Sumujen sunnuntai tänään

Kuva on talletettu aamulla n. 10 maissa. Amurinviini on pudottanut lähes kaikki lehdet.

Aamu heräsi raukeana, kuin lakana korvillaan, kun joka paikka oli sumussa. Puolen päivän jälkeen harso vähitellen haihtui, ja saatiin aika ajoin aurinkopilkahduksiakin. Mikäs on pyhäpäivää viettäessä!

Pyhäpäivän merkeissä kävin vielä kastelemassa viikko sitten istutetut kanervat. Olipa siellä vielä kirkonmenon jälkeen paljon autoja, ihan pari bussiakin seurakuntatalon eteen oli saatu parkkeerattua.

Viikko hupsahti "virkailujen" ja mattopuiden kanssa niin, ettei juuri muuhun aikaa liiennyt. Piti käydä Päijät-Hämeen keskussairaalassa muutamissa tutkimuksissa sen heinäkuisen pikkuoperaation takia, ja ensi viikollekin siinä riittää reissaamista. Ajokelit ovat hyvät, kunhan kärsivällisyys riittää Lahden läpi menossa. Aikaa pitää varata. Maisemat ovat tien varrella kauniita nyt, kun haapa on keltaisimmillaan!

Mattoilua pitääkin urakalla harrastaa, kun tarkenee. Kun ilmat ovat selvästi plussalla, yläkerrassa pysyy siedettävä +14 - +15 astetta helposti. Ei tarvitse lämmittää joka päivä. Enempää ei tarvitse, kun on paksu villasukka jalassa ja vauhti päällä. Ja asuinpuolelle pääsee halutessaan esim. tiskaamaan, jos kädet tuntuvat viileiltä. Sain Ullan keittiön matot, nimeltään Huhtikuu valmiiksi, ovat nyt vetäytymässä oikeaan mittaansa.

Olen joskus miettinyt "kutomatautiani", mutta jo lapsuudessa opin, että monia taitoja tulee osata. Tuhannen ja yhden yön saduissa pantiin kuninkaanlapsetkin oppiin, niin että ruukunvalaminen, köydenpunominen ja matonteko tulivat opituiksi. Köydenpunonta-taito minulta kyllä vielä puuttuu?
Ja kun DNA-selvitykset löysivät sukuumme juuria myös lähi-idän rajoilta, niin sitä peruahan tämä kakkosammatti tietysti on, geenit sen määräävät...

Puhelinkopin kohdalta voi nykyisin ihailla kirkonkylän Rivieran maisemia Urajärven suuntaan, kun puut on suurelta osin kaadettu. Nythän se ei kyllä helposti käynyt sumun takia....

Siispä tänään onkin ihan erilainen päivä. Metsäretki! Suunnittelin sitä jo puolen viikon maissa, mutta nyt vasta innostuin. Siellä entisellä meidän metsällä, jossa kerran vuodessa tapaan käydä katselemassa. Joskus löytyy sieniäkin, mutta kun on ollut vähäsateinen syyspuoli, en siihen juuri toiveita asettanut.

Ihan lähellä tietä on joskus ammoin yritetty saada soranottopaikkaa, mutta rapakivinen kallio on pian vastassa. Kyllä tuosta olisi ollut helppo ottaa ennen vanhaan myös kivinen kilometripylväs. Louhinnan jälkiäkin tästä olen näkevinään.

Maisemat ovat tutut tässä kapealla Urajärven ja Kymijoen välisellä kallioharjanteella, vesi on kumpaankin suuntaan runsaat pari kymmentä metriä alempana. Kaikki muutokset ovat kiinnostavia.

Esimerkiksi nyt osui silmään jo hyvään pikkupuun kokoon ehtinyt tammi Kymen puoleisella ylärinteellä. Tällä puolen rinne putoaa korkeina portaina aika jyrkästi, vain jokunen sola on käveltävissä.

Siinä entisen meidän metsäpalstan ja seurakunnan maan rajalla olikin tehty oikein kunnon pyykitys, monta punaista tolppaa maassa ja niiden kohdalla vielä uusi parin metrin salko merkkinä. Joissakin oli siteeksi muovia, joissa teksti Kaapeli, ja viittausta siihen, että sähköä siinä on menossa. Mitään kummempia kaivuujälkiä ei kyllä ollut, joten pyykit voivat olla siellä jo ennestäänkin sammalen sisällä. Kuitenkaan en niitä ennen ole nähnyt, en ainakaan muista mitään sellaista viime syksyn käynniltä.

Ihan tyhjin toimin ei metsästä kuitenkaan tarvinnut palata, sillä jokunen hiljattain noussut suppis-rypäs tuli ojanpohjissa vastaan. Kyllä noista yhden pikkukastikkeen tekaisee. Entisiä on vielä niin paljon varastossa, että sienipula ei pääse yllättämään talvella.

Siivoustyö puolivälissä... Vasemmassa yläkulmassa on puhdistettua osaa, siitä tuli selvästi kirkkaampi.

Kotona tuli aamulla tuijotettua sitä ainoaa itämaista mattoani, jonka ostin Albanian retkellä 1980-luvulla. Siitä on pian aikaa 30 vuotta. En ollutkaan sitä tarkemmin puhdistanut vähään aikaan, joten kaivoin varastosta tiskiharjaan tarkoitetun irtopään ja sumutinpullon, ja kas vaan, miten paljon koirankarvaa ja hiusta siitä irtosi, vaikka olenkin imuroinut ja välillä pudistellut  ulkona. Toinen varaharjas jäi vielä tiskaajallekin. Nyt voi mattoa hermostumatta katsella silmälasit päässäkin!

Eihän se matto mikään suuren suuri ole, mutta kun mattorulla piti kainalossa tuoda turistireisulla, niin isompaa en millään olisi jaksanut tai voinut matkalaukun lisäksi. Nukka ei ole lähtenyt yhtään, hyvin tehty.

Loppupäivä meneekin kirjoittelun ohella pyykkikonetta paimentaessa, joten tänään ei olla yläkerrassa, kun sinne koneen ääni ei kuulu. Ulkokuivatusta ei ehkä haikailla, kun ei tuule.