Hiihtolomakuulumisia

Kesäteatterin portti antaa hieman mittakaavaa kinoksista kappelinmäen parkkipaikalla.

Melkein pitäisi tuo otsikko panna lainausmerkkeihin, niin kauan siitä on, kun viimeksi sukset olivat jalassani. Varmaan parikymmentä vuotta. Se oli aikaa, jolloin monojen pohjissa vielä oli reiät ja suksissa Y-siteet. Kukahan sellaisia enää muistaisikaan? No, nykyisin hiihtelen tuvassa villasukka jalassa. Joka ikäkaudelle omat huvit.

Lumesta tosin ei ole pulaa, joten hiihtoharrastus ei siihen tyssäisi. Sitä on huomattavasti, kun muistelen edellisen vuosikymmenen aikaisia kertymiä. Nyt on jo kolmas ison lumen talvi peräkkäin. Yläkuvassa on entisen Salon kahvilan eli nykyisen Ruuskasen pihanäkymät, kappelintien haarassa. Suorastaan järkyttävät kattolumien valumisverhot ovat pysähtyneet puolitiehen kuin alppimaisemissa ikään. Aivan viime päiviin asti on ollut kuitenkin koko ajan pakkasta. Vasta maanantaina oli ensimmäinen aurinkoinen ja plussalla oleva keskipäivä.
Tellan onnistui vielä hypätä tienvarsivallien päälle, joskaan tulos ei joka kohdassa onnistunut.

Viime viikolla oli lounais-Suomen hiihtoloma, tällä viikolla Kymenlaakson. Vieraaksi tuli torstaina suvun nuorin äiti Emmi reippaan poikalapsen, Benin kanssa, ja olivat sunnuntaihin asti. Helena-mummikin ehti työmatkansa ohessa yökylään samana päivänä. Ehdittiin vauvan kanssa seurustella moneen kertaan! Ben osaa hurmaavasti hymyillä, eikä hymyä yhtään säästetty! Naurunhekotustakin jo on opittu tuottamaan. Vanhat kunnon metkut lasten kanssa ovat joka polvelle sopivaa hauskuutusta.

Osa päiväunista meni ulkoilmassa, asia, jota nykyisin kauhistellaan brittilehdistössä. Siellä ei kuulemma kenenkään mieleen juolahtaisi mokoma. Ei varmaan täälläkään, jos olisi jatkuvaa sadetta ja aina tuulisi. Tella on aina hieman hämillään, kun vauva jää ulos. Sen mielestä pitäisi hoitajilla olla parempi kontakti!

Kun vauva on vielä pieni, niin sen paikka on sohvalla ja aika usein pituusasennossa, ja sekin hämmensi Tellaa, kun oli tottunut valtiaana loikomaan koska huvittaa ja missä kohtaa mieleen juolahtaisi.

Ei ne britit varmaan vie lapsia saunaankaan, mutta Ben meni lämmittelemään vähäksi aikaa perjantaina äitinsä kanssa, jotta nämä muutkin hullut pohjoismaiset tavat tulisivat osaksi arkea. Kuvassa on juuri tultu siltä reisulta, äidin sylissä iso-isovaari Tatun perintöpyyhkeeseen kääriytyneenä.

Vauveli on hyväntuulinen ja kasvaa hyvin, joten harjoittelimme tottumaan muuhunkin ruokaan kuin rintamaitoon. Ikä on pian neljä kuukautta. Harjoitus alettiin Rosamunda-perunoiden keitolla, ja tehtiin pikkumuusi, noin desilitra valmiina hyvin löysää sosetta. Siitä oli ensimmäisenä päivänä lupa vajuttaa teelusikallinen, seuraavana päivänä jo hieman enemmän jne. Kiltisti poika sitä maistelikin, vaikka kiinteämmän aineen nieleminen ei ollut ihan "hanskassa", joten otettiin apuun myös vesimuki, josta liukasteeksi rippunen vettä pikkuriikkisellä lusikalla. Siinä todettiin, että varusteista puuttuu vielä leuan alle viritettävä ruokalappu. Alettiin myös totutella vauvanmaitopakkauksien sisältöön tuttipullosta.

Lauantaina oltiin juhlimassa Akin puolisatavuotista taivalta. Näin tuli yhteinen olohuone, kesäkahvilan iso salikin jo tutuksi, ja mukana olleet kyläläiset toivottivat nuoren miehen tervetulleeksi Iittiin. Matkalla ohitettiin legendaarinen kirkonkylän jäätelökioski, talviunillaan tietysti, mutta tottakai tehtiin jo suunnitelmia lapsen vihkimiseksi siihenkin traditioon mahdollisimman pian!

Sunnuntaiaamuna oli kotiinlähdön aika. Tella meni mielellään takapenkille vauvan seuraksi. Se tykkää matkustaa, kun on päässyt penkkimatkustajaksi koirille keksityn turvavyövaljaan ansiosta. Koira makaa aivan hiljaa koko matkan, joskus pää kohoaa hieman. Takapaksi olikin täynnä vaunua ja muuta tarviketta.

Iltapäivällä tuli jo seuraava seurakunta, Ulla, Jari ja neljä kissaa matkailubokseissaan, joissa oli talviverhoilut päällä päin. Kissatkin matkasivat auton takapenkkiosastossa, kolme oli turvavöissä, yksi lattialla, kun enempää ei ollut vapaita vyöpaikkoja. Kissat ovat selvästi aktiivisempia matkaajia kuin koirat, kuulemma ohjeita tulee takapenkiltä lähes koko ajan!

Paljon eivät nelijalkaiset aikailleet eteisestä päästyään, kun talo oli ennestään tuttu, vaan pian jo vilisteltiin tuvassa. Vain makuuhuone hieman arvelutti alkuun, kun edelliskerralla Wilma-koira oli paennut kissoja sängyn alle takimmaiseen nurkkaan ja kissat sitä muistelivat. Koiraa ei kuitenkaan enää ole, ja pian oltiin jo lintulaskentaa suorittamassa makuuhuoneen pöydällä, Leo johti siinä toimintaa.

Pohjakerros on kissojen mielestä hyvin kiehtova, siellä on puuliiterin hajua ja hämähäkkejä ja ties mitä mieluisaa. Vain nuorin, Tara arkaili ja kuikuili rappujen yläpäässä ensi päivinä. Leo sensijaan meni ensimmäisenä ja jäi tutkimaan maisemia saunan oven kohdalle rappusille. Ansa, toinen vanhemmista kissarouvista, on sangen taitava avaamaan kaikenlaiset ovet hyppäämällä kahvalle ja riippumalla siinä, ja ovi aukeaa aika nopeasti. Siitä Leo kiittää ja säntää ensimmäisenä alas. Ei tosin joka kerta, kyllähän Ansa tuntee arvonsa!

Kissojen ruokinta on mahtava näytelmä, kun piiskahännät pystyssä kierretään ruoka-annoksia jakelevaa hoitajaa ja tuhat ja sata kertaa käydään katsomassa pöydälle loikkaamalla, että varmasti kaikkiin kuppeihin tulee laitetuksi. Neljän kissan asemasta tuntuu, kuin ruokailuun pyrkijöitä olisi kaksin verroin. Tunnelma on niin kiihkeää, kuin olisi katsomassa sohaistua muurahaispesää! Kuvan ottaminen myöhästyi joka kerta aivan totaalisesti, vasta kun kupit olivat ehtineet lattiantasoon, alkoi kissoja saada samaan kuvaan.

Lempipaikaksi muodostui tuvan ikkunan edessä oleva kukkapöytä, koska sen kohdalla on lämpöpatteri ja iltapäivän aurinkokin joskus suvaitsi lämmittää. Siinä otettiin ihmisväen ollessa poissa pitkät torkut ja muutenkin se oli suosittu. Naamanpesu siskolta kävi totuttuun tapaan. Tara odottelee kuvassa vuoroaan. Nasu pitää itseään vanhimpana, ja naamanpesun yhteydessä se puri aina muilta viikset. Nyt kun kaikilla naarailla on ollut omia poikasia, viikset ovat saaneet kasvaa hieman paremmin, myös Leolla, joka on Nasun poika.

Kävimme maanantaina kuvailemassa iittiläistä talvinäkymää kappelintakaisissa maisemissa ja teimme myös uuden Hyundain koeajoa Korian-Kouvolan lenkillä, jossa pysähdyimme katsomaan Pentikin myymälää ja syömään blinejä Kymen paviljongissa. Sielläkin näytti pihalla olevan vielä jouluvalojen aika kuten meidän kirkkomaallakin. Kun sula Keltin virta on ihan vieressä, ilmasta sateli lumikiteitä hiljakseen alas koko ajan, vaikka muuten sää olikin aurinkoinen!

Tiistain iltapäivällä oli jo kotiinpaluun aika, mutta sitä ennen kissat ottivat oikein hartaat yhteistorkut omalla pöydällään. Tiistain aurinko tuli pilvistä esiin vasta vieraiden mentyä. Näillä kissoilla on suuri harrastus oman kotinsa kirkasvalolamppua kohtaan. Leo kuulemma menee aivan lampun päälle ottamaan valohoitoja mahalleen. Ilmankos tämäkin valoisa ikkuna kiinnostaa, vaikkei keramiikkalintujen lisäksi ollut muuta nähtävää kuin ulkoseinällä tuulessa heiluva humalan oksa.