimäen Länsikylässä, silloisessa työpaikassani, suunnitteilla hiihtoretki kuulutuksia ottamaan. Kihlattuni M oli intohimoinen hiihtäjä, siksi oli vapaapäivän ohjelmaksi sovittu matka hiihtäen kuulutuksille, 20 km:n päässä olevaan Lehtimäen kirkonkylään. Hiihtokelit olivat kevättalviset, mutta vielä hyvät. Arvelin jaksavani mukana tuon matkan, mutta tosissaan olisi suksia liikutettava. Sulhanen taas mietiskeli, mahtaisiko tulla kylmä, kun hän joutuisi hiihtämään tavallista paljon verkkaisemmin.

Lähdettiin matkaan sonnustautuneina pakkasaamuun, villatakki takin alla. Jalassa oli teryleeniset, mutta joustavat hiihtohousut, takkina minulla ei ollut anorakkia, kuten M:lla, vaan lantion alapuolelle ulottuva vaalean ruskea välikausitakki. Päähineenä oli turkoosinsinisestä sametista ommeltu baskeri, M:n hattu oli enemmän tyyliin sopiva, miesten talvilakki lipalla ja korvaläpillä. Aurinkolaseja ei ollut kummallakaan. Monot pujotettiin Y-siteisiin suksiin, rottinkisauvat käsiin ja menoksi. Koiranpentu Piki, karkeakarvaisen kettuterrierin pentu, jäi kotiin nukkumaan.

Hiihtäminen sujui maatien varsia pitkin, koska ei ollut ensinnäkään karttoja taipaleen suunnitteluun muulla tavoin, eikä tietenkään latukoneella tai muullakaan tehtyjä latuja, niiden aika tuli paljon myöhemmin. Mikäs siinä olikaan mennessä, kun maantietä ei juuri ollut hiekoitettu, mutta osan matkaa menimme kyllä hangen puolella, aamulla on hanki paremmin kannattavaa. Aurinko paistoi oikean posken puolelta, oli mukavaa. Mutta matka ei helpolla loppunut, koska suurin osa oli nousua ylämäkeen, kirkonkylä on aivan mäen laella, mutta Länsikylän seudut, Kuortaneen rajan tuntumassa, enemmän pohjanmaalaiset laakeat.

Varsinainen kuulutusten otto sujui sitten varsin nopeasti, kun noin kolmen tunnin hiihdon jälkeen oltiin perillä. Sovittiin M:n työaikojen kalenterista löytyvä vihkireisunkin aika samalla. Mutta takaisintulo sujui taksikyydillä, koska aikataulut eivät enää antaneet myöden pitkään paluumatkaan. Eipä löytynyt tankkauspaikkaakaan levähtämiseen. Koira oli iloissaan, kun ei tarvinnut odotella neljää tuntia enempää.

Vihkireisu tuli muutamaa viikkoa myöhemmin, 11.4. palmusunnuntaina, silloin oli Seinäjoella asuvan ja töissä käyvän M:n vapaasunnuntai. Sinne toki ajettiin taksilla, hiihtokelit olivat loppuneet. Kumpikin oli hankkinut tummanharmaasta teryleenistä tehdyn hääpuvun, minun pukuni malli oli ns. pikkumusta, pitkin hihoin, M:n yllä taas ns. miestenpuku liivillä. Meillä oli kahden todistajan vihkiminen kirkkoherranvirastossa. Siihen oli päädytty, koska kummankin suku asui monen sadan kilometrin päässä, eivätkä olisi voineet saapua mukaan. Todistajat olivat taksikuski ja hänen vaimonsa, hyvin suoriutuivat.

Kukkakimppuni asia oli jännittävin, koska Länsikylästä ei voinut ostaa kukkia ja mieheksi aikova tuli työvuorostaan pitkähkön matkan Zündapp-mopedillaan, siihen kyytiin ei oikein sovi kukkapaketti. Olin hankkinut kukkakaupan suosituksesta punaisia anemoneja kirkonkylän reisulla jo viikko sitten, niiden piti kestää ainakin viikko tuoreina, muina vaihtoehtoina olisi ollut tulppaaneja. Vihkimispäivän lähestyessä kukat alkoivat kuitenkin huolestuttavasti taipuilla, joten pajunkissa-oksia hakemaan. Niitä olikin sitten hääkimpussani aika paljon, anemonet sovitettuna niiden avulla terhakoiksi. Hääkuva otettiin aika viileässä kevätilmassa asuinpaikkani pihalla, kameraa käytti taksikuski.

Muutamaa kuukautta myöhemmin oltiin taas tekemisissä saman taksikuskin kanssa. Silloin oltiin kalareisulla naapurin pariskunnan kanssa, heidän Vauxhall Viva-autollaan menossa Alajärven suuntaan. Tuttu taksi tuli vastaan, mutta miten lie oikaissut kurvin vasemmalta kaistalta, ja ajoi suoraan pahki Vauxhallin nokkaan.
Automme lensi törmäyksestä taaksepäin, kääntyi ilmassa hieman ja juuttui peräosastaan kahden tievarren männyn väliin. Onneksi ei tullut suurempaa lääkärinreisua vaativia vammoja, mutta kuski menetti nenästään aika palasen, osuttuaan johonkin siinä autossa, ja rintakehänsä oli kyllä pitkään komealla mustelmalla. Hän kävi tarkastuksella ja pääsi kotiin potemaan. Autolle taisi tulla vaihto.

Muistan ikuisesti hetket juuri ennen törmäystä. Naisväki oli pantu takapenkille ja virvelikelat kaikkine vieheineen mukaan syliin. Olin juuri päättänyt, etten katsele koukkuviehettä nenäni edessä hetkeäkään, ja sain veivattua ikkunaa niin auki, että tungin ne pihan puolelle, ilma kun oli lämmin ja voitiin ajaa ikkuna auki. Kolarin tapahtuessa virvelinvavat katkesivat, ja vieheet putosivat ulkopuolelle. Eivät siis jääneet kenenkään niskaan tai naamaan tai muuallekaan.

Sen kesän kalaretket autolla loppuivat siihen, ehkä oli mopedireisu tai kaksi, jos sitäkään, kun ei ollut onkeakaan. Syksyllä sitten muutettiin Sysmään, koska M:n opiskelupaikka Heinolassa oli siten lähempänä. Silloin tosin viikonloput olivat tosi lyhyitä, koska lauantaisinkin oli koulua. Jatkoimme siis tavallaan sinkkuelämää kumpikin, ja myöhemmin tulivat vastaan myös omat jatko-opintoni. Yhteensä sinkkuvuosia tuli seitsemän avioliittomme alkajaisiksi.