Maaliskuussa ensimmäinen lintu katolla

Kuvat ovat maanantailta n. klo 13. Viikonlopun lumimyräkkä lounais-Suomessa tuotti meille n. 1 cm:n ripseet, ei sen enempää. Huomenna on tulossa toinen sade, mitenkähän senkin käynee, kun rintama tulee lännestä ja tässä on korkeapaine.

Hiihtolomat on pidetty. Kevään merkeistä ensimmäinen olikin heti maanantaina tiedossa. Tänä aamuna sovin nimittäin nuohoojan kanssa, että hänen katolle kipuamisensa päivä tulee olemaan keskiviikko 13 maaliskuuta. Siitähän se kevät alkaa, kun nuohooja saapuu. Pian tulee muitakin mustatakkisia, kuten kottaraisia ja mustarastaita.

Tätä isoa kuusta ei auta kaataa, eikä se onneksi ole linjoillakaan. Siitä pyrähtää aina lintuja esiin, ovat kai oksilla nukkumassa. Oksien alle johtaa jäniksen ja kissanjälkiä, siellä on siis ainakin parin sviitin tila.

Vielä tällä viikolla ollaan sitkeästi kevättalvessa. Tänä aamuna oli mittarissa lähes -22 astetta. Pitää lämmittää alakertaa päivittäin. Onneksi päivät ovat ulkonakin selvästi parempia, pakkasta vain  -7 astetta. Aurinko nousee jo korkeammalle, ja säteet yltävät lattialle asti keskipäivällä. Huone kylpee valoa. Onneksi siivoilin vieraiden lähdettyä! Nyt ei tarvitse sitä miettiä, voi keskittyä ihan "sinisiin" ajatuksiin. Savipakettikin tuli hiihtolomalle kotiin, pitäisiköhän sitä avata?

Roudasin jo viime viikolla kaupasta kukkamullan eteiseen tyrkylle, jos innostuisi. Sain nimittäin Päiviltä viime kesänä tummanpunalehtisen kirjopeipin (eli värinokkosen) taimen, ja se on onnistunut pysymään elossa talven. Kohta siitä pääsee tekemään pistokkaita, kunhan oksat hieman venyvät. Kasvi oli tosi komea kesällä ja syksyllä, kun se oli täynnä lehtiä.

Vaaleanpunainen lehtikaktus on oikein innostunut pudottamaan oksiaan, melkein kymmenestä on jäljellä enää pari. Onneksi niistä tehdyt pistokkaat ovat aika pian tehneet juuria vedessä, ja osa on jo päässyt ruukkumultaan kasvamaan. Kukinta jatkuu kaikissa vaihtoehdoissa, sekä alkuperäisessä, juurrutuksessa olevissa että uudelleen istutetuissa.

Konkreettisia sinisiä ajatuksia on sukankudinrintamalla. Ylempi kuva on Seitsemän veljeksen sinikirjavasta tweed-tyyppisestä langasta, mutta kovan kulutuksen kohteet kantapää ja varpaat tulevat harmaasta Impivaarasta, toinen lanka nyppyyntyy niin helposti.
 Alakuvassa on tähdelankojen kanssa askartelua, kahdeksan ruudun töppöset melkein valmiina. Vielä jokunen pisto ompelemalla. Saapa nähdä, millaiseen jalkaan sopivat, kun tein ruuduista hieman entistä pitempiä. Muuten 17 silmää puikolla tuottaa noin n:o 40:n kokoisen sisäjalkineen.

Pakastimien (ja jääkaapin) kevätsiivous on useimmiten myös maaliskuussa, kun yöt ovat kylmiä eikä sada lunta. Silloin voi laatikkomallisen pakastinkaapin sisukset nostaa laatikoissaan suoraan pihalle vähäksi aikaa, että masiina ehtii sulaa, ja saada melkein yhtä kylmät tuotteet kohta takaisin. Arkkupakastin on enemmän aikaa vievä, jos pohjalla on tavaraa irrallaan, pinoina, kuten usein sattuu, sillä pakastamisvaiheeseen jääneet rasiat ovat ensin paljaaltaan pohjalla. Samansisältöiset ovat myöhemmin muovikasseissaan, jos olen muistanut järjestellä, mutta muovi ei oikein tahdo kestää pakastimen viileyttä.

Myllätessäni loppusyksyllä eteisen sivussa olevaa lämmittämätöntä vaatehuonetta eli entistä isäpapan verstasta löytyi ihan unohtunut lämmike, tähdelangoista tehtyjä kaulaliinoja, jotka on pitkiltä sivuiltaan virkattu yhteen peitoksi. 20-25 cm leveitä huiveja oli syntynyt neljä, sitten olivat tähteet loppuneet. Puikot ovat olleet noin n:o 4, koska neulos on niin löysää. En edes muista, koska tuo olisi tehty, varmaan joskus 1990-luvulla. Langoista aika moni on mohairia, joten en ole peittoa pannut niihin Teresanpeittojen pakettiin, koska ohjeissa oli, että peitot olisivat villaa. Tämä tekniikka tuottaa hyvin joustavan ja venyvän peiton.