Pakkanen pitää pintansa

Pihasyreenin kevyt kuorma tänä vuonna. Uutta lunta ei ole tiedossa, pakkasia jatkuu.

Huomenna on Paavalin päivä, ja ollaan sydäntalvessa vielä. Aurinko nousee tänään Helsingin horisontin mukaan ensi kerran jo ennen 9:ää, ja laskee vasta 16.12. Joka vuorokausi saadaan 4-5 minuuttia lisää edellisen päivän lukemaan. Hämäräaika on pitkä, koska maa on valkoinen, toista tuntia kummassakin reunassa.
Pakkaset ovat olleet jo viikon sen makuisia, että lämmitys ja reipas liikunta tulevat heti aamusta mieleen. Tämän aamun lukema Tatun vanhassa mittarissa olikin -24, ja auringon noustessa tuli vielä asteen kylmempää. Niinpä kiireesti aamun kahvien jälkeen tulia virittelemään pohjakerroksen molempiin tulisijoihin!

Tällaista näyttöruudun kuvaa nykyisin katselen, oli sitten kohde ikkunasta ulos tai tähän pöytäruutuun...

Lumen määrä on vaatimaton 2-3 cm, ja routa etenee syyssateilla kovin märäksi kastuneessa maan pintakerroksessa varmaan syvälle. Nyt on jo luettu uutisia viemärien sulatustarpeista.
Minulle uusi oivallus oli neuvo Vanhat talot FB-sivulla, että viemäriin pitää jään sulatukseksi panna suolaa lämpimän veden lisäksi. Kyllähän sen tiedän, että suola alentaa jäätymispistettä, sehän on tuttu asia maanteitä suolatessa, mutta käytännön sovelluksena sitä en ollut tässä tilanteessa nähnyt.

Lähdin sen verran aikaisin, että ehdin toimitella muut poikkeamiset samalla reisulla...

Tein silti eilen ajelun Janakkalassa, mikäs pakkaskelillä on ajaessa, kunhan huolehtii lähtiessä varmasti riittävästä bensan määrästä. Eilen ja viime yönä oli kylmintä tähän mennessä, parin kymmenen pakkasasteen (-23-19) tienoilla, ja pienempää lukemaa ei auton lämpömittarista nähnyt kuin satunnaisesti Lahden kohdalla, mennen tullen, jossa myös oli paksulti savusumua. Lämmityksen ja liikenteen aiheuttamat pilvet pakkautuivat notkelmiin, ja oli melkein aavemaista ajoa! Liikennevalotkin erottuivat hädin tuskin... Tienvarren varikset olivat höyhenet pörhössä niin suuria, että piti miettiä, mistä linnuista oli kyse...

Kotimatka alkoi vasta auringon laskettua, mutta lumoava pastellinvärinen taivas oli pitkään katseltavissa, sillä Turengin laaksosta matka eteni mäkimaastoja itään. Aivan taivaanrannassa vihertävänsininen vyöhyke, jonka yläpuolella iso massa vaaleanpunaista, ja keskitaivaalla hyvin vaaleaa sinertävän harmaata. Keltainen taivas jäi selän taakse, kun ajoin auringonlaskun suunnasta poispäin.

Totesin myös kotiin palatessa, että pimeällä ajo ei ole tämän ikäiselle enää niin helppoa, silmäterä supistuu hitaammin kuin ennen ja tulee häikäisyä, ja ne pimeäkatselun mustavalko-näkösoluthan vähenevät koko ajan muutenkin. Onneksi tiet ovat kovin tuttuja, maisemia on katseltu satoja kertoja näiden vuosikymmenten (1980-luvultahan varsinainen matkailukausi Iitti-Turenki alkoi) kuluessa.
Toki pimeällä etäisyyden arviointi vaikeutuu, ja huomaan yllättyväni, kun jotakin tiettyä tien kohtaa tuntuu riittävän liian kauan. Ilmi selvästi tarvitsisi olla maiseman antamat kehykset tienäkymille. Toisaalta vanhan vauhtikin on maltillista! Ei ollut muuten eilen kiireitä muillakaan, kiltisti ajeltiin nopeusrajoitusten mukaan, eikä ollut ohittelijoita kuin satunnaisesti, vaikka varsinkin paluumatkalla tiet olivat aika täysiä.

Matka oli Marjatan syntymäpäiville, jossa meitä oli koolla yhteensä 11 kollegaa, kun isäntäväkikin on laskuissa mukana. Oikeastaan 12, sillä viime kesänä taloon oli tullut Essi-koira perheen ulkoiluttajaksi. Essi puolusti reippaasti makuuhuoneen ovea, kun sen nukkumakori oli siinä aivan lähellä, joten vieraat aika pian ymmärsivät siirtyä eri puolelle olohuonetta. Kovin hyvävoimaiselta väki vaikutti, varsinkin päivänsankari, ei ikinä uskoisi, että 80-vuotiasta juhlittiin! Iloisin mielin palailin kotiin.

Ilouutisia oli Pohjanmaaltakin, sillä veli oli jo päässyt kotiin kuntoutumaan leikkauksestaan tiistaina, ja matkan aikana sain häneltä virkeän puhelun. Monta reipasta hiihtovuotta odottaa, vaikka tämä vuosi nyt meneekin ohi, eihän ole luntakaan, millä suksitella. Kunhan nyt ensin pitkät leikkuuhaavat paremmin arpeutuvat, ja keuhkojen tilavuus tulee entisekseen...

Ripustin Helenan joulutuomiset linnuille vasta tällä viikolla, kun entiset eivät olleet kuluneet.

Ja lintulaudan ruokapöytään on jäljistä päätellen tullut uusia vieraita, liekö pulska metsähiiri vai lumikko? Tuossa kuvauskohdassa on laattaa, ja jäljet johtivat Bergenian lehden alle piiloon.

Nuo ihan ylimmäiset sopisivat lumikolle koosta päätellen, nämä muut ovat oravan tassuista...